Viimeöinen ampuminen on järkyttänyt Ylen haastattelemia imatralaisia. Sunnuntain aikana monet ovat tuoneet kukkia ja kynttilöitä ravintola Vuoksenvahdin eteen, missä kolme paikkakuntalaista ammuttiin.
– Ei oikein tule sanoja tällaiselle tapahtumalle, en ymmärrä. Jonkinlaisesta pahoinvoinnista tämä kertoo, sanoi Emmi Parkkinen.
Poliisin kiinniottamaa 23-vuotiasta imatralaismiestä epäillään kolmesta murhasta. Hänen epäillään ampuneen kolme naista lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Imatran keskustassa.
Poliisin mukaan uhrit valikoituivat ilmeisesti sattumanvaraisesti. Poliisi on kertonut, että epäillyllä on väkivaltarikostaustaa.
Yksi ravintolan edustalle muistokynttilöitä tuoneista oli Jarkko Myöhänen. Ampuminen sai hänet miettimään läheistensä turvallisuutta jatkossa.
– Ei täällä omia lapsia kohta uskalla päästää minnekään, jos tämä tällaiseksi menee.