Suomi kuuluu monella mittarilla maailman vauraaseen eliittiin. Koulut ovat huippuja, elämänlaatu korkea, yhteiskunta tehokas. Vaikka taloudessa ei juuri nyt mene hyvin, ei siitä ole kauan, kun Nokiaa kadehti meiltä koko maailma.
Yhdellä tärkeällä mittarilla Suomi on kuitenkin kaukana eliitistä.
Varainhoitoyhtiö Allianz kartoitti vastikään maailman rahoitusvarallisuutta. Kärjessä olivat sveitsiläiset, joilla oli pankkitalletuksia, rahastoja ja osakkeita 170 000 euroa enemmän kuin velkoja.
Amerikkalaiset olivat lähes yhtä rikkaita, ja Ruotsissakin rahoitusomaisuus ylitti velat 90 000 eurolla. Suomi löytyi kaukaa perästä. Varoja oli Suomessa 27 000 euroa yli velkojen.
Välimatka muihin oli niin pitkä, että kaivoin lisää lukuja. Halusin nähdä, oliko Allianzille tullut virhe. Ehkä suomalaisilla on suuremmat velat? Tai kalliimmat asunnot (kiinteistöomaisuus ei ollut Allianzin luvuissa mukana)?
Suomi jäi roimasti jälkeen esimerkiksi Ranskasta ja Hollannista
Mutta eivät nuo luvut Suomen sijaa juuri nostaneet. Euroopan keskuspankki julkaisi muutama vuosi sitten vertailun, jossa huomioitiin asuntovarallisuus. Suomi jäi roimasti jälkeen esimerkiksi Ranskasta ja Hollannista, ja jopa Italiasta ja Espanjasta.
Entä voisiko eläkejärjestelmä selittää suomalaisten heikkoa sijoitusta? Suomessahan työeläkkeitä rahastoidaan yhteisesti, ja varoja on tällä hetkellä 30 000 euroa henkeä kohti. Nämä varat eivät näy varallisuustilastoissa, kun taas monissa muissa maissa eläkesäästöjä kerätään omiin nimiin.
Mutta ei työeläkerahastoja voi yksi yhteen ynnätä suomalaisten omaisuuteen. Minun maksuni eläkerahastoon eivät ole korvamerkittyjä minulle. Ja onpa liikkeellä senioridemarien hanke imeä eläkerahastot kuiviin ennen kuin nuoret pääsevät niistä nauttimaan.
Selityksiä siis riittää, mutta eivät ne suomalaisia rikkaiksi tee.
Tavallisella kotitaloudella on tileillä, rahastoissa ja osakkeissa alle kymppitonni
Itse asiassa tilanne on vielä tukalampi. Mainitsin suomalaisten rahoitusvarallisuudeksi nettona 27 000 euroa. Mutta tuo luku sisältää Herlinit, Ollilat, ja muut rikkaat, joille Suomen rahoitusvarallisuus on voimakkaasti keskittynyt. Tuiki tavallisella kotitaloudella on tileillä, rahastoissa ja osakkeissa alle kymppitonni – vanhan käytetyn auton hinta, jaettavaksi koko perheelle.
Pääosa niistä suomalaisista, joille säästöjä on kertynyt, on työuransa loppupuolella tai eläkkeellä. Asunto on ehkä maksettu, palkka uran huipputasoa, lapset huolehtivat itsestään. Mutta kuudenkympin tienoilla on jo kovin myöhäistä alkaa sijoittaa. Sillä mitä enemmän ikää, sitä vähemmän yleensä on rohkeutta ottaa riskiä, jota hyvä sijoitustuotto edellyttää.
Pitäisi siis aloittaa aiemmin, ja säästää ja sijoittaa enemmän. Viime vuodet ovat kuitenkin olleet monelle vaikeita, ja säästöjen kerryttäminen ollut varmasti tukalaa.
Mutta juuri tällaisia hetkiä varten säästöjä pitäisi kerätä. Niillä voi ostaa joululahjan, kun rahat tuntuvat muuten karkaavan tililtä. Ne voivat mahdollistaa pienen tuuletustauon työelämästä, pesämunan mökkiä varten, kauan toivotun matkan. Tai jos kauemmas katsotaan, hieman runsaamman eläkkeen tai siistimmät lakanat hoivakodissa.
Osaan näistä toiveista tai tarpeista voi saada pankista tai pikavippiyhtiöltä lainaa. Mutta laina maksaa, se velvoittaa, ja voi johtaa vaikeuksiin.
Siksi minusta Suomessa pitäisi tunnustaa, että säästäminen ja säästöjen sijoittaminen ovat jääneet lapsipuolen asemaan. Minkä sitten suomalaisessa säästämiskulttuurissa pitäisi muuttua? Kerron omia ajatuksiani tukeutuen rahoitustutkimuksen löydöksiin näissä Ylen taloustiistain kolumneissani.
En tule jakelemaan höttöisiä lupauksia miljoonatuotoista tai eläköitymisestä viisikymppisenä. Niistä kannattaa unelmoida lottoarvonnan ääressä. Keskityn siihen, miten luoda liikkumavaraa, vahvistaa taloudellista perälautaa elämän aallokoissa. Jokainen kun näkee, että nuo talouden aallokot ja oikkuilut eivät ole ainakaan laantumaan päin.
Matias Möttölä
Kirjoittaja on rahastoanalyytikko, jolla on taustaa myös toimittajana ja tietokirjailijana.
Möttölä vuorottelee tiistain kolumnipaikalla Erkki Virtasen, Roope Mokan ja Anne Brunilan kanssa.