Joulukuusi oli jo tuotu olohuoneeseen. Illalla takassa poltettu tuli oli hiipunut.
Heidi Rosenblad oli piilottanut neljän lapsensa lahjapaketit sänkynsä alle ja käynyt nukkumaan. Muutaman päivän päästä perheessä juhlittaisiin joulua.
Heidin tavoin omakotitalon alakerrassa olivat käyneet nukkumaan perheen nuorimmaiset: tuolloin 9-vuotias Nella, 11-vuotias Viivi ja 13-vuotias Joonas.
Esikoinen Jesse Rosenblad, 15, katsoi vielä elokuvaa omassa huoneessaan yläkerrassa. Puoli kahdentoista aikaan hän hiipi portaita alakertaan pesemään hampaat. Jesse oli perheestä ainoa, joka nukkui yläkerrassa.
Kun Jesse kiipesi takaisin ylös, hän kuuli portaiden yläpäässä olevan vintin oven takaa pauketta ja poksahtelua.
Jesse oli nuorempana harrastanut vapaapalokuntatoimintaa, ja oivallus tuli nopeasti.
Hän ei avannut ovea, vaan painoi kätensä sitä vasten. Ovi oli tulikuuma.
Hän juoksi nopeasti alakertaan herättämään talon muut asukkaat eli äitinsä ja sisaruksensa.
Heidi Rosenblad soitti hälytyskeskukseen. Eteisestä otettiin vain kengät – tai jäljitelmä-crocksit – jalkaan. Heidi Rosenblad nappasi myös näkyvillä olevan kannettavan tietokoneen ja käsilaukun kainaloonsa. Joku lapsista huolehti kaikille talvitakit mukaan.
Kun he avasivat ulko-oven, savu humahti huoneisiin. He eivät enää tahtoneet nähdä eteensä.
Hetken päästä katto oli jo ilmiliekeissä.
Epäusko ja huojennus
“Olen nyt lasten kanssa koditon”, Heidi Rosenblad päivitti Facebook-seinälleen tulipaloyönä.
Päivitys oli spontaani toteamus, mutta siitä oli myöhemmin yllättävää hyötyä.
Tulipalo oli lähtenyt liikkeelle ylikuumentuneesta takan hormista, ja se levisi nopeasti. Takkaa oli lämmitetty oikein ja aivan samaan tapaan kuin ennenkin. Jälkikäteen kuitenkin selvisi, että lämpöeristys oli asennettu hieman väärin, mikä oli tehnyt takasta salakavalan aikapommin.
Palokunta saapui alle viidessä minuutissa, ja ulvilalaiselle omakotitaloalueelle kurvasi kahdeksan paloautoa. Lähistöllä asuva lasten isä, josta Heidi Rosenblad on eronnut, oli paikalla jo ennen palokuntaa.
Satakuntalaisella omakotialueella, Ulvilan kuuluisan keskiaikaisen kivikirkon lähellä sijaitseva talo oli ollut perheen asuntona vuodesta 2007. Sitä oli remontoitu pitkään ja hartaasti omannäköiseksi kodiksi. Vain katon remontti olisi ollut jäljellä.
Sen saman katon, joka nyt liekehti talviyössä.
Viivi Rosenblad muistaa itkun ja paniikin: hän oli perheestä järkyttyneimmässä mielentilassa. Heidi Rosenblad muistaa epäuskon, kun hän tuijotti palavaa taloa. Siinä palaa kotimme, oma linnunpesämme, eikä auta kuin katsoa avuttomana.
Toisaalta huojennus oli valtava, kun kaikki asukkaat pelastuivat. He eivät ehkä olisi hengissä, jos Jessen elokuva olisi päättynyt vähän aiemmin, tai jos hän olisi avannut vintin oven tunnustelematta sitä.
Markettiin vaateostoksille
Palokunta sammutti tulipaloa aamuun asti. Kun palo vihdoin talttui, kodin seinät olivat vielä pystyssä, mutta talo oli tuhoutunut asuinkelvottomaksi.
Perhe majoittui loppuyöksi lasten isän kotiin. Se tuntui hyvältä, sillä hätämajoitus olisi muuten järjestetty koulun lattialta.
Lapsilla oli isän luona vaihtovaatteita, mutta Heidi Rosenbladilla ei ollut mitään.
Ei hän oikein osannut sanoa, mitä hän olisi siinä tilanteessa tarvinnut. Hänellä oli lapset. He kaikki olivat selviytyneet.
Yö ja seuraava päivä olivat yhtä kaaosta. Rosenblad oli puhunut taukoamatta puhelimessa pelastuslaitoksen, poliisin, vakuutusyhtiön ja kriisipäivystyksen kanssa.
Siksi oli helpotus, kun joku toinen huolehti. SPR:n työntekijä Ulla soitti ja kysyi, että Heidi, jaksaisitko lähteä Prismaan ostamaan vaatteita.
Heidi Rosenblad empi: hän oli yhä yöpaidassa, villasukissa ja crockseissa. SPR:n työntekijä vakuutti, että se ei haittaa. Ei sillä ole väliä, jos ihmiset tuijottavat.
Rosenblad lähti markettiin, sentään takki yöpaidan päällä. Sillä hetkellä hänen oli hyvin vaikea hahmottaa, mitä pitäisi ostaa, mutta avustustyön ammattilaisen ajatus juoksi kirkkaana.
Kun Rosenblad oli etsinyt vaatekerrat ensi hätään, SPR:n Ulla kysyi, että entäs pesuvälineet ja hammasharja?
Takka on yleinen palon syy
Rosenbladin kodin tulipalo oli lähtenyt takasta, jonka hormi oli ylikuumentunut. Takka on Suomessa yksi tavallinen palon syy.
Kylmässä ilmastossa tulisijat, patterit ja lämmittimet ovat kovassa käytössä, mikä näkyy tulipalotilastoissa.
Rosenbladin kotona palohälyttimet eivät piipanneet, koska palo sai alkunsa talon ylärakenteissa. Hengenvaara oli todellinen.
Jälkeenpäin Rosenbladin perhe tajusi olleensa hyvin onnekas. Pelastuminen oli muutamasta minuutista kiinni, kuten se usein tulipalotilanteessa on.
Suomi on maailman kärkeä palokuolemissa, siitäkin huolimatta, että infrastruktuuri ja rakennuskanta ovat hyvää tasoa ja sammutusapu tulee nopeasti.
Viime vuonna tulipaloissa kuoli 79 ihmistä. Noin 40 prosenttia on ikäihmisiä ja yli 70 prosenttia päihtyneitä, ja usein uhri ei ole joko humalatilansa tai sairautensa vuoksi kyennyt pakenemaan liekeistä. Lapsia ja nuoria kuolee paloissa erittäin harvoin.
Ulvilassa lapsiperheen jääminen ilman kotia herätti ihmisten sympatiat erityisen tehokkaasti. Lapset olivat hiukan paheksuneet äidin Facebook-päivitystä keskellä tulipaloa, mutta se sysäsi lumipallon liikkeelle.
Ystävät alkoivat jakaa uutista, ja avuliaita yhteydenottoja sateli. Nopeasti perheelle oli koottu runsain määrin vaatteita ja muuta tarpeellista.
Kodin palaminen ei jäänyt Heidi Rosenbladin ainoaksi epäonneksi. Seuraavana yönä joku vielä ruttasi hänen autonsa parkkipaikalla ja pakeni ilmoittamatta.
Sosiaalisen median voima yllätti heti perään uudelleen.
Rosenbladin oli pakko päivittää tämäkin epätodellinen sattumus Facebookiin. Se päätyi myös auton kolhijan tietoon, ja tämä otti yhteyttä anteeksi pyytäen ja lupasi ilmoittaa vakuutusyhtiöön.
Palomiehet pelastivat akvaarion
Heidi Rosenblad pääsi käymään palaneessa kodissaan tulipaloyön jälkeisenä päivänä.
Näky oli lohduton. Katto oli revitty, lattioilla lojui lasinsiruja ja lainehti vettä, niin että siellä piti kulkea kumisaappailla.
Palomiehet olivat kantaneet yöllä akvaarion ulos ja järjestäneet sähkön naapuritalosta. Rosenblad tosin lahjoitti kalat eläinkauppaan, mutta huomaavainen ele lämmitti mieltä tuhon keskellä.
Palomiehillä on tapana pelastaa tärkeiksi arvioimiaan tavaroita siinä vaiheessa, kun kaikki ihmiset ja eläimet ovat turvassa ja talossa voi liikkua ilman vaaraa.
Rosenbladin kodista palomiehet olivat hakeneet valokuvat, televisiot ja jopa tyttöjen vaatteita.
Keittiötarvikkeista monet olivat yhä käyttökelpoisia. Sängyn alla suojassa olleista joululahjoista jaettiin jouluaattona lasten isän kotona ne, jotka eivät olleet kastuneet eivätkä mustuneet.
Nella haki entisestä huoneestaan joitakin rakkaita leluja, kuten ison pehmonallen. Suurimpaan osaan tavaroista olivat noki ja savunhaju pinttyneet niin tiukasti, ettei niitä saanut enää puhdistettua.
Tietokoneita harrastava Jesse löysi vaivalla korjaamansa koneet pahoin sulaneina. Mustiksi korventuneet kitarat hän korjasi käyttökelpoisiksi.
Harvaa tavaraa jää kaipaamaan
Ihmiset tuskailevat kotiensa tavaravuoria, intoutuvat tavarahaasteista ja siivousfilosofioista. Tulipalon pyyhkäisy osoittaa tehokkaasti, mitä todella jää kaipaamaan.
Heidi Rosenblad huomasi: eipä oikein mitään.
Hän pohtii, että hän oli ehkä materialisti aiemmin. Heidänkin palanut kotinsa oli täynnä tavaraa. Tulipalon jälkeen tavaroilla ei tuntunut olevan enää merkitystä.
Suomalaisissa kodeissa on tuhansia tai ehkä kymmeniätuhansia tavaroita, joista vain murto-osa on aktiivisessa käytössä. Jos kaikki menee, suurinta osaa tuskin edes muistaisi jälkeenpäin.
Valokuvat – ne jotka ovat vielä paperisina albumeissa – ovat monelle se tärkein, jota kuvittelisi kaipaavansa.
Heidi Rosenbladille haikeus iski olohuoneen seinällä roikkuvasta, puoliksi palaneesta ryijystä, jossa oli hirven kuva. Hän oli saanut sen muistoksi isältään. Samaa ryijyä Rosenblad oli tuijotellut jo vauvana.
Joillakin esineillä on symbolista merkitystä. Muistoesineiden kadotessa tuntuu kuin niiden mukana häviäisi pala entistä elämää.
Rosenblad koki, että hänen suhteensa tavaroihin muuttui radikaalisti. Kun perheelle löytyi sosiaalisen median kautta vuokra-asunto, valmiiksi kalustettu omakotitalo, se tuntui heti kodilta, vaikka ympärillä oli vieraiden ihmisten huonekalut ja esineet.
Samassa talossa he asuvat edelleen, vuotta myöhemmin, ja aikovat asua vastakin.
Ihmisten kohtaaminen jännitti
Muiden ihmisten kohtaaminen oli Heidille ja lapsille alussa hankalaa. Kodin menetys oli kipeä asia, ja tuttavat miettivät, miten asiasta saa puhua.
Lasten opettajille oli jo ilmoitettu, joten lasten ei enää kouluun palatessa tarvinnut selostaa mitään. He saivat koulusta uudet kirjat palaneiden tilalle. Viivi muistaa, että tulipalo tuntui aralta aiheelta, mutta joidenkin kavereiden kanssa hän siitä jutteli. Pari kaveria oli käynyt palon jälkiä katsomassakin.
Porin kaupungin ympäristövirastossa työskentelevä Heidi Rosenblad oli kolme viikkoa poissa töistä. Työkaverit kertoivat jälkeenpäin, että Rosenbladin paluu oli jännittänyt heitä. Rosenblad itse sanoi saapuessaan, että hän ei halua tunteenpurkauksia. Ryhdytään nyt vain tekemään töitä, hän totesi.
Palanut koti seisoi tontilla puoli vuotta, aika pysähtyneenä. Koristeltu joulukuusi vihersi pitkälle kevääseen kaaoksen keskellä. Se varisi vasta kesällä, jolloin talo lopulta purettiin.
Heidi Rosenblad ei halunnut uutta taloa. Sen sijaan hän toteutti pitkäaikaisen haaveen ja hankki kesämökin, jossa perhe on viettänyt suuren osan kesästä.
Se on heidän uusi lintukotonsa. Iloa ei ole himmentänyt edes viimeisin sattumus, kun mökillä vieraili murtovarkaita.
Työkalujen lisäksi varkaiden mukaan lähtivät korurasia ja perintökorut. Samat korut Rosenblad oli puoli vuotta aiemmin pelastanut palaneesta talosta.