Nuori syyrialaismies – sanotaan vaikka että hän on nimeltään Mahmoud – ottaa vastaan pienessä itähelsinkiläisessä yksiössä. Hän on saanut turvapaikan Suomesta, mutta hänellä on iso ongelma.
Mahmoudin vaimo ja kuusivuotias poika ovat edelleen Syyrian pääkaupungissa Damaskoksessa. Mahmoud on ollut perheestään erossa jo yli vuoden.
– Ajattelen perhettäni koko ajan. Pelkään, että jossain vaiheessa Damaskoksesta tulee huonoja uutisia, Mahmoud sanoo.
Hän ei halua kertoa oikeaa nimeään, koska haluaa suojella perhettään.
Mahmoud pakeni Syyriasta kahdesta syytä. Hän ei halunnut lähteä Syyrian armeijaan, ja toivoi saavansa perheensä turvaan.
Sukulainen katosi
Vaikka Syyrian hallituksen alueella on turvallisempaa kuin kapinallisalueilla, perheen kodin lähelle osui Damaskoksen laidalta ammuttuja raketteja. Yksi Mahmoudin sukulaisista katosi ja löytyi myöhemmin kuolleena.
Suomeen Mahmoud päätyi, koska hän tutki vaihtoehtoja ennen pakomatkalle lähtöä. Mahmoudin vaikutelma oli, ja on edelleen, että Suomessa ei juurikaan ole rasisimia, ja täällä on paljon kaunista luontoa. Suomi tuntui hyvältä paikalta Mahmoudille ja hänen perheelleen.
Monen muun lailla Mahmoud jätti vaimonsa ja lapsensa kotiin, koska piti merimatkaa Turkista Kreikan saarille liian vaarallisena koko perheelle.
Toivosta epätoivoon
Kun turvapaikka Suomesta oli varmistunut viime vuoden lopulla, tunnelma oli hetken toiveikas. Mahmoud ja hänen vaimonsa ryhtyivät valmistelemaan perheen tuloa Suomeen.
– Minulle kerrottiin, että vaimoni ja poikani pitää matkustaa Turkkiin, Ankaraan anomusta varten. Perheelleni annettiin tapaamisaika Suomen suurlähetystöstä, Mahmoud kertoo.
Sitten perhe putosi eräänlaiseen mustaan aukkoon. Anomus perheenyhdistämisestä ei voitu jättää, koska Mahmoudin vaimo ja poika eivät päässeet Turkkiin.
– Turkin Beirutin suurlähetystö antoi vaimolleni haastatteluajan viisumia varten, kolmen kuukauden odottelun jälkeen. Vaimoni matkusti Libanoniin, mutta Turkki ei myöntänyt viisumia.
Mitään perusteluja ei ole kuulunut, mutta ilmeisesti Suomesta toimitetut paperit eivät riittäneet turkkilaisille.
Vaikea tie Turkkiin
Turkkiin pitäisi päästä, koska Suomen Ankaran suurlähetystö vastaa syyrialaisten ja irakilaisten viisumiasioista. Syyrialaisten pääsy laillisesti Turkkiin on tällä hetkellä lähes mahdotonta, ja myös irakilaisten maahantulo on muuttunut vaikeammaksi.
– Halusin saada perheeni Suomen kaltaiseen paikkaan. En tehnyt tätä itseäni varten. Haluan, että poikani voi leikkiä turvassa, Mahmoud sanoo.
Toiveikkaat tunnelmat ovat vaihtuneet epätoivoon.
– Pidämme yhteyttä vaimoni kanssa puhelimitse. Hän kertoo, että poikani voi huonosti, hän itkee usein, ja kysyy, miksi olen hylännyt perheeni.
Uusi kutsu Ankaraan
Suomalainen hallinto työskentelee tasaisen varmasti. Mahmoudin perhe ei edelleenkään pääse Turkkiin, mutta heille on tullut uusi kutsu Ankaraan toukokuun lopulla.
Mahmoud on etsinyt ulospääsyä umpikujasta monin tavoin. Hän on kysellyt neuvoa maahanmuuttovirastosta ja jopa Suomen Teheranin suurlähetystöstä. Hänen perheensä pääsisi nimittäin Iraniin. Mistään ei ole tullut vastauksia.
Viime aikoina esille on noussut uusi vaihtoehto.
– Olen alkanut harkita paluuta Damaskokseen. En voi olla erossa vaimostani ja pojastani enää pitkään, Mahmoud miettii.