Yhteiskunnan raadollinen puoli paljastui Kati Outiselle, 55, kolme vuotta sitten, kun määräaikainen pesti Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön professorina päättyi. Outinen oli kouluttanut Suomeen uusia näyttelijöitä kymmenen vuoden ajan, mutta työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautunut pedagogi putosi tyhjän päälle.
– Työvoimaviranomaiselle työntekoa on se, että mennään työpaikalle ja ollaan siellä tietty tuntimäärä, muttei se, että tekee roolinsa eteen viikkoja töitä ennakkoon kotona, Outinen ihmettelee.
Pian työttömäksi jäänyt entinen professori ymmärsi, että hän oli täysin väärässä paikassa hakemassa töitä.
– Tajusin, ettei TE-toimistoilla ole mitään käsitystä siitä, mitä akateemiset alat tarkoittavat.
Outisen työnhaku kuulostaa sketsiviihteeltä. Kerran TE-toimistosta soitettiin ja kerrottiin, että näyttelijälle oli vihdoin löytynyt alan töitä: Rovaniemelle etsittiin joulupukin muoria. Outinen asui silloin Länsi-Uudellamaalla.
– Sanoin TE-toimiston työntekijälle, että jos ne etsivät Rovaniemelle tätä kautta joulupukille muoria, ne eivät varmasti halua maksaa Näyttelijäliiton tuntipalkkoja.
Outinen miettii, olisiko hän lopulta edes kelvannut tehtävään. Muori on pulska ja punaposkinen ikäihminen.
– Toimistoissa ei ole mitään käsitystä siitä, mitä luovien alojen työntekijä, kuten näyttelijä tarkoittaa.
Outinen kirjoitti pitkän kirjeen TE-toimistolle siitä, mitä roolityön tekeminen käytännössä merkitsee ja millaista työtä siihen sisältyy.
Erilaiset keikkatyöt tekivät työttömyysturvan varassa elävän taiteilijan elämän monimutkaiseksi. Paperisodasta TE-toimiston kanssa tuli kokopäivätyö.
– En kerinnyt hakea työttömänä työnhakijana töitä, koska kirjoitin kaiket päivät selityksiä ja raportteja TE-toimistolle.
Outista syytettiin tämän tästä itsensä työllistäjäksi, mikä olisi merkinnyt koko työttömyysturvasta putoamista.
– Se oli sellaista sotkua, joten ajattelin, että jos minua syytetään itseni työllistämisestä, niin rupean sitten työllistämään itseni, Outinen hymyilee.
Mitä jos muistot viedään
Outinen on ottanut härkää sarvista ja perustanut toiminimen. Hän työllistää sitä kautta itsensä. Outinen on tehnyt näytelmän ajankohtaisesta aiheesta, josta on tullut ikääntyvien yhteiskuntien kansantauti. Teoksen aihe liittyy suoraan kilpailukykysopimukseen, sote-uudistukseen sekä valtiontalouteen.
Niin kauas kuin omat siivet kantaa on Outisen monologi muistisairaudesta. Näyttelijää kiinnostaa, mitä ihmisestä jää jäljelle, kun häneltä otetaan muistot pois.
– Suomessa on 130 000 muistisairasta ihmistä ja määrän arvioidaan kolminkertaistuvan, Outinen toteaa.
Outinen on käsikirjoittanut ja ohjannut näytelmän, jonka kiertuetoimintaa Suomen Kulttuurirahasto tuki viime vuonna. Teos on rakennettu muistista, muistoista ja minuudesta. Se sai teatteriensi-iltansa Teatteri Jurkassa Helsingissä perjantaina. Sitä ennen sitä on esitetty hoitolaitoksissa eri puolilla Suomea ja kiertue jatkuu.
– Tässä teoksessa pääsee käsittelemään tunteita ja tabuja, joita muistisairaan diagnoosin saaneen ihmisen elämän täydellinen muuttuminen aiheuttaa.
Monologissa muistisairautta käsitellään myös kielteisten tunteiden kautta, sillä sairastuneen ja hänen lähipiirinsä on usein vaikea hyväksyä tilanne. Muistisairaus johtaa aina kuolemaan.
Outinen kertoo tarinaa Alzheimerin taudin kautta.
– Huumori on vahvasti mukana esityksessä. Se kumpuaa sairastuneiden omista tarinoista. Huumori auttaa selviytymään.
Näyttelijäkollega oli oikeassa
Kati Outinen kuuluu niihin näyttelijöihin, jotka ovat arvostelleet kovaäänisesti sitä, miksi naisille kirjoitetaan niin vähän hyviä rooleja. Outinen pohtii asiaa edelleen, mutta on tullut siihen tulokseen, ettei vika olekaan käsikirjoittajissa.
– Se on rahoittajien ongelma, Outinen selventää.
Näyttelijä viittaa esimerkiksi sellaisiin rahoittajiin, jotka käyttävät taidetta rahanteon välineenä.
– Silloin tuotetaan sellaista materiaalia sellaisilla näyttelijöillä, joista ajatellaan, että heidän tähdittämäänsä elokuvaan ostetaan lippuja. Siinä ei ole sinänsä mitään pahaa, Outinen sanoo.
Vuonna 2002 Cannesin elokuvajuhlilla parhaana naisnäyttelijänä palkittu Outinen kertoo havahtuneensa ikäsyrjintään vasta yli viisikymppisenä. Näyttelijä Rea Mauranen oli puhunut 15 vuotta aiemmin siitä, miten naisnäyttelijöiden pitäisi päästä eläkkeelle jo 50-vuotiaina. Sen jälkeen loppuvat työt.
– Kun itse olin yli 50-vuotias, tajusin, että Mauranen oli oikeassa, Outinen toteaa.
Outinen on joutunut pohtimaan myös sitä, miten leima Aki Kaurismäen elokuvien luottonäyttelijänä on saattanut vaikuttaa mahdollisten työnantajien mielikuviin Outisesta.
– En hämmästy sitä, että yleisö tai kriitikot ajattelevat niin. Hämmästyin sitä, että Suomessa ammattilaiset ajattelevat minun olevan samanlainen kuin elokuvaroolini. Tosin en tiedä, onko se fakta. Se on kokemukseni, Outinen sanoo.
Minua ei kuunnella
Professorina Teatterikorkeakoulussa Outinen törmäsi sukupuolisyrjintään. Hän tarvitsi asioiden eteenpäin viemiseksi mieskollegan apua.
– Kierrätin monet tärkeäksi kokemani ideat korkeakoulun päätöksentekoon Vesa Vierikon kautta. Onneksi hän suostui.
Outisen mukaan näyttelijäntyön professorina työskennellyt Vierikko piti asiaa vääryytenä naisia kohtaan.
Kun Vierikko oli lähtenyt talosta, Outisesta tuntui, että hänen koulutukseen liittyvät ideansa kaikuivat kuuroille korville.
– Tajusin silloin, että sukupuolirasismi on todella syvällä yhteiskunnan rakenteissa. Moni nainen toisilta aloilta, joiden kanssa olen keskustellut, on tunnistanut saman, Outinen sanoo.
Itse itsensä nykyisin työllistävä näyttelijä kertoo katsovansa taidepiirejä niiden ulkopuolelta. Outinen on jopa miettinyt alan vaihtoa, mutta mitään päätöksiä sen suhteen ei ole olemassa.
– Jos kouluttautuisin toiselle alalle, voisin käyttää sieltä saadun kokemuksen hyödyksi näyttelijän ammatissani. Tein leipätyönä mitä tahansa, olen sielultani taiteilija.
Entinen näyttelijäntyön professori suhtautuu oman toiminimen pyörittämiseen uteliaana.
– Koen, että olen astunut johonkin aivan uuteen. On ihan täydellistä oppia uusia asioista ja jos menen ensi vuonna konkurssiin, keksin sitten jotain muuta.
Tapaamme joka sunnuntai kulttuurivieraan, jolla on ajankohtaista asiaa.
