Verotietojen julkistamisen yhteydessä käydään joka vuosi keskustelua siitä, onko kyse kateudesta ja tirkistelystä. Hyvinvointia ja eriarvoisuutta tutkinut professori Juho Saari pitää verotietojen julkistamista tekona, joka lisää yhteiskunnan läpinäkyvyyttä. Hän kertoi, mitä hyötyä julkisista verotiedoista on ja mitä sieltä voi yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta etsiä:
1. Julkiset verotiedot ovat osa yhteiskuntaamme
Saari pitää verotietojen julkistamista osana suomalaista yhteiskuntamallia. Se herättää ja ylläpitää luottamusta ihmisryhmien välillä – ja mahdollistaa myös keskustelun yhteiskunnan suunnasta.
– Olen tehnyt töitä joskus Ukrainassa paikallisten ministeriöiden ja johtajien kanssa. He olivat järkyttyneitä siitä, että joutuisivat kansalle vastuulliseksi samalla tavalla kuin Suomessa, hän kertoo.
Saaren mukaan suomalainen poliittinen eliitti on kohtuullisen pienituloista. Se, että asia voidaan tarkistaa verotulojen kautta, kertoo yhteiskunnan periaatteellisesta toimivuudesta.
2. Ansiotulot kertovat, onko yrityksen palkkiolinja oikea
Saaren mukaan julkiset ansiotulot ovat väline, jonka avulla voidaan seurata palkitsemisen oikeudenmukaisuutta. Esimerkiksi osakkeiden pienomistajat pystyvät seuraamaan palkitsemiskomiteoiden työtä paremmin verotietojen kuin komiteoiden omien, usein salaisten raporttien kautta.
– Jos liian pienessä firmassa nostetaan liian suurta palkkaa, kyllä se nostattaa kulmakarvoja. Voi miettiä, onko palkkiokomitea tehnyt työnsä oikein.
3. Pääomatulot kertovat, miten hyväosaisuus sukupolvittuu
Toisena hyvin tärkeänä teemana verotuloissa Saari pitää pääomatulojen määrää. Se kertoo miehen mukaan sukupolvittuneesta hyväosaisuudesta: omaisuus siirtyy usein sukupolvelta toiselle pääomatulona.
– Yleisemmin ottaen suomalaisen yhteiskunnan suuri dilemma on meidän kyky muuttaa palkkatuloja pääomatuloiksi, hän jatkaa.
4. Verotiedot kannustavat
Verotietojen julkistamista on moitittu kateusjournalismiksi. Saaren mukaan tulotiedot tekevät kuitenkin myös nähtäväksi, että suomalaisessakin yhteiskunnassa voi menestyä – ja siten kannustavat ihmisiä.
Juho Saari on Tampereen yliopiston sosiaali- ja terveyspolitiikan professori sekä osa-aikainen hyvinvointisosiologian professori Itä-Suomen yliopistossa.