Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 86965

Taiderahan uusjako – Miten nykysirkukselle voisi antaa rahaa leikkaamatta sitä kaupunginteattereilta?

$
0
0

Teatterien, orkesterien ja museoiden toiminnan rahoitus pitäisi uudistaa. Muusikko Jaakko Kuusisto vetää työryhmää, joka laatii opetus- ja kulttuuriministeriölle uudistuksen pääperiaatteet tammikuun 2017 loppuun mennessä.

Kyse on siis valtion rahoista (valtionosuusjärjestelmä eli vos), joilla ylläpidetään Suomen teatteri-, orkesteri- ja museoverkostoa. Laitosten rahoittamisessa myös kunnilla on tärkeä rooli.

– Olen pitänyt ajatuksen kirkkaana siinä, että kun uudistustyötä lähdetään tekemään, se ei välttämättä tarkoita sitä, että vanha järjestelmä on hylättävä kokonaan, Kuusisto sanoo.

Kuusiston käsissä on pulmallinen uudistus, sillä yhteiskunnan julkinen tuki ei kasva lähivuosina, mutta uudistuksen jälkeen järjestelmään pitäisi pystyä ottamaan mukaan myös uusia ryhmiä tai museoita. Paikkaa kärkkyvät esimerkiksi nykysirkuksen, nykytanssin ja taidemusiikin tekijät.

Opetus- ja kulttuuriministeriö jakoi tänä vuonna teattereille, orkestereille ja museoille noin 106 miljoonaa euroa tukea, mutta ensi vuonna summa pienenee kolmella miljoonalla. Jaettava potti vähenee Stubbin hallituksen kulttuurileikkausten takia.

– On tässä paineet, täytyy myöntää. On aivan selvää, että ryhmän jäsenet ottavat työn vakavasti, Kuusisto sanoo.

Nykyistä valtionosuusjärjestelmää on arvosteltu erityisesti jähmeydestä. Se rakennettiin 1990-luvun alussa, jolloin Suomen kulttuurielämä perustui pitkälti taidelaitoksiin.

– Vos-tuen ulkopuolella oleva vapaa kenttä on paljon aktiivisempi kuin silloin, taide on paljon monipuolisempaa ja monisyisempää ja ammattitaitelijoita on paljon enemmän.

– Se tuo tietysti paineita rahoituspuolelle, Kuusisto sanoo.

Vapaiden taiteellisten ryhmien asema uudessa rahoitusjärjestelmässä on Kuusiston vetämän työryhmän ydinkysymyksiä.

– Luulen, että työmme lopputuloksen ytimessä voisi olla sellainen skenaario, jossa raja nykyisen tiukan vos-tuen ja harkinnanvaraisen tuen välillä ei olisi niin jyrkkä kuin nyt.

– Koen, että taiteen vapaa kenttä voisi hyötyä monipuolisemmasta tukiverkosta, jossa olisi helpompi liikkua erilaisten tukimuotojen välillä, Kuusisto sanoo.

Jaakko Kuusisto.
Mikko Ahmajärvi / Yle

Valtionosuusjärjestelmän uudistus tehdään, vaikka tukipotti ei kasvaisi. Valtio ei päätä yhdenkään valtionosuutta saavan laitoksen tai ryhmän lopettamisesta, Kuusisto muistuttaa. Päävastuu niiden rahoittamisesta on kunnilla.

– Jos ja kun uudistus tulee voimaan, se asettaa uudella tavalla paineen tarkastella jo olemassa olevaa verkostoa ja sitä, onko se kustannustehokas.

– Silloin täytyy olla mahdollisuus katsoa, onko järjestelmässä mukana jotain sellaista, mitä pitää jättää pois.

Kuusisto viittaa nykyiseen teatteri-, orkesteri- ja museoverkostoon. Samalla hän myöntää, että nykyinen valtionosuusjärjestelmä sopii hyvin orkestereille, joita hän itse edustaa.

– Niiden koko toiminta perustuu siihen, että orkestereissa on vakituisia virkoja.

Taidelaitosten ja museoiden toiminnan arvioimiseen yritetään kehittää uudistuksessa mittareita. Kuusisto kokee asian melkoisena haasteena.

– Tällaisen uudistuksen iso riski on siinä, että yritetään luoda jotain yhteismitallista, mikä ei loppujen lopuksi palvele tulosta lainkaan.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 86965

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>