Kaija Saariahon L’Amour de Loin (Kaukainen rakkaus) sai ensi-iltansa New Yorkissa, Metropolitanin oopperassa torstaina. Ilta oli historiallinen: sekä säveltäjä Saariaho että kapellimestari Susanna Mälkki debytoivat yhdessä maailman arvostetuimmista oopperataloista.
Kuten usein oopperoissa, myös Saariahon teoksen keskiössä ovat rakkaus ja kuolema. Ooppera kertoo 1100-luvulla eläneen trubaduuri Jaufré Rudelin ja kreivitär Clémencen kaukorakkaudesta.
– Minua kiinnosti tutkia musiikin avulla sitä, mitkä ovat ne tunteet, joista rakkaus syntyy. Mitä me oikeastaan rakastamme: toisen ihmisen kuvaa vai itseämme toisessa ihmisessä?
Saariahon mukaan keskiaikainen tarina oli vain viitekehys asioille, jotka kaikki elämänsä aikana kohtaavat.
Saariahon laajalti maailmalla esitetty ja kiitetty teos sai ensi-iltansa vuonna 2000 Salzburgin musiikkijuhlilla. Libreton kirjoitti libanonilais-ranskalainen Amin Maalouf ja ensimmäisen esityksen ohjasi maineikas amerikkalainen Peter Sellars. Libretisti oli ohjaajan ehdotus.
– Me lounastimme pariisilaisessa ravintolassa. Se oli kuin järjestetty avioliitto: osapuolet tapasivat ja päättivät yhteisymmärryksessä ryhtyä projektiin. Vasta sävellystyön aikana opimme tuntemaan toisiamme paremmin, Saariaho kuvailee.
“Olin aivan järkyttynyt”
Saariaho pitää edelleen ensimmäistä Kaukaisesta rakkaudesta tehtyä, Peter Sellarsin ohjaamaa produktiota läheisimpänä.
– Sehän on jännä asia säveltämisessä, ettei koskaan voi tietää, minkä näköinen oopperasta tulee. Totta kai minulla oli omat mielikuvani, kun sävelsin sitä.
Saariaho kertoo, että koska hän kasvoi kiinni ensimmäiseen versioon, osa myöhemmistä on vaatinut totuttelua. Niin kävi muun muassa Sveitsin Bernin esitykselle vuonna 2001.
– Olin aivan järkyttynyt. Minulla oli sellainen olo, että kaikki oli väärin. En ollut pettynyt, yritin vain sulattaa tilannetta. Niinhän se on, että jokainen kuvittelee teoksen hyvin eri tavalla lavalle, Saariaho sanoo nyt.
Uutta Metropolitanin versiota säveltäjä kiittää kauniiksi.
– Produktio on todella hieno. Luulen, että löydämme samanlaista koskettavuutta kuin ensimmäisessä tuotannossa.
Kiva kun säveltäjä on elossa ja paikalla
Metropolitanin esityksen on ohjannut kanadalainen Robert Lepage. Hänen visioissaan rakastavaisia erottava meri on valoa. Näyttämö täyttyy noin 40 000 led-lampusta, jotka vaihtavat väriä vuorokaudenajan ja musiikin mukaan. Esitys näyttää yhtä runolliselta kuin Saariahon musiikki kuulostaa.
Saariaho seurasi harjoituksia, vaikka myöntää, ettei häntä todellisuudessa varsinaisesti tarvittu paikalle.
– Susanna Mälkkihän tuntee oopperan mielettömän hyvin, ja teos on siksi todella hyvä Met-debyytti hänelle. No, kahdet korvat ovat tietysti paremmat kuin yhdet korvat.
Saariaho kertoo tehneensä harjoituksissa muistiinpanoja ja keskustelleensa Mälkin kanssa lähinnä tempoista.
– Olen kuitenkin vähän turistina täällä. Toisaalta onhan se muusikoille ja laulajille kiva, jos säveltäjä kerrankin on elossa ja paikalla.
Amerikkalaisten kulttuurilaitosten taso paljastui Saariaholle jo ensimmäisissä orkesteriharjoituksissa.
– Eikös täältä tule sanonta, että aika on rahaa. Pitää olla tehokas. Se on turhauttavaakin, mutta samaan suuntaan ollaan menossa kaikkialla, Saariaho sanoo ja jatkaa.
– Täällä jokainen tekijä on huipputasoa. Oli kauhean kiinnostavaa, miten hyvin oopperaorkesteri lukee partituuria. He eivät lue pelkästään rytmejä ja säveltasoja vaan myös dynamiikkaa, tempovaihteluita ja karaktäärejä. Eikä se muuten voisi ollakaan, kun aikaa on niin vähän.
Ensimmäinen naisooppera miesmuistiin
Saariaho sai jo ennen ensi-iltaa poikkeuksellisen paljon julkisuutta. Muun muassa The New York Times kutsui esitystä ennakkoon yhdeksi syyskauden tärkeimmistä tapauksista. Tärkeä se onkin. Saariahon teos on yli sataan vuoteen ensimmäinen naisen kirjoittama ooppera, joka MET:ssä esitetään. Edellinen oli Ethel Smythin Der Wald vuonna 1903.
Sukupuoli ei ollut kuitenkaan ainoa merkittävä tekijä. Suomessa on totuttu uusiin kotimaisiin kantaesitysoopperoihin, mutta toisin on New Yorkissa. Suurelta osin yksityisin lahjoituksin ja lipputuloin pyörivä Metropolitan tuottaa etupäässä turvallisen varmaa ohjelmistoa, hittejä, joilla se takaa, että noin 300 miljoonan dollarin vuosibudjetti pysyy tasapainossa.
Nykyoopperan tekeminen on aina riski. Kaija Saariaho on kuitenkin yksi 2000-luvun suurimmista ja esitetyimmistä nykymusiikin säveltäjistä. Metropolitan selvästi luottaa Kaukaisen rakkauden imuun. Ehkä se tuo taloon myös uusia ja nuorempia katsojia. Niitä Metropolitan on jo jonkin aikaa havitellut muun muassa välittämällä esityksiään elokuvateattereihin.
Suomen lippu on jo liioittelua
Ensi-illan alla Saariahon oli vaikea pukea sanoiksi tuntemuksiaan MET-debyytin merkityksestä.
– Ei minulla nyt sellaisia ylpeydentunteitakaan ole. Tapasin eilen rouvan, joka sanoi, että hän sitten heiluttaa Suomen lippua, niin sekin minua nolotti aika paljon. Ehkä minä olen lähinnä kiitollinen tästä mahdollisuudesta.
L’Amour de Loinista nähdään kahdeksan esitystä, viimeinen 29. joulukuuta. Esitykset johtaa Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestarina ja Los Angelesin filharmonikoiden päävierailijana toimiva Susanna Mälkki.
Clémencen roolin laulaa sopraano Susanna Phillips, Jaufré Rudelia esittää bassobaritoni Eric Owens ja parin viestinviejänä toimivana pyhiinvaeltajana kuullaan mezzosopraano Tamara Mumfordia.
Kaija Saariahon haastatteli New Yorkissa Yle kulttuurin toimittaja Anu Jaantila.
Yle Teema esittää lauantaina 3.12. uuden dokumentin Kaija Saariahosta kello 17.30 ja hänen Only the Sound Remains -oopperansa kello 18.
Yle Radio 1 esittää 5.12. kello 14 Laulun paikka -ohjelman, jonka aiheena on Kaukainen rakkaus New Yorkissa.
Yle Radio 1 lähettää Kaukainen rakkaus -oopperan Metropolitan-oopperasta 10.12. kello 19.50.