EU:n sisäministerit kokoontuvat maanantaina etsimään ratkaisuja EU:n turvapaikkapolitiikan kiireellisimpiin ongelmiin. Vaikein kysymys on, saavatko maat jaettua keskenään komission ehdottamat 120 000 turvapaikanhakijaa.
Ministerit keskustelevat myös tavoista, joilla EU:hun tulijat saataisiin tunnistettua nopeasti, pelkästään parempaa elintasoa etsivät palautettua kotimaihinsa ja ulkorajojen valvontaa tehostettua.
Osa keinoista yritetään saada heti käytäntöön, osa pidemmällä aikavälillä.
Eri arvioiden mukaan maailmassa on liikkeellä noin 40–60 miljoonaa ihmistä, jotka pakenevat sotaa tai äärimmäistä köyhyyttä. Heistä pieni osa pyrkii Eurooppaan.
Esimerkiksi Lähi-idän kriiseistä kärsivistä 86 prosenttia on edelleen kriisialueiden tuntumassa.
Seuraavilla kysymyksillä ja vastauksilla yritämme hahmottaa ongelmia, joita EU:ssa on pohdittu kuumeisesti viime viikkoina.
1. Toimivatko kiintiöt, joilla pakolaiset sijoitetaan pitkin Eurooppaa?
Kiintiöiden ensisijainen tarkoitus on helpottaa pahimmin kuormittuneiden maiden taakkaa: Kreikan, Italian ja Unkarin – jotka ovat sisääntuloreittejä unioniin – sekä esimerkiksi Saksan, Ruotsin ja Ranskan, joihin useimmat turvapaikanhakijat pyrkivät.
On vaikeaa arvioida etukäteen, suostuvatko turvapaikanhakijat pysymään heille osoitetuissa maissa. EU on suunnitellut, että turvapaikanhakijat voisi tarvittaessa palauttaa maahan, johon heidät on kiintiöillä sijoitettu. Toisaalta epäilijät väittävät, että kiintiömekanismi houkuttelee Eurooppaan lisää tulijoita.
Kiintiöt – yhteensä 160 000 henkilöä – ovat vain murto-osa EU:hun tulevien henkilöiden määrästä. Heihin valikoidaan kansalaisuuksia, joista vähintään 75 prosenttia on EU-maiden tilastojen mukaan saanut turvapaikan. Tällä hetkellä he ovat syyrialaisia, eritrealaisia ja irakilaisia.
2. Miksi monet pyrkivät Saksaan ja Ruotsiin? Toimisiko yhteinen maahanmuuttopolitiikka?
EU-mailla on yhteinen turvapaikkapolitiikka, joka periaatteessa määrää, miten hakemukset käsitellään ja kuinka hakijoita kohdellaan. Se säätää esimerkiksi hakemuksen käsittelystä ja mahdollisuudesta valittaa päätöksestä. EU määrää myös, että turvapaikanhakijoilla pitää olla katto pään päällä ja heille pitää tarjota ruoka ja terveydenhoitoa.
Säädökset jättävät kuitenkin jäsenmaille harkinnanvaraa, ja siksi hakemusten käsittely, hakijoiden kohtelu ja turvapaikan myöntämispäätökset eroavat.
EU:hun tulevat valitsevat kohdemaitaan monin perustein. Vakiintuneet reitit ja helpot kulkuyhteydet vaikuttavat. Moni menee sinne, mihin on jo hakeutunut oman maan kansalaisia tai esimerkiksi sukua. Esimerkiksi Saksaan ja Iso-Britanniaan houkuttelee ajatus työllistymismahdollisuudesta. Pohjoismaissa turvapaikanhakijat kokevat saavansa humaanimpaa kohtelua kuin esimerkiksi Unkarissa, josta moni pyrkii pois.
EU-virkamiehet arvioivat, että kohdemaan valinta ei yleensä ole kovin tarkkaan laskettua ja suunniteltua.
Unioni on suunnitellut yhteistä maahanmuuttopolitiikka, mutta hanke on edennyt hitaasti. Hanketta voi verrata siihen, että EU:lla on yhteinen raha mutta ei yhteistä talous- ja rahapolitiikkaa.
3. Onko Dublinin sopimus rikki, miten se korjataan?
Dublinin sopimuksella määritellään, missä maassa turvapaikanhakijan hakemus pitäisi käsitellä. Pääsääntö on, että se käsitellään maassa, jossa hakija on jättänyt ensimmäisen kerran sormenjälkensä EU:n tietokantaan. Jos hakija ilmestyy johonkin muuhun EU-maahan, hänet voidaan palauttaa ensimmäiseen maahan.
Kun hakijatulva pyrkii unioniin lähinnä Unkarin, Italian ja Kreikan kautta, maat eivät selviä omin voimin kaikkien hakijoiden rekisteröimisestä. Muun muassa siksi rekisteröimättömiä ihmisiä tupsahtelee esiin pitkin EU-maita.
Maat voivat kuitenkin itse päättää, palauttavatko ne hakijoita. EU on kannustanut maita käsittelemään itse hakemuksia eikä palauttamaan hakijoita niin sanottuihin etulinjan maihin.
Kreikan kohdalla Dublin-sopimukseen on tehty poikkeus – muut EU-maat eivät palauta hakijoita Kreikkaan, sillä Kreikka ei pysty ottamaan kaikkia vastaan. Esimerkiksi Saksa päätti olla palauttamatta turvaa hakevia syyrialaisia ensimmäisiin maihin. Saksa aikoo käsitellä hakijat itse. Syyrialaisista useimmat saavat turvapaikan.
Jos EU säätää pysyvistä kiintiöistä, Dublinin sopimusta muutetaan.
4. Miten EU tunnistaa tulijat ja voi nopeasti erottaa suojelua tarvitsevat ja köyhyyttä pakenevat?
EU-komission mukaan suurin osa Eurooppaan nyt pyrkivistä on pakolaisia, mutta mukana on myös vain parempaa elintasoa etsiviä. Suurin osa tulijoista ilmestyy unioniin ilman henkilöpapereita.
Suojelun tarve määritellään kansainvälisissä sopimuksissa. Pelkkää köyhyyttä pakenevat eivät saa EU:sta turvapaikkaa.
EU aikoo perustaa niin sanottuja hot spoteja eli tunnistamispisteitä paikkoihin, joista väkeä tulee eniten ulkorajan yli. Näihin koottaisiin esimerkiksi EU:n yhteisen poliisin ja rajaturvallisuuden työntekijöitä.
Hot spot saisi tiedon esimerkiksi mereltä tulevasta laivasta, aloittaisi työn ihmisten kartoittamiseksi ja tunnistaisi tulijat.
Esimerkiksi kielen ja murteen perusteella voidaan arvioida, tuleeko henkilö sieltä, mistä hän kertoo tulevansa. Pisteet voisivat olla yhteydessä maihin, joihin mahdollisilla kiintiöillä sijoitettaisiin turvapaikanhakijoita. Tunnistamispisteitä voitaisiin myös käyttää avuksi nopeissa käännytyksissä, jos turvapaikan ehdot eivät täyty.
Pisteitä perustettaisiin sinne, missä kulloinkin on kovin tarve. Nyt niitä suunnitellaan Italiaan, Kreikkaan ja Unkariin. Unkari ei toistaiseksi ole hyväksynyt keskusta.
Vaikka hakemus käsiteltäisiin nopeasti, turvapaikanhakijoilla on oikeus valittaa päätöksestä ja saada oikeusapua.
Unionin alueelle päässeiden hakemukset on joka tapauksessa käsiteltävä, eikä EU voi panna ulkorajojaan kiinni.
5. Miten kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet saadaan käännytettyä takaisin?
EU:n palautukset ovat olleet tehottomia. Vain 40 prosenttia kielteisen päätöksen saaneista on lähtenyt EU-maista. Palauttaminen ei ole yksinkertaista.
Komissio on ehdottanut turvallisten maiden listaa. Niiden kansalaisten hakemukset voitaisiin käsitellä muita nopeammin. Käsittely olisi yksilöllinen, mutta useimmat saisivat kielteisen päätöksen.
Koska useimmat tulevat unioniin ilman papereita, hakijoiden tunnistaminen vie aikaa. Palautettaville pitää hankkia henkilöpaperit. Heille pitää löytää kotimaa, joka suostuu ottamaan heidät vastaan. Libyaan ja Syyriaan ei palauteta ketään.
Kun EU saa perustettua ulkorajoille hot spotit, tunnistukset voidaan tehdä nopeammin ja mahdollisia aiheettomia hakemuksia tunnistaa jo siellä. Euroopan rajavalvontavirasto miettii yhteisiä palautuslentoja.
Koska pakkokäännytykset ovat vaikeita, EU suosittelee vapaaehtoista paluuta. Kielteisen päätöksen saanut palaa kotimaahansa ja saa paluuseen esimerkiksi rahallista tukea.
6. Miten estää pakolaisia hukkumasta Välimereen, voisiko heitä tuoda Eurooppaan suoraan leireiltä?
EU yrittää estää ihmissalakuljettajien työtä merellä ja maalla. Salakuljetusta voidaan yrittää estää esimerkiksi lisäämällä tarkastuksia sisärajoilla.
EU on perustanut sotilasoperaation, jolla on tarkoitus upottaa salakuljettajien aluksia ennen kuin ne lähtevät liikkeelle Libyasta. YK ja Libya eivät ole hyväksyneet operaatiota eikä EU ole vielä päässyt Libyan vesille.
EU on tutkinut mahdollisuutta, voisiko turvapaikkaa hakea muualla kuin EU-rajojen ulkopuolella. Se todennäköisesti lisäisi hakijoiden määrää huomattavasti.
EU on kuitenkin lisännyt leireiltä tuotavien kiintiöpakolaisten määrää, ja komissio tutkii parhaillaan yhteistyön lisäämistä YK:n pakolaisjärjestön kanssa.