Noin vuosi sitten Hanna-Kaisa Hämäläinen jakoi lahjoituksena saadut digikamerat Suolahden ryhmäkodin nuorille. Tavoitteena oli, että mahdollisimman moni heistä kuvaa elämäänsä vuoden aikana.
– Kuvien kautta voi käsitellä ristiriitaista ja monimutkaista maailmaa kiteyttämällä sen yhteen hetkeen. Näiden hetkien kautta me voimme toivottavasti ymmärtää toisen ihmisen elämää vähän paremmin, Hämäläinen sanoo.
Se auttaa, mutta on myös mukavaa. Mustafa
Näyttelyssä on esillä myös piirrustuksia. Sekä valokuvaaminen että piirtäminen auttaa nuoria tulemaan toimeen kokemustensa kanssa.
– Se auttaa, mutta on myös mukavaa. Valokuvaaminen on harrastukseni, sanoo Mustafa.
Vuoden aikana syntyneistä sadoista otoksista piirtyy kokonaiskuva tavallisten nuorten elämästä iloineen ja suruineen. Kuviin on tallentunut myös suomalainen luonto, joka on tarjonnut mielenrauhaa myllerryksen keskelle.
– Kun olin yksin, menin rannalle kävelemään ja otin kuvia Suolahdesta ja järvistä ja melkein kaikesta, kertoo Reza.
Toivoisin, että he olisivat enemmän läsnä meidän yhteiskunnassamme. Hanna-Kaisa Hämäläinen
Sadoista otoksista päätyi näyttelyyn vain murto-osa. Koska kysymys on alaikäisistä, heitä ei saa kuvista tunnistaa, ja samasta syystä he esiintyvät tässä jutussa vain etunimillään. Näyttelyn valokuvissa ollaan kääntyneenä pois päin tai muuten katsojasta etäällä.
– Minusta alkoi tuntua, että se on myös totta. He ovat meidän elämässämme täällä nyt, mutta eivät kuitenkaan oikein ole. Toivoisin, että he olisivat enemmän läsnä meidän yhteiskunnassamme, ja toivottavasti tulevaisuudessa ovatkin, sanoo Hämäläinen.
