Varhaiskasvatuslaissa määriteltyyn henkilökohtaiseen varhaiskasvatussuunnitelmaan on kirjattava tavoitteet lapsen varhaiskasvatuksen toteuttamiseksi lapsen kehitystä, oppimista ja hyvinvointia tukevalla tavalla, sekä toimenpiteet noiden tavoitteiden toteuttamiseksi.
Kuulostaa hienolta – ainakin paperilla. Varhaiskasvatussuunnitelmaa voisi verrata aikuisen, työssäkäyvän ihmisen kehityskeskusteluun, jossa pohditaan nykyisyyttä ja tulevaisuutta, epäonnistumisia ja onnistumisia työpaikalla – kerran tai useamman kerran vuodessa.
Päiväkodeissa varhaiskasvatussuunnitelman laatimisesta vastaa lastentarhanopettajan kelpoisuuden omaava henkilö. Varhaiskasvatussuunnitelman toteutumista on arvioitava ja suunnitelma on tarkistettava vähintään kerran vuodessa – ja vielä useamminkin, jos lapsen tarpeet sitä edellyttävät. Näin sanoo varhaiskasvatuslaki.
Aika pitäisi käyttää paremmin
Jyväskylän yliopiston psykologian emeritaprofessori Lea Pulkkinen suhtautuu varauksella lasten henkilökohtaisiin varhaiskasvatussuunnitelmiin.
Käytetään työaikaa vääriin asioihin sen sijaan, että toimittaisiin yhdessä lapsen kanssa, tehtäisiin havaintoja ja sitten autettaisiin, jos tarve on. Lea Pulkkinen
– Se on vaarallinen asia silloin, kun mennään käsittelemään lapsen ominaisuuksia, hän sanoo.
Hän ihmettelee, miten joka päivä kasvavan ja kehittyvän lapsen asioita voidaan kirjata paperille.
– Lapsella on joka päivä erilaiset asiat käsillä. Analyysejä lapsista tekevät henkilöt, joilla ei ole esimerkiksi psykologista ammattitaitoa. Ja analyysin tekeminen olisi kelle tahansa vaikeaa, Pulkkinen sanoo.
Pulkkisen mielestä varhaiskasvatussuunnitelmien tekeminen on ajanhaaskausta.
– Käytetään työaikaa vääriin asioihin sen sijaan, että toimittaisiin yhdessä lapsen kanssa, tehtäisiin havaintoja ja sitten autettaisiin, jos tarve on.
Lapsi kuin palikka
Lea Pulkkinen sanoo, että lapsesta tulee nykysysteemissä kummallinen objekti.
Lapsi on kuin palikka, jota syynätään ja hiotaan eri puolilta. Se ei voi olla kasvatuksen ydintoimintoja. Lea Pulkkinen
– Lapsi on kuin palikka, jota syynätään ja hiotaan eri puolilta. Se ei voi olla kasvatuksen ydintoimintoja.
Ongelma syntyy Pulkkisen mukaan heti, kun lasta aletaan arvioida.
– Se muuttaa välittömästi lapsen ja kasvattajan välistä suhdetta, hän sanoo.
Pulkkinen muistuttaa, että lapset kehittyvät yksilölliseen, omaan tahtiinsa.
– Lapsille pitäisi antaa kasvamisen rauha. Arvioinnit ovat paikallaan vasta sitten, kun lapsi alkaa itse kääntämään omaa katsetta itseensä eli ehkä 12-13-vuotiaana. Siihen asti lasten tulisi saada kasvaa rauhassa. Ne kasvatustyötä tekevät aikuiset tulisi mieluummin pistää arvioitavaksi, Pulkkinen sanoo.