Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 86918

Kauppa auki myös jouluna – lahjanvaihtorumba käynnistyy jo joulupäivänä?

$
0
0

Kaupat voivat pitää ovensa auki myös joulunpyhinä. Tilaisuuteen aiotaan tarttua muun muassa Hämeessä. Osuuskauppa Hämeenmaa on ilmoittanut, että sen Prismat ovat joulunpyhät auki Lahdessa, Hämeenlinnassa, Riihimäellä ja Forssassa.

Minun mielestäni se on ihan hyvä ratkaisu, koska ihmisillä on erilaisia tarpeita kaupankäynnin suhteen, että ostoksia tarvitsee tehdä pyhäpäivinäkin. Mervi Pitkänen-Valkama

– Ei minun takia ainakaan tarvitsisi olla auki. Kyllä pyrin käymään ennen joulua kaikki ostokset. Ehkä se on kauppiaalle hyväksi, että ihmisiä käy ja ostaa. Se on makukysymys kuka mitenkin käy ostoksilla. Toisilla on pyhäpäivät semmosta ajanvietettä sitten shoppailla, sanoo riihimäkeläinen Merja Helén.

Hyvinkääläinen Mervi Pitkänen-Valkama taas olisi valmis käymään kaupassa joulunakin.

– Minun mielestäni se on ihan hyvä ratkaisu, koska ihmisillä on erilaisia tarpeita kaupankäynnin suhteen, että ostoksia tarvitsee tehdä pyhäpäivinäkin. Minusta se on ihan paikallaan.

Vapaaehtoiset joulutöissä

Osuuskauppa Hämeenmaan toimialajohtaja Lari Rusila kertoo, että esimerkiksi joulupäivä hämäläis-Prismoissa miehitetään pääosin vakihenkilöstöön kuuluvien vapaaehtoisten sekä kausiapulaisten voimin.

Yksi jouluna töissä olevista on Riihimäen Prisman kassalla työskentelevä Aleksi Pelkonen. Hän aikoo olla töissä koko joulun.

Ihmisiä ison ruokakaupan kassoilla
SOK:n kaupallinen johtaja Ilkka Alarotu muistuttaa, että jos joulukuussa saadaan lunta, sillä on aina positiivinen vaikutus kaupankäyntiin, niin talviurheiluvälineissä kuin vaatekaupassa.Tiina Kokko / Yle

– Siitä tulee vähän ekstrapalkkaa ja muutenkin on ihan jees tehdä töitä.

Nuori mies kertoo, että hän ilmoittautui töihin vapaaehtoisena.

On hyvin mahdollista, että esimerkiksi jo joulupäivänä käydään vaihtamassa lahjoja, jos vain se kauppa on auki, josta lahja on ostettu.

Joulun kokemukset Hämeessä linjaavat tulevaisuutta

Aukiolot S-ryhmässä vaihtelevat osuuskaupoittain. Hämeenmaa on ensimmäisenä kertonut laajoista aukioloista joulun aikaan.

– Jouluaattonakin aukiolo vaihtelee sen suhteen, että mihin aikaan iltapäivästä kaupat sulkeutuvat. Arvioin, että useimmat ovat kiinni joulupäivänä, SOK:n kaupallinen johtaja Ilkka Alarotu kertoo.

Tapaninpäivänä useimmat kaupat ovat auki, kuten yleensäkin sunnuntaisin. Alarodun mukaan Hämeenmaan kokemuksia seurataankin ketjussa tarkasti.

– On positiivista ja kiinnostava kokeilu, että annetaan ihmisille mahdollisuus asioida. Asiakkaiden tarpeet vaihtelevat, monet liikkuvat jouluna sukulaisten luona ja saattaa olla tarvetta käydä kaupassa. Parhaiten tarve saadaan selville siten, että on joitain myymälöitä auki ja nähdään, kuinka kauppa käy.

– Testi varmasti linjaa tulevaisuutta, miten toimitaan jatkossa. Asiakkaat päättävät, paljonko kauppoja pystytään pitämään auki, Alarotu muistuttaa.

Alarodun mukaan odotukset joulukaupasta ovat positiiviset.

– Myynti ja kauppa on käynyt tänä vuonna erinomaisen hyvin ja uskotaan, että vahvaa kasvua on tulossa myös jouluna. Jos vielä lunta tulee joulukuussa, niin sillä on aina positiivinen vaikutus kaupankäyntiin, niin talviurheiluvälineissä kuin vaatekaupassa.

"Ennenkin pärjättiin ilman"

Myös monet K-ruokakaupat palvelevat asiakkaita joulunpyhinä. Aukioloajat vaihtelevat asiakaskunnan ja sijainnin mukaan. Päätöksen aukioloajoista tekee kauppias, joten aukioloaikoja kannattaa K-ruokakauppojen osalta seurata kauppakohtaisesti.

Muutenkin nämä kaupan aukioloajat ovat minun mielestäni aika mahdottomia. Maria Matinlassi

Lopulta asiakas tekee päätöksen siitä, avaako joulunpyhinä kaupan oven vai ei. Maria Matinlassi Lopelta ei aio käydä kaupassa jouluna muuten kuin äärimmäisessä hädässä.

– No, jos jokin jää nyt vahingossa puuttumaan, mutta ei kyllä yleensä tarvitse käydä jouluna kaupassa.

Matinlassi keskittyy mieluummin joulunviettoon kotona.

– Muutenkin nämä kaupan aukioloajat ovat minun mielestäni aika mahdottomia. Ennenkin pärjättiin ilman, että on auki.

Kauppojen aukiolot vapautuivat tämän vuoden alussa. Eduskunta hyväksyi viime vuoden lopulla lakimuutoksen kauppojen aukiolon vapauttamisesta. Kaupat ovat voineet vuoden alusta lähtien päättää itse, kannattaako liikkeet pitää auki myös juhlapyhinä.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 86918

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>