– EU:n täytyy palauttaa Nobelin rauhanpalkinto, jos se ei ensi viikkoon mennessä pysty sopimaan pakolaiskriisistä, sanoi Saksan sosiaalidemokraattien ryhmänjohtaja Thomas Oppermann Saksan television aamuohjelmassa keskiviikkona.
Saksalaiset alkavat olla hyvinkin ärtyneitä muiden EU-maiden puuttuvasta tuesta. Yleensä Saksa on ollut maksumiehenä, kun muut ovat vaatineet solidaarisuutta.
Tämä on peräisin ajalta, jolloin Saksa oli poliittinen kääpiö mutta taloudellinen suurvalta. Ranska keksi erilaisia maataloustukia ja Saksa maksoi kiltisti. Mutta Saksa ei ole enää mikään poliittinen kääpiö.
Keskisen Itä-Euroopan maat ovat päässeet nauttimaan samoista tuista solidaarisuuden nimessä, mutta solidaarisuuden antaminen on heille uutta.
Saksan liittokansleri Angela Merkeliä on arvosteltu siitä, että hän otti vastaan rekisteröitymättömiä turvapaikanhakijoita Unkarista. Kritiikkiä on tullut sekä Unkarista että Baijerin osavaltion pääministeriltä Horst Seehoferilta. Merkel on puolustautunut sillä, että tilanne pari viikkoa sitten oli humanitaarinen hätätila.
– Meidän ei täydy ruveta pyytämään anteeksi sitä, että näytämme ystävälliset kasvot hätätilanteessa. Se ei ole minun maani tapaista, Merkel sanoi eilen.
Tämä on harvinaisen tiukkaa puhetta Merkeliltä. Hän on yleensä hyvin pidättyväinen, eikä käytä tunnepitoista kieltä. Luterilaisen papin tytär Merkel on kuitenkin selvästi lukenut raamattunsa: ”Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksemme.”
Unkarin pääministeri Viktor Orbán lukee raamattunsa toisella tavalla. Hän on ritari ristiretkellä, joka on puolustamassa kristillistä maailmaa muslimeja vastaan.
– Unkarilla on tuhatvuotinen kristillinen kulttuuri. Unkarin kansa ei halua tämän muuttuvan maailmanlaajuisen siirtolaisuuden takia, pääministeri Orbán sanoi maanantaina.
Yhä useampi saksalaispoliitikko on kyllästynyt ja pettynyt puuttuvan tuen takia.
– Saksa ei voi olla pelkästään maksumies Euroopassa. Kaikki maat osallistuvat, kun ne saavat rahaa, mutta kukaan ei osallistu kun pitää kantaa vastuuta. On nykyisen rahoituspohjan loppu, jos tämä jatkuu tällä tavalla, varaliittokansleri Sigmar Garbriel sanoi eilen.
Saksan sisäministeri Thomas de Maizière väläytti myös, että EU-tukia voitaisiin leikata niiltä mailta, jotka eivät ota vastaan pakolaisia.
Aivan toinen kysymys on se, kuinka hyvin pakolaisten kotouttaminen onnistuu maissa, jotka kokevat olevansa pakotettuja ottamaan vastaan pakolaisia. Kotouttaminen vaatii pitkäaikaista työtä, asenteiden muokkaamista ja ennakkoluulojen purkamista. Pakottamalla se ei välttämättä onnistu.
Puolan pääministeri Ewa Kopascz ei halua velvoittavia pakolaiskiintiöitä, mutta ymmärtää logiikan. Hän on myös sanonut, että jos esimerkiksi Ukrainasta tulisi satoja tuhansia pakolaisia Puolaan, myös Puola haluaisi ulkopuolista apua.
Ainakin Saksa, Itävalta ja Slovakia ovat vaatineet Eurooppa-neuvoston eli huippukokouksen kutsumista koolle. Jos sellainen järjestetään ensi viikolla, kokouksesta tulee hyvin myrskyisä. Saksa haluaa tietää, tarkoittaako EU-yhteistyö jotakin, vai onko se vain jotain josta puhutaan juhlapuheissa.
Monelle itäeurooppalaiselle maalle tämä on arka asia. Päättäminen omista rajoista ja siitä, ketkä päästetään maahan, on kansallisvaltion ydintä.
Jokainen, joka saapuu EU:n ministerineuvoston Justus Lipsius -rakennukseen Brysselissä, näkee eteisen vitriinissä Nobelin rauhanpalkintokirjeen. Palkinto myönnettiin unionille vuonna 2012 tunnustukseksi rauhan, sovinnon, demokratian ja ihmisoikeuksien edistämisestä, jota EU on jatkanut jo yli 60 vuoden ajan.
EU tuskin palauttaa palkintoa Osloon. Ehkä se voitaisiin siirtää arkistoon.