Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 86918

Orpo ja Rinne: Ulkopuolinen selvitys Sipilän toiminnasta välttämätön

$
0
0

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne vaatii pääministeri Juha Sipilää (kesk.) julkisesti selvittämään esteettömyytensä perusteet liittyen tämän sukulaisten omistaman konepajayhtiön Terrafamelta saamaan tilaukseen.

Yle uutisoi eilen, että Sipilän sukulaisten omistama Katera Steel Oy on saanut merkittävän tilauksen valtion omistamalta Terrafamelta sen jälkeen, kun hallitus oli päättänyt jatkaa kaivoksen rahoittamista sadalla miljoonalla eurolla.

– Tätä ei voi lakaista maton alle millään tavalla. Nyt pääministerin pitää tulla ulos, Rinne kertoi Ylelle Helsinki-Vantaan lentokentällä.

– Minusta tämä pitää selvittää ulkopuolisin toimin objektiivisesti. Minun mielestäni oikeuskansleri tai esimerkiksi eduskunnan tarkastusvaliokunta ovat niitä paikkoja, joissa tällaisia asioita selvitellään.

Rinteen mukaan asiaan liittyy niin paljon epäselvyyksiä, että pääministerin on itse arvioitava tilannetta julkisesti. Rinne epäili jo eilen Sipilän esteellisyyttä Savon Sanomien haastattelussa.

– Minun mielestäni tässä on elementtejä, jotka voivat johtaa esteellisyyteen, Rinne arvioi Ylelle lauantaina.

Rinne toivoo, että Sipilä on arvioinut esteellisyyttään toimiessaan talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa ja valtioneuvostossa.

Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) kertoi aiemmin tänään Yle TV1:n Ykkösaamussa, ettei Sipilällä ollut Terrafame-päätöstä tehtäessä tietoa siitä, että konepajayhtiö Katera Steel on saamassa kaivokselta tilauksen. Rinne ei hyväksy tätä selitystä. Hän painottaa, että vastuu esteellisyydestä on aina esteelliseksi arvioitavalla henkilöllä itsellään.

Tätä ei voi lakaista maton alle millään tavalla. Antti Rinne, puheenjohtaja, SDP

Juha Sipilä syytti perjantaina blogissaan Ylen uutisointia vihjailevaksi. Sipilä muun muassa kirjoitti, että "en hyväksy, että lapset ja sukulaiset vedetään asemani vuoksi lokaan". Rinteen mukaan Sipilä ei selviä asiasta arvostelemalla mediaa.

– Tässä on kysymys puhtaasti siitä, että onko pääministeri toiminut sillä tavalla kuin noissa tehtävissä pitää toimia ja arvioinut esteellisyyttä ja tehnyt johtopäätöksiä niin, että muutkin ovat voineet arvioida tilannetta.

Hallituskumppani odottaa selvitystä

Myös valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) pitää välttämättömänä, että Sipilän mahdollinen esteellisyys selvitetään. Lännen Median haastattelussa Orpo odottaa oikeuskanslerin selvitystä asiasta.

– Tähän kyseiseen asiaan liittyen minulla ei ole vielä sellaista tietoa, että voisin osoitella, onko tuo nyt oikein vai väärin, mutta kuitenkin julkisen keskustelun tähden on hyvä, että esteellisyyskysymys selvitetään, Orpo toteaa Lännen Medialle.

Orpo pitää lähtökohtana yhä sitä, että kaikista omistuksista luopuminen on mahdollistanut Sipilän toimimisen politiikassa ilman esteellisyyttä.

– Juha Sipilähän on itse sanonut, että näistä järjestelyistä johtuen hänellä ei esteellisyyttä ole, mutta katsotaan sitten, kun on tarkempi tieto.

Lauantai-iltana Orpo tarkensi sanomaansa Twitterissä kirjoittamalla, ettei hänellä ole epäilystä, että esiin nousseilla suhteilla olisi ollut vaikutusta päätöksentekoon.

Myös vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö on ottanut kantaa asiaan. Niinistö kertoo Facebook-kirjoituksessaan niin ikään odottavansa, että Sipilän toimet selvitetään.

– Mahdollinen esteellisyys on oleellinen kysymys, joka on selvitettävä, Niinistö kirjoittaa.

Myöhemmin Ylelle antamassaan haastattelussa Niinistö sanoo uskovansa, että julkisen keskustelun perusteella oikeuskansleri itse ryhtyy toimiin.

– Ei tässä tarvitse mitään nyt edes vaatia. Tämä on selvä asia, että tämä on selvitettävä. Ja se on pääministerin ja asianomaisten oma etu, Niinistö sanoo.

Niinistö on Rinteen kanssa samaa mieltä siinä, ettei asiassa ole kyse Sipilän sukulaisten liiketoimista, vaan pääministerin itsensä toimista.

– Tässä ei ole ollenkaan kysymys siitä, että miten pääministerin lähiomaiset voivat harrastaa yritystoimintaa, vaan tässä on kysymys siitä, että onko pääministeri itse toiminut tehtävässään tavalla, joka ei ole asianmukaista.

Pääministeri Sipilä ei suostunut kommentoimaan asiaa Ylelle lauantaina.

Täydennetty 26.11.2016 kello 17.35 Ville Niinistön kommentti asiaan. Klo 18.27 juttuun lisätty maininta Rinteen haastattelusta Savon Sanomissa. Klo 19.00 juttuun lisätty Orpon twiitti.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 86918


<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>