Lakiluonnos alkoholilain kokonaisuudistukseksi ehdottaa suuren määrän lievennyksiä esimerkiksi ravintola-anniskeluun. Lakipaketti starttasi lausuntokierrokselle tänään tiistaina ja eduskunta pui sitä kevätkaudella. Lain voimaantulosta ei ole vielä tietoa.
1. Oman alkoholijuoman nauttiminen ravintolatiloissa muuttuu tietyin rajoituksin sallituksi myös Suomessa, jos alkoholilain kokonaisuudistuksen tätä koskeva kohta hyväksytään aikanaan eduskunnassa. Tapahan on tuttu monista Euroopan maista, jossa ruokailijat kantavat omat, ulkoa ostetut alkoholinsa ravintolapöytään ja vain ruoka on ravintolan toimittamaa.
Oma pullo sallitaan kuitenkin vain tietyin rajoituksin. Säännösehdotuksen mukaan omat alkoholijuomat on sallittu vain suljetulle seurueelle, jolle tarjoillaan ruokaa ravitsemisliikkeessä. Jos ravitsemisliike on avoin yleisölle, omat juomat pysyvät kiellettynä jatkossakin.
2. Kunnanvaltuusto voi lakiluonnoksen mukaan jatkossa kieltää ravintoloiden jatkoaika-anniskelun kello 1.30 jälkeen oman kuntansa alueella tai osassa sitä, esimerkiksi keskustassa tai määrätyssä lähiössä. Käytännössä se tarkoittaisi, että ravintoloiden anniskelu päättyisi viimeistään puoli kahdelta eikä kello neljä.
Alueella olevat jatkoajat lakkaisivat kuuden kuukauden kuluttua siitä, kun kunnan päätös on tullut lainvoimaiseksi. Lakiluonnoksen mukaan ravintolayrittäjien yhdenvertaisuus ei saisi rajoituksesta vaarantua.
3. Etukortin vilautus ei tulevaisuudessa enää kerrytä bonuspisteitä alkoholiostoksista sen enempää kaupassa kuin ravintolassakaan.
4. Valomerkin välähdys ei pian enää estä kurkun kostutusta. Asiakas voi saada alkoholijuomansa lakiluonnoksen mukaan myös valomerkin jälkeen, jos on ehtinyt kassajonoon ennen valomerkin välähdystä. Ehtona on myyjän varmuus sitä, että asiakas on saanut alkoholijuomat haltuunsa ennen säädetyn myyntiajan päättymistä.
5. Ns. Happy hour -tarjoukset sallitaan anniskelussa. Niitä saa mainostaa ilman erityisiä rajoituksia.
6. Jättilasit sallitaan. Laki ei enää säädä enimmäismäärää alkoholijuomalle, jonka asiakkaalle tai hänen seurueelleen saa anniskelussa myydä. Myös annoslasit voivat olla minkäsuuruisia tahansa.
7. Anniskelupaikka saa oikeuden myydä alkoholia ravintolan ulkopuolelle, mutta sen vahvuus saa olla korkeintaan 5,5 prosenttia eli esimerkiksi nelosolutta.