Kajaanilainen perheterapeutti Mika Haataja kannustaa isiä rohkeammin mukaan tytärtensä arkeen. Itsekin kolmen tytön isä tapaa työssään monenlaisia nuoria ja vierailee myös perheiden kodeissa.
Tyypillisesti terapeuttia on vastassa perheen äiti.
– Ja kun me saadaan ne isät sinne paikan päälle, ovat he usein aika passiivisia, harmittelee Haataja.
Haatajan mukaan isät saattavat odottaa tyttöjen ongelmien ratkeavan nopeasti, eikä tyttöjen ongelmia ole välttämättä yhtä helppo ymmärtää kuin poikien.
– Voisin heittää sellaisen esimerkin, että tytär kävi terapiakäynneillä muutaman kerran, ja sitten isä soitti, että joko se on alkanut parantua. Piti selittää, että se masennus ei parannu niin helposti vaan tarvitaan pidempi aika.
– Isät saattavat kokea olevansa kädettömämpiä tyttöjen ongelmissa kuin poikien, Haataja lisää.
On tärkeää, että mies ei alistu apulaisen rooliin perheessä. Anja Saloheimo
Isä-poika-suhteesta puhutaankin terapeutin mielestä enemmän kuin isän ja tyttären suhteesta. Ylipäätään poikien asiat ovat yhteiskunnassa esillä enemmän. Haataja on myös 15-vuotiaiden tyttöjen jalkapallovalmentaja, ja hänen mielestään ilmiö näkyy myös urheilussa.
– Jos poika suoriutuu urheilusuorituksessa, niin se on jotakin erittäin hienoa, mutta tyttöjen kohdalla ajatellaan, että kunhan he jotakin harrastelevat.
Sukupuoliroolit ovat tiukassa
Perinteiset sukupuoliroolit näkyvät perheterapeutin työssä edelleen vahvasti ja Haatajan mielestä ne kaipaisivat haastamista. Hän arvelee, että isä jää usein sivuun siksi, että hän kokee äidin jo ottavan vastuun.
– Ajatellaan, että äidit kyllä hoitaa ne tyttöjen asiat ja poikien kanssa voidaan aina lähteä kalaan tai metsälle. Ymmärrän, että äideille vastuun ottaminen on usein helppoa, koska äidit ovat enemmän kotona.
Haataja toivoisikin, että lasten kasvatusvastuu jakautuisi perheissä nykyistä tasapuolisemmin.
– Äidit hei, teidän pitää antaa tilaa.
Samalla mies kuitenkin painottaa, ettei niin isiä kuin äitejäkään pidä syyllistää, sillä jokaisella on oma tarinansa ja tilanteensa.
– Mutta jos siihen tarinaan sopisi se, että silloin tällöin ainakin kysyisi, että voisinko mäkin olla mukana tai mennä mukaan vaikkapa terkkarin käynnille.
Isät tarvitsevat tukea
Mika Haataja kannustaakin isiä osallistumaan enemmän tyttöjen elämään ihan tavallisessa arjessa. Itsekin kolmea tytärtä kasvattanut isä tietää, että esimerkiksi vanhempainilloissa istuu suurimmaksi osaksi naisia.
– Kun on terveydenhoitajan käyntiä tai koululla jotain palaveria, isät sinne mukaan vaan. Opettajan kanssa voi käydä läpi vaikka vaan sitä, miten koulusyksy on mennyt.
Itse en kysy, että oliko kivaa, vaan kysyn, että millaista oli ja siitä keskustelu lähtee eteenpäin. Mika Haataja
Haataja sanoo kuitenkin, että jotkut tytötkin lähtevät isän kanssa kalaan tai isä lähtee rohkeasti mukaan tyttöjen juttuihin. Juuri siihen hän haluaakin isiä kannustaa.
Haataja on työskennellyt myös perhevalmennuksen isätyöntekijänä, eli tulevien isien neuvojana. Hänen mielestään onkin tärkeää, että isät saavat tukea jo varhain.
– Asia pitäisi ottaa puheeksi heti kun mies tietää, että lapsi on tulossa ja puhua myös siitä, mitä se tarkoittaa jos tulee tytär.
Isän ei kannata alistua apulaiseksi
Myös Väestöliiton asiantuntija ja sosiaalipsykologi Anja Saloheimo kertoo, että edelleen päiväkotitapaamisissa ja koulujen vanhempainilloissa käy enimmäkseen äitejä. Siinä perheen toisella vanhemmalla olisi selvästi petrattavaa.
– Olisi suotavaa, että isät lähtisivät sinne enemmän mukaan. Tosin itsekin tunnustan, että meidänkin perheessä olen aina ollut se, joka on hoitanut ne keskustelut, paitsi jos on ollut ekstreme-tilanne, että olen ollut poissa.
Saloheimon mukaan positiivista kehitystä on kuitenkin tapahtunut paljon ja monet isät ovat kasvattajina ottaneet haltuun paikkansa perheessä. Isät ovat enemmän läsnä lastensa elämässä ja myös isä-tytär-suhde on saanut vahvistusta.
– Nykyään korostuu hoivapuoli ja aktiivinen osallistuminen perheen arkeen, kun aikaisemmin isä oli voittopuolisemmin leiväntuoja ja taloudellisen vastuun kantaja ja ehkä vähän poissaolevampi. Nykyään nuoret isät ovat tosi aktiivisesti mukana.
– Kun pitää silmänsä auki, kaupungilla näkee usein läsnä olevia isiä pienten tyttöjen kanssa, iloitsee Saloheimo.
Saloheimo tunnistaa kuitenkin myös tilanteen, jossa isän on vaikea olla aidosti kiinnostunut tyttären mielenkiinnonkohteista. Saloheimon mukaan on tärkeää, että perheissä keskustellaan vanhemmuudesta.
– Tiedän, että on paljon vetäytyviäkin isiä ja joskus se voi johtua siitä, että vanhemmat eivät ole keskenään miettineet roolijakoa. On tärkeää, että mies ei alistu apulaisen rooliin perheessä, vaan on aktiivisesti mukana kaikessa.
Perheen yhdessäolon lisäksi myös isän ja lasten kahdenkeskinen aika on tärkeää, sanoo Saloheimo.
– Vanhemmat voisivat pohtia sitä, miten tehdä työnjakoa niin, että kummallakin vanhemmalla on mahdollisuus viettää lapsen kanssa aikaa kahden. Ja ettei jako ole niin, että äiti ja tyttö ja isä ja poika.
Millainen on hyvä isä?
Lähes jokainen isäksi tuleva pähkäilee samaa kysymystä: miten olla hyvä isä? Perheterapeutti Mika Haatajan mielestä yhtä oikeaa tapaa olla hyvä isä ei ole, vaan kullakin on oma tyylinsä. Joitakin ohjenuoria hän kuitenkin antaa.
– Hyvä isä on läsnä ja kuuntelee. Itse en kysy, että oliko kivaa, vaan kysyn, että millaista oli ja siitä keskustelu lähtee eteenpäin, perheterapeutti neuvoo.
Haataja muistuttaa myös, että pohjimmiltaan lapsi tai nuori tarvitsee elämäänsä turvallisia aikuisia. Isä voi olla enemmänkin psykologinen eli henkilö, joka on hyvin tärkeä ja merkittävä tytön itsetunnon kasvulle. Haatajan mielestä perusasia kaikessa kasvattamisessa on, että kohtelee omaa kumppania hyvin.
– Jos on on tullut ero, niin sitten ainakin kohtelee hyvin sitä eronnutta puolisoa, niin sitä kautta saa positiivisen suhteen tyttäreen.
Ja kun me saadaan ne isät sinne paikan päälle, niin he ovat monesti aika passiivisia. Mika Haataja
Haataja on kohdannut työssään vaikeita tilanteita, joissa välit isään ovat etääntyneet tai jopa rikkoontuneet. Isä on saattanut lähteä etelään töihin ja perustanut uuden perheen.
Kipeissäkin tapauksissa välit voi kuitenkin pyrkiä korjaamaan, muistuttaa perheterapeutti.
– On niitä tilanteita, että isä uskaltaakin tulla mukaan, vaikka on vuosia välissä. Silloin voidaan istua saman pöydän ääreen ja alkaa juttelemaan ja – ei unohtamaan, mutta korjaamaan asioita jollakin tavalla.