Kansa on puhunut, pulinat pois!
Näin tervehti Johannes Virolainen keskustapuolueen puoluekokousväkeä, kun Paavo Väyrynen oli yllättäen onnistunut valtamaan puolueen johtajuuden häneltä 35 vuotta sitten. Virolainen tarkoitti demokratian perusolemusta: kun jokaisella on yksi ääni, jota kukin saa käyttää omien halujensa mukaisesti, niin äänestyksellä voi olla mikä hyvänsä lopputulos, mutta ennustamattomuus on demokratian keskeisimpiä ominaisuuksia. Äänensä saa käyttää, miten haluaa ja kantaansa vaihtaa gallupien ja äänestyshetken välillä niin monta kertaa kuin haluaa.
Kansallisissa vaaleissa äänestäjä harvoin ajattelee, että yhdellä äänellä on paljonkaan vaikutusta – samalla, kun sitä yhtä ainoaa ääntään pitäisi käyttää yhtä aikaa kovin moneen tarkoitukseen: ulkopolitiikkaan, sisäpolitiikkaan, arvovalintoihin, mies/nais-äänestyksiin ja niin edelleen.
Monet Trumpin äänistä olivat myös ääniä vaaligallupeja vastaan: luuletteko te omistavanne ääneni.
Ja mitä pitempään samat puolueet ja samat ihmiset pysyvät vallassa, sen merkityksettömältä tuo yksi kulloinenkin ääni tuntuu.
Nyt kun Donald Trump valittiin presidentiksi, USA:n vaalijärjestelmästä johtuen, todella monessa osavaltiossa niukalla enemmistöllä (ja koko maassa äänten vähemmistöllä), niin yhden ainokaisen äänen arvo nousi arvoon arvaamattomaan. Monet Trumpin äänistä olivat myös ääniä vaaligallupeja vastaan: luuletteko te omistavanne ääneni.
Ensimmäinen ja varma voittaja on siis demokratia, semminkin kun kumpikaan ehdokas ei ole lähdössä käräjöimään tuloksesta. Kymmenet miljoonat ihmiset ovat kokeneet eri tavalla kuin aiemmin, että heidän äänellään on merkitystä.
Antamalla äänen Trumpille he saivat äänen itsekin, kuuluviin.
Pulinat sen sijaan eivät poistu: jälkipyykille, surutyölle ja lupausten seuraamiselle täytyy kullekin antaa sijansa. Demokratia on paitsi äänestämistä, myös dialogia ja keskustelua, ja Yhdysvalloissa poliittinen dialogi on voinut huonosti viime vuodet.
Mielenkiintoista onkin nähdä, onko demokraattien lisäksi oppositiossa myös republikaanien vanha johto.
Lisäksi kaikkialla maailmassa päätään nostanut populismi perustuu keskeisesti kritiikille, jota on helppo käydä ilman vastuuta. Ainoa tapa sitoa populistit demokratiaan ja vastuuseen, on antaa heille valtaa heidän kannatuksensa suhteessa. Usein – kuten Suomessakin – se johtaa kannatuksen vähenemiseen, kun kannattajat pettyvät huomatessaan, ettei lupauksia aiota ja pystytä toteuttamaan kuin pieniltä osin.
Samaan aikaan oppositioon joutuminen pakottaa vanhat puolueet ja rakenteet uudistumaan tavalla, jota on paljon vaikeampi tehdä vallankäytön tiimellyksessä. Mielenkiintoista onkin nähdä, onko demokraattien lisäksi oppositiossa myös republikaanien vanha johto, joka ajautui miltei yhtä kauas Trumpista kuin demokraatitkin. Ainoa, joka on varmaa, on että seuraavat neljä vuotta tekevät tilaa monelle uudelle nimelle Washingtonissa ja että seuraavat presidentinvaalit ovat jälleen kerran erilaiset.
Markus Leikola
Markus Leikola on toimittaja, kirjailija, konsultti ja kommentaattori. Hänellä on tällä hetkellä oma ohjelma Yle Puheella yhdessä Jussi Lähteen kanssa. Leikola on tänään vierailevana kolumnistina.