Ihmissalakuljetus Suomeen on vauhdikkaassa kasvussa. Rajavartiolaitoksen mukaan kasvun syinä ovat lisääntynyt turvapaikanhakijoiden määrä ja valvonnan tehostaminen.
Viime vuonna Rajavartiolaitos paljasti 120 epäiltyä laittoman maahantulon järjestämistä. Tänä vuonna lukumäärä meni rikki jo kuluvan kuun aikana. Epäiltyjen rikosten määrä kasvaa koko ajan, koska esimerkiksi Tornion rajanylityspaikalla on paljastettu runsaasti uusia salakuljetuksia. Salakuljettuja ihmisiä on lähes 40. Epäiltyjä salakuljettajiakin on jäänyt kiinni kymmenkunta, heidän joukossaan myös yksi suomalainen.
– Osa on tuotu kävelemällä, osa autossa etupenkillä tai takapenkillä, Rajavartiolaitoksen yleisjohtaja Markku Kohonen kuvailee.
Hänen mukaansa tehostettu valvonta Torniossa toimii poliisijohtoisesti. Rajavartiolaitos antaa virka-apua. Tulli on myös mukana ja toiminta perustuu tiiviiseen yhteistyöhön.
– Meillä on tässä eri aikoina eri määrä partioita liikkeellä. Ulkomaalaisvalvonnan keinoin partiot pystyvät pysäyttämään ajoneuvot ja tarkistamaan ajoneuvossa olevat henkilöt.
Kohosen mukaan seula rajalla on kohtuullisen hyvä mutta urakka niin suuri, ettei siitä kukaan yksin selviäisi. Tullin, poliisin ja Rajavartiolaitoksen yhteistyötä Kohonen kehuu vuolaasti.
– Iso kuva on se, että me saatettaisiin maahantulevat, yleensä turvapaikkaa hakevat henkilöt, hallitusti Suomeen. Kyseessä on myös turvapaikanhakijoiden turvallisuus.
Länsi-Suomessa tutkinnat kolminkertaistuvat
Länsi-Suomen merivartiostossa juttumäärä on kasvanut huomattavasti ja määrä todennäköisesti kolminkertaistuu viime vuoteen verrattuna. Viime vuonna tutkittiin vajaat 30 epäiltyä laittoman maahantulon järjestämistä. Mukana on myös törkeitä rikosepäilyjä. Saman verran tapauksia oli kuluvana vuonna tutkittavana jo kesäkuuhun mennessä. Merivartioston toiminta-alue ulottuu Ahvenanmaalta Kemin seudulle asti.
– Valvonta on huomattavan paljon tehokkaampaa kuin normaalitilanteessa ja juttujen määrä ilman muuta lisääntyy merkittävästi, Länsi-Suomen merivartioston apulaiskomentaja Tomi Kivenjuuri sanoo.
Hänen mukaansa paukut juttujen tutkintaan riittävät tällä hetkellä vielä hyvin.
– Omat jutut pystymme tutkimaan mutta lainaksi ei oikein tahdo riittää. Tutkintavoimaa on siirretty hiljaisemmilta alueilta tukemaan rajavartioston tutkintoja, Länsi-Suomen merivartioston rikostorjuntayksikön päällikkö Jari Nieminen sanoo.
Niemisen mukaan maksettu pääreitti kulkee Euroopan läpi Itävallasta Ruotsin kautta Suomeen. Pahimmillaan matka voi maksaa 10 000 euroa. Nieminen sanoo, että matkanjärjestäjiä on paljon tarjolla, hinnat ovat tulleet alaspäin ja lisäksi myös omatoimisia matkaajia on runsaasti.
– Ei ulkomaalaisvalvonnan taso aukoton ole eikä se perustukaan siihen. Sehän vaatisi rajojen sulkemisen, jos haluaisi haluaisi edes tavoitella aukotonta järjestelmää, Nieminen sanoo.
Käytännössä suuri juttumäärä tarkoittaa sitä, että tutkintaa joudutaan priorisoimaan. Niemisen mukaan törkeät tapaukset tai vaikkapa ihmiskauppaa sisältävät jutut saavat suuremman huomion kuin niin sanotut perusmuotoiset laittoman maahantulon järjestämiset.
Suomenlahdella juttumäärä nousee yli sadan
Suomenlahden merivartiosto paljastaa ja tutkii perinteisesti suurimman osan epäillyistä laittoman maahantulon järjestämisistä. Viime vuonna tutkinnassa oli 74 tapausta. Niistä 16 oli törkeitä rikosepäilyjä. Merivartioston rikostorjuntayksikön päällikkö Kari Kettunen arvioi, että kuluvana vuonna tutkittavien juttujen kokonaismäärä olisi 120-130. Sunnuntaihin mennessä oli nimittäin kirjattu kaikkiaan jo noin 80 laittoman maahantulon järjestämistä ja 10 törkeää laittoman maahantulon järjestämistä.
– Me selviämme hyvin, siitä ei ole epäilystäkään. Kasvu ei ole meille mitään uutta, viimeiset kaksi vuotta on ollut kasvua ja tapausten määrät ovat sinä aikana tuplaantuneet, Kettunen sanoo.
Esimerkiksi viime tiistaina viranomaiset nappasivat Helsingin Vuosaaren satamassa kiinni miehen, jonka epäillään salakuljettaneen Suomeen viisi ihmistä. Nämä ihmiset saapuivat Saksasta laivalla Vuosaareen. Tutkinnan perusteella epäillään, että mies on salakuljettanut Suomeen myös heinäkuussa kaksi ihmistä.
Hänen mukaansa Suomenlahden merivartioston käsi ei yllä Tornioon vaan siellä toimivat poliisi ja Länsi-Suomen merivartiosto.
– Eikä meillä ole mikään halukaan sinne suuntaan mennä ja toivotaan, että muut yksiköt ja muut viranomaiset saavat siellä toimittua tehokkaalla tavalla.
Kettusen mukaan lisääntynyt juttumäärä liittyy kasvaneeseen turvapaikanhakijoiden määrään, minkä takia myös valvontaa on lisätty.
– Viranomaiset näkyvät entistä enemmän kaikilla mahdollisilla rajanylityspaikoilla. Normaalisti Rajavartiolaitos toimittaa rajatarkastuksia pelkästään ulkorajojen ylittämiseen liittyen. Tällä hetkellä, kun tämä turvapaikanhakijailmiö on käynnissä, niin me myös valvomme entistä tarkemmin kaikilla ylityspaikoilla.
Kettusen mukaan sisärajoilla rajatarkastuksia ei tehdä, vaan kyseessä on ulkomaalaisvalvonta.