Muistan, kun ensimmäisen kerran kohtasin Syyrian sisällissotaa paossa olevia ihmisiä. Siitä on jo yli neljä vuotta aikaa, olin tekemässä juttua Syyrian rajalla Turkin puolelle vasta tulleista syyrialaisista. Heitä oli tuolloin kuusi tuhatta. Tänään heitä asuu Turkissa jo kaksi miljoonaa.
Tuolloin tapaamiani syyrialaisia yhdisti kaikkia samanlainen asenne: he olivat paossa väliaikaisesti, kunnes tilanne heidän kotimaassaan rauhoittuu. Kukaan ei ollut menettänyt toivoaan – päinvastoin, oli itsestään selvää, että kotiinpaluu koittaisi pian.
Näin ajatteli myös Turkin hallitus, joka päätti kohdella syyrialaisia ‘vieraina’. Tämä tarkoitti käytännössä, että heille tarjottiin yösija ja ruokaa rajalle pystytetyissä leireissä mutta ei mahdollisuutta julkiseen terveydenhuoltoon, koulutukseen tai työhön – eiväthän käymässä olleet vieraat niitä tarvinneet.
Sittemmin olen nähnyt, miten asema vieraana on tehnyt syyrialaisten elämästä täällä vaikeaa. Pysyvää, uutta elämää on Turkkiin hankalaa, lähes mahdotonta rakentaa. Vaikka syyrialaisten oikeuksia julkisiin palveluihin on vähitellen lisätty, on esimerkiksi virallisen työn saaminen yhä käytännössä mahdotonta. Kaikkea leimaa väliaikaisuus.
Kotimaan sota ei päättynytkään, eikä kotiinpaluu onnistunutkaan. Samalla uusi kotimaa ei suo uutta tulevaisuutta. Muutaman vuoden on jaksettu odottaa, mutta viime aikoina yhä useampi syyrialainen on päättänyt lähteä Eurooppaan tai on jo matkan tehnytkin.
Matka on hengenvaarallinen mutta yhä useampi onnistuminen kasvattaa uusien yrittäjien määrää. Turkissa odottavat saavat tietoa perille päässeiltä – millä keinoilla matkata, mitä ottaa mukaan, mitä kannattaa varoa ja välttää. Facebook on täyttynyt ryhmistä, joissa jaetaan kokemuksia ihmissalakuljettajista, matkareiteistä, eri maiden pakolaislainsäädännöstä ja paikallisten asenteista.
Myös hyvät uutiset kantautuvat Turkissa odottaville – ensin vaikkapa taannoisesta Ruotsin päätöksestä myöntää turvapaikka kaikille Syyriasta tuleville. Hiljattain tullut Saksan ilmoitus vastaanottaa jopa puoli miljoonaa pakolaista sai varmasti taas useat lähtemään matkaan uuden elämän toivossa.
Euroopassa keväällä ja kesällä yhtäkkisesti kasvanut tulijoiden määrä liittyy myös vuodenaikoihin. Talvella matka on vaarallisempi: merellä myrskyää ja vesi on jäätävää. Olen nähnyt, miten Istanbulissa lähtöä suunnittelevat syyrialaiset seuraavat erilaisista älypuhelinsovelluksista säätä ja merivirtoja. Tiedot kun voivat jopa pelastaa hengen.
Turkista on tullut Syyrian sisällissodan takia maailman eniten pakolaisia majoittava maa. Pakolaisleirit ovat täpötäynnä ja leirien huononevien olosuhteiden on arveltu ajavan ihmiset yrittämään Eurooppaan. Turkin kahdesta miljoonasta syyrialaisesta valtaosa elättää kuitenkin itsensä leirien ulkopuolella, vuokralla asuen, useimmiten pimeitä töitä tehden. Juuri näillä vähän varakkaammilla ja usein myös koulutetuimmilla syyrialaisilla onkin todennäköisimmin varaa maksaa kallis hinta matkasta.
Kun nykyään tapaan syyrialaisia täällä Istanbulissa, on ero neljän vuoden takaiseen valtava. Kotiinpaluusta puhutaan yhä, mutta jonain kaukana tulevaisuudessa häämöttävänä haavekuvana. Paljon todennäköisemmältä monelle näyttää uusi elämä Euroopassa.