Lähes tuhat ihmistä on hakenut hoitoa hengitysvaikeuksien vuoksi Irakin Mosulin kaupungin liepeillä lauantaina, kertovat sairaalalähteet. Lisäksi kaksi siviiliä on kuollut, kun terroristijärjestö Isis räjäytti rikkiä valmistaneen kemiantehtaan.
Irakin armeijan mukaan Isis räjäytti tehtaan kaksi päivää sitten Mosulin eteläpuolella Mishraqissa. Tehdas syttyi tuleen, minkä jälkeen myrkkykaasut ovat alkaneet levitä lähikyliin.
Läheisessä Qayyaran kaupungin sairaalassa on hoidettu hengitysvaikeuksista kärsineitä perjantaista saakka. Alueella on tuhansien siviilien lisäksi myös tuhansia irakilaissotilaita sekä kansainvälisiä joukkoja.
Qayyaran lentotukikohdassa olevat amerikkalaisjoukot kertovat, että sotilaat ovat joutuneet turvautumaan kaasunaamareiden käyttöön. Myös Yhdysvallat sanoo, että Isis tuhosi tehtaan tahallaan.
Tuuli on kääntynyt ja puhaltaa nyt tuhopaikalta kohti Qayyaran kaupunkia ja tukikohtaa. Tulipalon ennustetaan jatkuvan vielä ainakin pari päivää.