Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 87973

Poliisi Vuosaaren tulipalosta: Nuorin kuolleista oli parivuotias

$
0
0

Helsingin Vuosaaressa aamuyöllä sattuneessa tulipalossa on kuollut nainen ja hänen kolme alaikäistä lastaan, kertoo poliisi. Poliisin mukaan nainen oli syntynyt vuonna 1976 ja lapset puolestaan vuosina 2009, 2010 ja 2014.

Poliisin mukaan kerrostalon kuudennessa kerroksessa sijaitseva asunto tuhoutui palossa asuinkelvottomaksi.

– Suurimmat palovauriot ovat saunassa. Poliisi tutkii palon syttymissyytä, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Anne Hietala tiedotteessa.

Poliisi kertoo tiedottavansa tapauksesta lisää aikaisintaan iltapäivällä.

Palo oli suuronnettomuus

Pelastuslaitoksen mukaan vaikuttaa siltä, että tulipalossa tuhoutuneessa asunnossa ei ollut palovaroitinta.

Naapuri hälytti apua Vuosaaren Vuotielle havaittuaan savunhajua aamuyöllä ennen kello kolmea. Tuli näyttäisi saaneen alkunsa asunnon saunasta, kertoo päivystävä palomestari Kimmo Tuominen.

Vuosaaren yöllinen palo oli suuronnettomuus, koska uhreja oli neljä.

Lippu puolitangossa Vuosaaressa.
Lippu puolitangossa Vuosaaressa.Timo Korhonen / AOP

Viewing all articles
Browse latest Browse all 87973

Latest Images

Trending Articles

<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>