Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 86325

Maataloustuottajien oma verkkokauppa on käynnistynyt kangerrellen

$
0
0

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK kertoi elokuussa lähtevänsä omistamansa Viestilehdet Oy:n kautta rahoittamaan ja kehittämään ruoan verkkokauppaa.

Ajatuksena uudessa Ruokaasuomesta.fi -palvelussa on se, että maataloustuottajat voivat myydä tuotteitaan ohi päivittäistavarakauppojen ja saavat suuremman osuuden ruoan hinnasta.

– Palvelu on käynnistynyt vaihtelevasti. Palvelu ei missään tapauksessa ole vielä valmis, mutta mukana on innostuneita tuottajia, joiden ideoiden pohjalta palvelua kehitetään nyt eteenpäin, kertoo Verkkokaupan kehittäneen LähiPro Oy:n toimitusjohtaja Eero Kananen.

Ruokaasuomesta.fi -palveluun on tähän mennessä lähtenyt mukaan reilut 90 tuottajaa tai pk-elintarvikeyritystä. Näistä yli neljännes myy ainakin tällä hetkellä verkkokaupassa "ei oota". Suurella osalla palvelussa mukana olevilla yrityksillä on jo ennestään ruoan verkkomyyntiä.

Verkkokaupan myyjistä jokainen vastaa itse ruokatoimituksista ja tavaran tuoreudesta.

– Osalla on lähtenyt myynti hyvin käyntiin, mutta joillakin tarvitaan vielä aika paljon työtä siinä, että saadaan kaikki tuotetiedot ja toimitustavat hiottua kuntoon, sanoo Kananen.

Verkkokaupasta työtä ja kustannuksia

Alueelliset vaihtelut tuotteiden tarjonnassa ovat suuria. Esimerkiksi ruokamaakuntana itseään mainostavan Etelä-Pohjanmaan alueelta tuottajia on uuteen palveluun sitoutunut vain muutama.

Yksi heistä on yli 20 vuotta hereford-nautoja Teuvan Perälänkylällä kasvattanut Jyri Tanner. Tannerilla on kokemusta verkkokaupasta jo ennestään, reilun vuoden ajalta. Uusi palvelu on yksi myyntikanava edellisten joukossa.

Tanner sanoo suoraan, että verkkokauppa ei ole mikään autuaaksi tekevä asia. Sen kannattavuutta on jouduttu pohtimaan jatkuvasti. Verkossa myyminen teettää paljon työtä ja siitä aiheutuu kustannuksia.

Toisaalta verkon kautta avautuvat isot markkinat houkuttelevat. Uusia asiakkaita on löytynyt varsinkin pääkaupunkiseudulta.

– Moneen kertaan on keskusteltu meilläkin, mitä verkkokaupan kanssa tehtäisiin, mutta kyllä me nyt on nähty, että sillä on tulevaisuutta. Mutta hitaasti kaikki menee, kun pienestä aloitetaan, sanoo Tanner.

Kasvun mahdollisuuksia on

MTK vauhditti uuden verkkokaupan käynnistymistä tarjoamalla jäsenilleen palvelun käyttöön ilman kuukausimaksuja syyskuun loppuun saakka. Tuottajajärjestössä tiedetään, että kynnys verkkokaupan perustamiseen on korkea ja sitä halutaan madaltaa palvelulla, joka on tuottajille helppo ja edullinen.

– Valtavirtaa ruoan verkkokaupasta ei tule koskaan, mutta kasvun mahdollisuuksia on vaikka kuinka paljon, sanoo MTK:n ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi.

Syväniemen mukaan vuosien varrella on nähty, että ruoan verkkomyynnin kehittäminen vaatii aivan valtavasti töitä. Logistiset haaasteet ovat suuria. Hän uskoo, että Ruokaasuomesta.fi -palveluun liitetyt odotukset voivat toteutua ajan kanssa.

– Palvelu on lähtenyt liikkeelle hitaammin kuin ehkä ajattelin, muotoilee Syväniemi.

Syväniemen mukaan tunnettu tosiasia on, että maatalousyrittäjiltä puuttuu myynti- ja markkinointiosaamista ja myös orientoitumista, mutta hän toivoo, että tuottajilla olisi kuitenkin uskallusta lähteä edes kokeilemaan tuotteidensa verkkomyyntiä.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 86325

Trending Articles