Haminan hätämajoituskeskuksen pihaan kaartaa linja-auto, josta astuu ulos iso joukko turvapaikanhakijoita. Heillä ei ole juuri matkatavaroita.
– Jotkut heistä tulevat varvassandaaleissa. Useimmilla on mukanaan korkeintaan pieni nyssykkä, ehkä t-paita tai vaihtovaatteet, kuvailee hätämajoituskeskuksen toiminnasta vastaava SPR:n avustustyöntekijä Susanna Kauppi.
Kauppi kummastelee Suomessa vallitsevaa negatiivisuuden ilmapiiriä pakolaisia ja turvapaikanhakijoita kohtaan. Useissa maailman kriisipesäkkeissä työskennelleenä hän tietää, että kukaan heistä ei jätä kotiaan nauttiakseen rikkaasta elämästä Euroopassa.
– Ihmiset lähtevät karkuun turvattomuuttaan. Ei kukaan jätä perhettään, omaisuuttaan ja kaikkea tuttua vapaaehtoisesti, etenkään kun paluusta ei ole takeita.
Nuoret miehet
Suomessa mielikuva "rikkaista, nuorista miehistä" lähtee leviämään heti, kun joku turvapaikanhakija näpyttelee uudenmallista älypuhelinta.
– Hieno kännykkä on huono mittari sille, onko ihminen köyhä vai rikas. Miksi joku lähtee kohti tuntematonta, etenkin jos varallisuus ja olosuhteet ovat muuten kunnossa? Perustuen kokemukseen kriisialueilta ihmiset toivovat yleensä vain sitä, että voisivat elää turvassa ja ansaita sen verran, että pystyvät elättämään perheensä.
Suurin osa Suomeen päätyvistä turvapaikanhakijoista tulee Irakista. Kauppi laajentaa näkökulmaa siihen, miksi Irakista lähtee pääasiassa miehiä.
– Kulttuuri on näissä maissa erilainen kuin Suomessa. Monessa maassa yhtenä päämääränä on mennä naimisiin ja perustaa perhe. Nainen hoitaa kodin ja lapset, mies yrittää tienata leivän. On vaikea nähdä , että naisia ja lapsia laitettaisiin yksin matkaan. Vaikkakin naiset, lapset, vammaiset ja vanhukset luetaan kaikkein haavoittuvimpiin ryhmiin maailmanlaajuisesti varsinkin kriisien keskellä, myös miehiin kohdistuu monenlaista uhkaa.
Rajattua elämää
Kauppi on kiertänyt yli 15 vuoden ajan useissa maailman kriisipesäkkeissä: Keniassa, kaksi kertaa Afganistanissa ja Gazan kaistaleella, Eritreassa, Irakissa ja Nepalissa, Kosovossa, Sudanissa ja rauhanturvaajana Makedoniassa.
Elämä kriisialueilla on hyvin rajattua, joskin tilanteet vaihtelevat nopeasti. Toisaalta vain kymmenien kilometrien päässä pommitusten runtelemalta alueelta voi olla täysin rauhallista.
– Afganistanissa kuljettiin vain sairaalan ja asunnon väliä, kaupungille ei päästy turvallisuustilanteen takia. Kosovossa oli päällä yleinen ulkonaliikkumiskielto.
Pelko ei lopu, kun sota loppuu
Erityisen rankka kokemus oli Gazan sota, jonka aikana ulkomaisia toimittajia ei päästetty alueelle. Gazan kaistale on Kaupin mukaan niin pieni, että siellä sai tuntea sodan todellisen luonteen.
– Pommitukset olivat yöllä ja asunto huojui aika ajoin. Sähköverkon tuhoutumisen takia Gazassa aiheutui vesipula. Pulaa oli myös ruuasta. Ruuan valmistaminen oli vaikeaa useimmille, koska myöskään kaasua ei ollut. Paikalliset ihmiset olivat peloissaan kotiensa sisään linnoittautuneina,ulkona ei juuri ollut ketään.
Kaupin mukaan pelko ei lopu silloin, kun sota loppuu.
– Tapasin myöhemmin yhden palestiinalaisen Punaisen Ristin työntekijän, joka kertoi, että ihmiset olivat säikkyjä pitkään. Turvattomuus, pelko ja epävarmuus tulevasta saa ihmiset lähtemään ja etsimään uuden elämän alkua jostain muualta.