Mikkilän perheen olohuoneessa seisoo kolme tyylikästä nuorta. Hilla, Otso ja Sisu Mikkilä ovat pukeutuneet vanhojenpäivän tanssipukuihinsa.
Vielä nuoret tarkastavat, että kaikki on kunnossa kenkiä myöten ennen suurta ja odotettua tapahtumaa.

Kaksoset Hilla ja Otso Mikkilä ovat lukion toisella luokalla Imatran yhteislukiossa. Pikkuveli Sisu Mikkilä on lukion ensimmäisellä luokalla, mutta tanssii vanhojentanssit jo nyt.
Poikia on lukiossa vähemmän kuin tyttöjä, siksi Sisu Mikkiläkin pyydettiin jo mukaan.
– Omien ysiluokan tanssieni jälkeen eräs lukiolaistyttö pyysi minut parikseen. Ilmeisesti tanssin silloin niin hyvin, kertoo Sisu Mikkilä hymyillen.
Kaikki kolme lasta yhtä aikaa
Kolmen lapsen tanssiminen vanhojentansseissa samalla kertaa on melkoinen rumba. Mikkilän perheessä on sopu kuitenkin säilynyt. Äiti Mirja Mikkilän mukaan lapset ovat olleet hyvin omatoimisia, ja ehkä juuri siksi pinna ei ole palannut keneltäkään.
Myös vieressä perheen isä Ari Mikkilä seuraa lastensa valmistautumista vanhojenpäivään isällisen leppoisasti.
Nuorten viime päiviä on helpottanut, että he olivat pukujen etsinnässä liikkeellä hyvissä ajoin. Jo viime kesänä Sisun ja Otson puvut vuokrattiin helsinkiläisestä pukuvuokraamosta.

Tytär Hilla Mikkilä kävi katselemassa iltapukua äitinsä Mirja Mikkilän kanssa ensimmäisen kerran jo vuosi sitten keväällä.
– Valikoima oli tosi laaja, ja sitten piti vain karsia monista vaihtoehdoista, kertoo Hilla.
Lopulta sopiva puku löytyi ja se ostettiin syksyllä. Puvun vuokraustakin mietittiin, mutta lopulta puku päätettiin ostaa, eikä vuokrata.

– Iltapukujen vuokrahinnat olivat yllättävän korkeita, ja puvun korjaus sopivaksi olisi tullut niin kalliiksi, että päätimme ostaa Hillalle puvun, kertoo äiti.
Käytetyn iltapuvun ostamisen netin kautta he kokivat hankalaksi sovitusongelmien vuoksi.
Isot kulut
Perheen kolme lasta ovat innolla osallistumassa vanhojentansseihin. Vanhemmille se kuitenkin tietää yhtenä vuonna aikamoista rahan kulua. Kolmen lapsen vaatettaminen vanhojenpäivää varten maksaa vanhemmille noin 1 500 euroa.
Pelkästään Sisu ja Otso Mikkilän frakkien ja kenkien vuokraus maksoi yhteensä 500 euroa.
– Pari kuukautta sitten piti käydä vielä uudestaan sovittamassa pukua Helsingissä, ja varmistettiin, että se istuu hyvin päällä, kertoo Otso.

Hilla Mikkilän puvun hinnaksi tuli lopulta muutostöineen 800 euroa. Kengät löytyivät omasta vaatekaapista. Kampauksen hinnaksi äiti arveli noin 100 euroa. Meikkauksesta ei kuluja synny, sillä Hilla haluaa tehdä meikin itse omilla meikeillään.
– Yhdistimme frakin vuokraukset kesälomareissun yhteyteen, niin saimme yhdistettyä kaksi asiaa, kertoo perheen kulutuksesta tarkka Mirja Mikkilä.
Mikkilän mukaan varsinkin yksinhuoltajaperheissä tilanne voi olla hyvinkin haastava.
– Pahimmassa tapauksessa rahan puute ja pukujen kilpavarustelu saattaa estää nuoren osallistumisen vanhojentansseihin.
Puvut kiertoon
Lasten äiti Mirja Mikkilä työskentelee Lappeenrannan–Lahden teknillisen yliopiston kestävyystieteen dosenttina. Kulutus- ja kestävyysasiat ovat siksikin lähellä hänen sydäntään.
Mikkilä haluaa, että aina ei tarvitsisi ostaa uutta. Siksi hän suunnitteleekin tulevaksi kevääksi yhdessä Imatran yhteislukion kanssa käytettyjen tanssipukujen esittelytapahtumaa.
– Tarkoitus olisi, että saataisiin puvut myyntiin, vuokralle tai lainaan jopa ilmaiseksi.

Mikkilän ajatuksena on, että vanhojentansseihin osallistuvat tytöt voivat olla salonkikelpoisia jopa nollabudjetilla. Hän on jo kysynyt nuorilta mielipidettä ideaansa, ja sille on näytetty vihreää valoa.
– Pop-up-tilaisuudessa tytöt näkisivät puvut ja pääsisivät hiplaamaan ja sovittamaan niitä. Tässä pitää miettiä ihan konkreettista kestävyystekoa, kertoo Mikkilä
Hieno juhla lukiokiireiden keskellä
Tänään perjantaina 14.2.2020 vanhojentanssipäivänä Mirja Mikkilällä on perheessä autokuskin rooli. Hän kuljettaa lapsiaan koulun ja Imatran urheilutalon välillä. Hän kertoo olevansa toisaalta liikuttunut, mutta myös onnellinen jälkikasvunsa puolesta.

– Se on todella kiva näille nuorille, että heillä on näin hieno juhla kesken kiireisen koulun käynnin. Kyllä nuoret ovat juhlansa ansainneet, kiteyttää Mirja Mikkilä.
Myös Sisu, Otso ja Hilla ovat mielissään, että saavat tanssia ja kokea kaiken yhdessä samaan aikaan.