Yle Urheilun toteuttama kysely paljastaa, että suomalaisilla huippu-urheilijoilla on suuria vaikeuksia saada kunnollista toimeentuloa. Yli puolet vastanneista elää alle köyhyysrajan jäävillä tuloilla.
Kyselyssä urheilijat kertovat omin sanoin karusta arjestaan. Toimeentulon epävarmuus aiheuttaa jatkuvaa stressiä ja henkistä painetta. Moni urheilija ei tiedä, riittävätkö rahat laskujen maksamiseen. Rahapulassaan he ovat joutuneet turvautumaan toimeentulotukeen ja lainaamaan rahaa perheenjäseniltä ja sukulaisilta. Vastauksissa sanottiin suoraan, että kamppailu toimeentulosta vaikuttaa urheilusuorituksiin.
Yle Urheilun kyselyyn vastasi 90 suomalaista huippu-urheilijaa. Valtaosa heistä edusti Suomea Lontoon, Sotshin ja Rion olympiakisoissa.
Urheilijoista 64 prosenttia sai kuukaudessa bruttotuloja alle 1200 euroa. Köyhyysraja oli vuonna 2014 nettotulona 1190 euroa kuukaudessa. 15 prosenttia vastanneista ylsi 1200-2000 euron kuukausituloihin ja 19 prosenttia 2000-3000 euroon. Alle 3 prosenttia tienasi kuukaudessa yli 4000 euroa.
"En saa yhtään rahaa suoraan tililleni, vaikka minulla on sponsoreita, joten tuloni on periaatteessa 0€. Kaikki rahat (myös liitosta) menee rahastoon ja sieltä voin nostaa niitä kuitteja vastaan, ei ruokakuitteja eikä vuokra/lainakuitteja. Ei todellakaan ole helppoa. Miten pitäisi maksaa laskut kun niitäkään ei voi laittaa sinne?" (yleisurheilu, olympiaedustaja, tulot alle 1200 euroa)
Liki kaikki kyselyyn vastanneet urheilijat olivat kokeneet huolta, stressiä ja painetta rahallisesta toimeentulostaan.
”Kyllä siinä rupee puolessa välissä kautta miettimään että mites ensi kausi onnistuu, jos ei ole tullut tulosta siihen mennessä.” (talvilajien olympiaedustaja)
”Hetkellisesti isojen kassakriisien aikaan, välillä viikkoja kun ensi/kuluvan vuoden budjetti näyttää todella alijäämäiseltä.” (purjehdus, olympiaedustaja)
”Kyllä, ja on vaikuttanut niin urheilusuoritukseen kuin henkiseen hyvinvointiin.” (lumilautailu, olympiaedustaja)
”Koko ajan, mietin maksanko jonkun turnausmaksun/matkan sinne vai vuokran. Yleensä joutuu ottamaan työkeikkoja (yövuoroja) saadakseen rahaa kasattua sekä kisoihin että vuokraan.” (kamppailulajien arvokisaedustaja)
”Stressiä ja painetta omasta rahallisesta toimeentulosta tulee, koska urheilija-apuraha ja sponsoreilta saadut rahat menevät lähes täysin urheilun rahoittamiseen. Ilman vanhemmilta saatua tukea urheiluun panostaminen ei olisi mahdollista.” (hiihtolajien arvokisaedustaja)
”Kyllä, vaikea urheilla ammattimaisesti tai edes syödä urheilijoiden vaatimalla tavalla. ” (kamppailulajien maajoukkueurheilija)
Yle Urheilulle kokemuksistaan kertovat omilla nimillään ampuja Vesa Törnroos, yleisurheilijat Oskari Mörö ja Tuomas Seppänen sekä painonnostaja Milko Tokola. Lisää aiheesta lauantain aikana Yle Urheilun verkkosivuilla ja Urheiluruudussa klo 20.50.
“Jouduin hakemaan toimeentulotukea”
Kolmannes vastanneista oli joutunut jättämään laskuja maksamatta rahapulan vuoksi. Pieni vähemmistö urheilijoista tulee tällä hetkellä hyvin toimeen, mutta yli 4 000 euron kuukaudessa tienanneista osa oli joutunut jättämään laskuja maksamatta aiemmin urallaan.
”Urheilu-urani ei ole lähelläkään ammattimaista urheilua, joskus pitää jättää laskuja maksamatta ja hierontoja väliin, koska ei riitä raha. Mutta ihan hyvin silti on mennyt. Näillä on mentävä mitä on, vois olla huonomminkin.” (painonnostaja, arvokisaedustaja)
”Kyllä olen, kamppailut siitä kuinka saan arjen toimimaan ja laskut maksettua. Urheiluun kuluu paljon aikaa ja energiaa, aina ei jaksa tehdä töitä urheilun ohella, ja jos tekee se syö urheilun tuottamaa tulosta. Olen monesti miettinyt lajin lopettamista rahanpuutteen takia. Motivaatio on kohdallaan mutta sillä ei saa rahaa. Olen kilpaillut hyvällä tasolla, mutta loukkaantumiset ovat hidastaneet vauhtiani korkeimmalle huipulle. Sinnikkyys ja määrätietoisuus on ollut minun pelastajani tässä tilanteessa.” (talvilajien arvokisaedustaja)
Urheilijoista 20 prosenttia oli turvautunut Kelan maksamaan toimeentulotukeen. Rahapula oli arkipäiväistä, sillä urheilijoiden rahat riittivät aina menoihin vain 20 prosentilla vastanneista. 24 prosenttia urheilijoista vastasi, että rahat eivät riitä kuukauden menoihin koskaan. Pahimmillaan ura huipulla voi päättyä taloudellisista syistä.
”Kun opintotukeni loppui (urheilu vei aikaa opiskelulta, lisäksi kulutin opintotukikuukausiani AMK:ssa ennen yliopistoon siirtymistä), olin hetken tyhjän päällä taloudellisesti. Jouduin hetkellisesti (2kk) jopa hakemaan toimeentulotukea. Urheilussa olin tuloksellisesti MM-/olympiatasolla, mutta rahaa ei vielä tullut juuri mistään. Toimeentulon saaminen kokonaan yleisurheilusta ilman opinto- ym. tukea on haastavaa. Päätin kuitenkin satsata urheiluun päätoimisesti. Muutaman vuoden päästä urheilu alkoi sujua sen verran hyvin, että toimeentuloni parani huomattavasti - pääsin lisäksi makselemaan saamiani tukia takaisin verojen muodossa. Parhaimpina vuosina minulle jäi jopa ihan merkittäviä summia säästöön. Taloudellinen tilanteeni on siis ollut erittäin vaihteleva. (uransa lopettanut yleisurheilija, olympiaedustaja)
Vastanneista vain 28 prosenttia pystyi keräämään rahaa säästöön. Reilusti yli puolet koki, etteivät rahat riitä ammattimaiseen harjoittelemiseen ja kilpailemiseen.
Osa urheilijoista oli joutunut ottamaan merkittäviä summia lainaa (opintolaina, muu laina, perheen väliset lainajärjestelyt) rahoittaakseen ammattimaisen harjoittelun ja kilpailemisen. Summat vaihtelivat 4 000 ja 30 000 euron välillä.
“Isä on maksanut omakotitalon verran”
Yle Urheilun kyselyssä tärkeimmiksi toimeentulon lähteiksi nousivat odotetusti sponsoritulot, joiden kerääminen on kovan työn takana nuorilla ja pienempien lajien urheilijoilla.
Toiseksi tärkein rahoittaja löytyy urheilijan lähipiiristä. Perheen ja sukulaisten rahallisella tuella urheilee hätkähdyttävän moni olympiaurheilija. Kolmanneksi tärkein tulonlähde on valtion veroton urheilija-apuraha.
”Isä on maksanut urastani että voin olla ammattilainen vähintään omakotitalon verran rahaa.” (olympiaedustaja, yksilölaji)
”Sanoisin, että urheileminen on tosi yksinäistä, erittäin suuri oma vastuu urheilijalla. Ainakin meidän lajissa. Ilman vanhempia ja heidän intohimoa ja työpanosta, meillä ei olisi ketään pelaajia kansainvälisellä tasolla.” (kesälajien olympiaedustaja, nainen)
”Hengissä pysyy ja urheilu maistuu. Mutta esimerkiksi kotoa muuttamista ei tarvitse harkita. Kaikki raha mitä tulee, menee urheiluun. Usko paremmasta huomisesta elää ja voi hyvin. ” (talvilajien olympiaedustaja)
Valtion myöntää vuosittain verotonta urheilija-apurahaa valituille urheilijoille. Tänä vuonna apurahaa myönnettiin yhteensä noin 1,7 miljoonaa kaikkiaan 167 urheilijalle. Suurin 20 000 euron apuraha myönnetään arvokisamenestyjille, jotka ovat olleet olympialaisissa tai MM-kisoissa mitaleilla tai finaalisijalla. 10 000 euron apurahan saadakseen urheilijalla on joko oltava jo arvokisamenestystä tai hänen on oltava tulevaisuudessa mitaliehdokas. 5 000 euron apuraha on tarkoitettu lahjakkaille nuorille tai yksilölajien joukkueurheilijoille.
Apuraha vaikuttaa merkittävästi urheilijoiden toimeentuloon. Rahan määrä per urheilija on kuitenkin laskenut vuoteen 2005 verrattuna. Tuolloin apurahaa myönnettiin 58:lle urheilijalle, joista yhdelle urheilijalle maksettiin keskimäärin 11 600 euroa. Tänä vuonna summa oli 10 000 euroa urheilijaa kohden.
”Tilanteeni on heikko. Itselläni apuraha on todella merkittävä tuki mutta 416€ kuussa ei elätä. Täytyy siis olla myös muita tulonlähteitä. Sponsoritulot ovat kausittaisia ja menevät yleensä välinehankintoihin. Juniorisarjoissa sekä kolmena ensimmäisenä aikuisten kautena (nyt kuudes menossa) oli omavastuuosuudet. Olen onnekas, että niitä ei ole nyt enää ollut.” (yksilölaji, arvokisaedustaja)
”Itse on aika pitkälti pitänyt etsiä rahoitus 2007-2013 (valmennus, leirit, kilpailut, varusteet ym.). 2013 lähtien liitto on tukenut ja samana vuonna sain OKM:n apurahan. Itse tehdään paljon töitä tukijoiden lisäksi, jotta päästäisiin lähelle ammattimaisen urheilijan elämää.” (olympiaedustaja, talvilajit)
Sponsoritulojen, perheen tuen ja valtion apurahan jälkeen oma seura oli merkittävin rahoittaja. Seuran rahallista tukea oli saanut 36 prosenttia. Urheilijat hankkivat rahaa myös urheilun ulkopuolisella työllä ja opiskelijan tuilla. Urheilijat olivat käytännössä riippuvaisia kaikista tulonlähteistään. Osa-aikaisen tai täysipäiväisen työn tekeminen näkyi urheilijoiden mukaan tuloksissa ja urheilemisen ammattimaisuudessa.
Julkisuudessa toimeentulo-ongelmistaan ovat kertoneet jo aiemmin keihäänheittäjä Sanni Utriainen ja pikajuoksija Jonathan Åstrand. Utriainen joutui tekemään kolmea työtä ja ottamaan lainaa urheilun rahoittaakseen. Myös Åstrand joutui hakeutumaan syksyllä 2015 töihin, kun rahat loppuivat urheilurahastosta. Åstrand päätyi lopettamaan uransa kauden 2016 päätteeksi. Alppihiihtäjä Andreas Romar kertoi vastikään toimeentulo-ongelmistaan Ilta-Sanomissa.
Liittojen tuki ei tuo leipää pöytään
Yle Urheilu kysyi urheilijoilta, kuinka lajiliitto ja Olympiakomitea tukevat urheilijaa. Lajiliittojen tuki urheilijoille vaihteli huomattavasti eri lajien kesken. Puolet vastanneista koki, ettei tuki ollut riittävää.
”Ei missään nimessä. Suurin vastuu on urheilijalla itse hoitaa treenit, kisat, fysiikka valmennus, mentaalivalmennus yms. Meidän lajissa ei valitettavasti pysty luottamaan liiton toimintaan. He eivät myöskään halua olla vastuussa huippu-urheilijoistaan, väittävät ettei kuulu heidän strategiaan ja toimenkuvaan. (yksilölaji, olympiaedustaja)
”Arvioisin noin 10 000e. Tämä siis valmennus-, valmentajatukea sekä kisamaksuja, majoituksia ym. (lumilautailu, olympiaedustaja)
”Oma tilanteeni on hyvä tällä hetkellä koska minulla on vahvat omat sponsorit, mutta silti privatcampit tuntuu pahalta maksaa. Liitolla ei ole varaa osallistua näihin, joten omasta pussista menee nytkin 2000e siitä, että pääsee hyppimään hyviä hyppyreitä 10 päiväksi. Ja ei näihin pakko ole mennä, mutta jos haluaa pysyä kärjen tuntumassa, niin ovat tärkeitä. Jos katsoo tiliotetta, niin paljon tulee, mutta kun laskee että paljon jää menojen jälkeen, niin kyllä siinä kylmä hiki tulee. (tulot yli 50 000 vuodessa, olympiaedustaja)
70 prosentilla urheilijoista oli omavastuuosuus esimerkiksi kilpailumatkoista ja leireistä. Osalla omavastuuosuus oli huomattava. Maajoukkuetoiminta kuuluu lajiliittojen perustoimintaan, jota rahoitetaan myös valtion avustuksilla.
”Lajiliitto ei tue rahallisesti. Me maksetaan maajoukkueeseen osallistumisesta maailman rankingista tehdyn asteikon mukaisesti 0-20000€ tai urheilija maksaa kaikki kulut itse”. (talvilajien arvokisaedustaja)
Olympiakomitean järjestelmätuen ykköskategoriaan kuuluvissa lajeissa, kuten yleisurheilussa ja maastohiihdossa liitto kustansi sekä omilla että Olympiakomitean tuilla valmennus- ja kilpailumatkat. Yksittäisen lajin sisällä oli kuitenkin suurta vaihtelua, ja kaikki eivät saaneet samoja tukia.
”5000e. Kautena 2016 sain katettua SUL/OK tuilla leiritykset ja kilpailukulut koko kauden ajan. Mutta 2017 kun OK tukea ei tule, niin tilanne on taas toinen.” (yleisurheilu, olympiaedustaja)
”Olympiakomitean taloudellinen tuki on suuri ja tärkeä. Saan huippuyksilötuen, jonka päälle saan todella tärkeän terveydenhoitovakuutuksen sekä henkilökohtaiselle valmentajalle erillisen valmennustuen. Ilman näitä tukia en käytännössä pystyisi valmentautumaan ja käymään ulkomailla nykyisessä määrin.
Muuten olympiakomitea on tukenut testaustoimilla mutta ne on tulleet enemmän liiton kautta. Lisäksi on ollut mahdollisuus käyttää urheilupsykologia.” (olympiaedustaja, yksilölaji)
Olympiakomitean jakamaa tukea koordinoi Huippu-urheiluyksikkö, mutta useimmissa tapauksissa tuet kanavoidaan urheilijoille lajiliittojen kautta. Huippu-urheiluyksikon ohjaamat tuet ovat tarkoitettuja kuluihin, jotka liittyvät valmentautumiseen, harjoitteluun ja kilpailemiseen, joten toimeentulo-ongelmiin ne eivät auta. Moni urheilija kyllä arvostaa valmentajan tai maajoukkuetoiminnan tukemista.
”Olympiapaikan myötä sain myös OK:lta rahaa lajiliiton kautta. OK on myös maksanut osan henkisestä valmennuksesta sekä tukenut valmentajaa.” (yksilölaji, olympiaedustus)
Valtion tuista ainoastaan urheilija-apuraha on tarkoitettu urheilijan toimeentuloon. Useissa tapauksissa muu tuki menee leireihin, varusteisiin, valmennukseen, kilpailumatkoihin sekä esimerkiksi kehonhuollon palveluihin.
Sponsoritulot (79 % urheilijoista), perheen ja lähipiirin antama tai lainaama raha (61%), apurahat (43 %), seuran rahallinen tuki (36 %), palkka urheilun ulkopuolisesta työstä (31 %) ja opiskelijan tuet (29%) muodostivat tiivistetysti suomalaisten huippu-urheilijoiden toimeentulon. Kyselyyn vastanneista 27 prosenttia kertoi saaneensa lajiliittojen rahallista tukea, 16 prosenttia Olympiakomitean rahallista tukea.
Köyhyysrajan alla elävät urheilijat kokevat, että he joutuvat antamaan muiden maiden kilpailijoille tasoitusta rahapulan vuoksi. Rahaa ei ole riittävästi ammattimaiseen harjoitteluun ja kilpailemiseen. Energiaa menee urheilun sijaan toimeentulon haalimiseen.
”Erittäin heikko taloudellinen tilanne huippu-urheilun näkökulmasta. Tärkeitä kovatasoisia kv-kisoja jää väliin, sillä rahaa ei ole ja se taas vaikuttaa omaan kehittymiseen. Sponsoreita erittäin vaikea saada tukemaan, ja omat kyvyt ja voimavarat ei riitä rahoittajien etsimiseen. Vie todella paljon aikaa ja energiaa kun jatkuvasti vastaus on ei.” (olympiaedustaja, nainen)
”Kyllä, koska aina täytyy toivoa että kisakaudella pysyy terveenä ja onnistuu, jotta saisi uusittua sponsorisopimuksia. Koska sponsorisopimuksista tulot pääasiassa koostuvat.” (yksilölaji, olympiaedustaja vuosiansiot yli 50000 euroa)
”Huippu-urheilijan toimeentulo on Suomessa lähes täysin omien sponsoreiden vastuulla. Tämä aiheuttaa joka vuosi paineita urheilijalle menestyä, jotta sponsoreita saisi taas seuraavalle vuodelle. Koko ajan täytyy miettiä harjoittelun ohessa, miten rakentaisi yhteistyökumppanuuksia ainakin yksilölajeissa.” (yli 50 000 vuositulot, olympiaedustaja)