Kiinteistönvälittäjä ja tv-persoona Jethro Rostedt on valittu Turun kiinteistöliikelaitoksen johtokunnan jäseneksi. Asiasta päätti maanantai-iltana Turun kaupunginvaltuusto yksimielisesti.
Osa valtuutetuista oli kuitenkin sitä mieltä, että kiinteistönvälittäjän valinta kiinteistöliikelaitoksen johtokuntaan ei ole hyvä asia. Valtuutettujen mielestä Rostedtilla voi tulla kokouksissa jääviystilanteita ja moraalisia ongelmia.
Rostedt aikoo jäävätä itsensä tarvittaessa
Jethro Rostedt kertoi Yle Turun haastattelussa ennen valintaa, että aikoo poistua kokouksista tarvittaessa.
Kyllä meidän jotain täytyy tehdä eikä vain mussutella. Jethro Rostedt
Kiinteistönvälittäjä Rostedt kertoo kyllä miettineensä, onko hänellä annettavaa lautakuntatyöhön.
– Koen, että minulla on annettavaa. Olen tehnyt 20 vuotta kiinteistökauppaa ja väitän tuntevani kiinteistöt, kertoo Rostedt.
Jethro Rostedt on kokoomuksen ehdokkaana kunnallisvaaleissa. Politiikkaan häntä vetää huoli kotikaupungin tulevaisuudesta.
– Kunnan asiat ja Turun vieminen eteen päin kiinnostavat minua. Turku on jäämässä jalkoihin, jos verrataan Tampereeseen tai Ouluun. Kyllä meidän jotain täytyy tehdä eikä vain mussutella, pohtii Rostedt.