Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 86952

Suomalaisessa urheilussa vireillä uutispommi: Olympiakomitean johtajaksi nousemassa yllätysnimi

$
0
0

Suomalaisessa urheilussa tehdään nyt suuria muutoksia. Aiemmin huippu-urheiluun keskittynyt Suomen olympiakomitea ja liikuntajärjestö Valo yhdistyvät vuoden 2017 alusta lähtien. Uudelle olympiakomitealle on etsitty uutta puheenjohtajaa, ja nyt haku on edennyt loppusuoralle.

Yle Urheilun tietojen mukaan puheenjohtajaksi ollaan esittämässä Timo Ritakalliota, joka on toiminut viime vuodesta saakka eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen toimitusjohtajana. Hän on kovan luokan yritysjohtaja. Ritakallio on toiminut aiemmin Pohjola-pankin ja Osuuspankkien keskuspankin varatoimitusjohtajana.

Urheilutaustaa Ritakalliolta löytyy suunnistuksesta. Viime vuonna Ritakallio valittiin suunnistusliiton hallituksen puheenjohtajaksi, ja aiemmin hän on toiminut kansainvälisen suunnistusliiton hallituksen jäsenenä. Ritakallio väitteli tohtoriksi Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitokselta syyskuun lopussa.

Olympiakomitean ehdollepanotoimikuntaa johtavat Kalervo Kummola ja Tuija Brax. Yle Urheilun tietojen mukaan toimikunta antaa perjantaina ehdotuksensa uudesta puheenjohtajasta, varapuheenjohtajasta ja hallituksesta.

Virallisesti puheenjohtajasta ja uudesta hallituksesta päätetään 26.11.2016 Olympiakomitean jäsenistön syyskokouksessa.

Olympiakomitean puheenjohtajana toiminut Risto Nieminen kertoi lokakuussa, ettei hän asetu ehdokkaaksi seuraavalle puheenjohtajakaudelle.

Yle Urheilu ei tavoittanut Ritakalliota kommentoimaan asiaa.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 86952

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>