Kukaan ei arvannut, millainen lahjakkuus kätkeytyi pyöräkuormaajan melujen sekaan. Sitten Juha Hellman, 32, rohkaistui videoimaan kännykällään pätkän, jossa hän vetää korkealta ja kovaa kappaleita Raskasta joulua -albumilta.
– Vähän perjantaisaunan päälle piti rohkaisevaa ottaa, jotta uskalsi laittaa videon julkiseksi Facebookiin, Hellman kertaa.
Tarkemmin hän ei osaa eritellä, miksi hän halusi julkaista videon. Hän uskoi sen kuitenkin viihdyttävän muita. Hänellä ei ole laulutaustaa, mikäli rippileiriä tai joitain karaokevetoja ei lasketa.
Pian videon julkaisun jälkeen imatralainen alkoi saada positiivisia kommentteja, joissa ihmeteltiin hänen laulunlahjaansa. Terästehdas Ovakolla työkaveritkaan eivät olleet tienneet hevimiehen vedoista.
– Tai sitten he naureskelivat selän takana, että siellä se taas hoilaa.
Ihastelevien kommenttien lisäksi päivityksiin on kertynyt myös biisitoiveita.
– Myös äiti on toivonut, joten se on varmaan pakko toteuttaa. Muuten ei ole asiaa joulupöytään, Hellman naureskelee.