Kuusivuotiaiden hyvinvoinnista saadaan tietoa
Lapsiasiavaltuutettu julkaisee keskiviikkona Suomen ensimmäisen lapsibarometrin heti lapsen oikeuksien viikon alkajaisiksi. Barometrin tekijät ovat haastatelleet satoja 6-vuotiaita saadakseen selville, millaista on alle kouluikäisen arki.
Lapsibarometrin toivotaan valottavan, kuinka lapset voivat ja miten heidän oikeutensa toteutuvat. Vastaava valtakunnallinen selvitys on tarkoitus tehdä jatkossa säännöllisesti.
Assangelta odotetaan DNA-näytettä

Ruotsi kuulustelee vuotosivusto Wikileaksin perustajaa Julian Assangea. Ruotsin syyttäjäviranomaiset ovat vahvistaneet, että Assangea kuulustellaan maanantaina Ecuadorin Lontoon-suurlähetystössä. Lisäksi Assangen toivotaan antavan DNA-näytteen.
Assangea epäillään Tukholmassa vuonna 2010 tehdystä raiskauksesta. Assange on piilotellut Ecuadorin suurlähetystössä vuodesta 2012 alkaen, koska hän pelkää Ruotsin luovuttavan hänet Yhdysvaltoihin.
Obama jättää hyvästejä Euroopalle

Barack Obama saapuu viimeistä kertaa Eurooppaan Yhdysvaltain presidenttinä. Tiistaina Obama saapuu Kreikkaan, jossa hän keskustelee muun muassa Euroopan pakolaiskriisistä ja Donald Trumpin valinnasta seuraavaksi presidentiksi.
Torstaina Obama jatkaa Saksaan. Hän tapaa Berliinissä Saksan liittokanslerin Angela Merkelin ohella Ranskan, Italian, Espanjan ja Britannian johtajia. Trumpin lisäksi tarkoitus on puhua Syyriasta, Ukrainasta ja TTIP-vapaakauppasopimuksesta.
Yo-kokelaiden jännitys päättyy
Syksyn ylioppilastutkinnon tulokset julkistetaan perjantaina. Kokelaat saavat tietää tuloksensa riippuen oman lukionsa aikataulusta, ja Yle julkaisee ylioppilaiden nimiä päivän aikana sitä mukaa kuin tietoja kertyy.
Tänä syksynä sähköinen koe oli käytössä varsinaisissa kirjoituksissa ensimmäistä kertaa. Sähköisiin kokeisiin osallistui noin 3 000 henkeä.
SDP:n Rinne ilmoittaa jatkostaan

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kertoo lauantaina, tavoitteleeko hän jatkokautta puolueen johdossa. Ilmoitusta odotetaan puoluevaltuuston kokouksessa Hyvinkäällä.
Rinne on toiminut SDP:n puheenjohtajana keväästä 2014. Sitä ennen puoluetta johti Jutta Urpilainen.
Korjaus: Lapsibarometri julkaistaan keskiviikkona, ei maanantaina, kuten jutussa ensin luki.