Bioenergiayhtiö Kaidi on tehnyt tällä viikolla päätöksen edistää Kemin biojalostamohanketta. Kaidi Finlandin toimitusjohtajan Carl Haglundin mukaan yhtiön sisäinen ratkaisu on tärkeä saranakohta Kemin hankkeelle.
– Olimme aikaisemmin päättäneet, että tämän vuoden lopussa on tarkastelupiste, missä pitää päättää, että viedäänkö investointia eteenpäin vai ei. Pidän erittäin hienona, että nyt olemme päättäneet viedä hanketta eteenpäin, toimitusjohtaja Carl Haglund sanoo.
Haglundin mukaan jossakin vaiheessa on syntynyt virheellinen kuva, että lopullinen rakentamispäätös Kemin biojalostamosta tehtäisiin vuoden loppuun mennessä.
– Voi olla, että tästä oli joku jo toivonut, että ennen joulua olisi kerrottu, että milloin me muuraamme peruskiveä. On edelleen selvää, että se tavoite on ensi vuodessa. Voi olla, että jollakin oli hieman virheellinen käsitys siitä, millaisella aikataululla näin isoa projektia viedään eteenpäin.
Haglundin mukaan Kaidi käy parhaillaan neuvotteluja, jotta hankkeeseen saataisiin mukaan mahdollisimman hyvin hanketta tukevia rahoittajia.
– Tämän kuluneen syksyn kehitys on ollut varsin myönteinen varsinkin mitä tulee lainsäädäntöön ja siihen, millä tavalla nämä biopolttoainemarkkinat tulevat kehittymään nyt lähivuosina ja varsinkin 2020-luvusta eteenpäin.
Kaidin tavoite on, että Kemin biojalostamon rakentaminen voisi alkaa ensi vuoden aikana.