Ruotsissa palkankorotuksista sopiminen on ollut liittojen vastuulla jo vuodesta 1990, jolloin sikäläinen työnantajien keskusjärjestö vetäytyi keskitetyistä palkkaratkaisuista, suomalaisittain tutummin tupoista. Niin sanottu Ruotsin malli syntyi varsinaisesti vuonna 1997, kun myös palkansaajat kypsyivät hyväksymään sen, että vientiteollisuus määrittää palkankorotusten yleisen linjan eli asettaa merkin kuten Ruotsissa sanotaan.
Malli kerää helposti kehuja niin työnantaja- kuin palkansaajaleiristäkin. Reaalipalkat ovat nousseet eli palkansaajan ostovoima on kasvanut 50-60 prosenttia parissakymmenessä vuodessa.
– Lompakkoon jää inflaation jälkeenkin selvästi enemmän rahaa, ostovoima on kasvanut jopa 50 prosenttia ja se on valtavan hyvin, kehuu Ruotsin SAK:n eli LO:n neuvottelupäällikkö Torbjörn Johansson.
Tasa-arvo hiertää Ruotsin mallissa
Palkansaajapuolen mielestä Ruotsin sinänsä toimiva malli kaipaisi kuitenkin jo justeerausta tai ainakin hienosäätöä. Johansson esittelee mielellään nelikenttää, joissa miesvaltaiset vientialat ovat vallanneet palkkahaitarin yläpään kun taas esimerkiksi naisvaltaisille kaupan aloille on varattu se toinen pää. Julkisella puolella palkkakuopassa ovat esimerkiksi opettajat. Kaksi vuosikymmentä on betonoinut palkkaerot.
– Tähän olemme yrittäneet saada korjausta jo vuosia, mutta työnantaja ei ole tullut kovinkaan paljon vastaan, harmittelee Johansson.
Ruotsin elinkeinoelämän keskusliitossa eli Svenskt Näringslivissä SN:ssä palkansaajien huolet on kyllä tiedostettu, mutta toimivaa mallia ei haluta korjailla.
– Malli on tuonut reaalipalkkoihin 60 prosentin korotukset parissakymmenessä vuodessa, enkä minä ainakaan tiedä miten muuten voisi päästä parempiin tuloksiin, sanoo SN:n työmarkkinoista vastaava varatoimitusjohtaja Peter Jeppson.
Jeppson vaikuttaa siltä, että ostovoiman kasvua on tullut vähän liikaakin, mutta toisaalta Ruotsin malli on taannut työnantajille kustannustason nousun pysymisen kohtuullisena.
– Jos mallia halutaan muuttaa, niin sitten pitäisi esittää jotain parempaa tilalle, Jeppson kuittaa kriitikoille.
Ei neuvoja Suomeen, mutta...
Ruotsalaiset eivät halua neuvoa suomalaisia virkaveljiään, eivät ainakaan liikaa. Erikseen kysyttäessä jotain kuitenkin heruu kummastakin suunnasta.
– Mitään ei varmasti kannata kopioida Ruotsista aivan suoraan, mutta toki inspiraatiota meidän ratkaisuistamme voi ammentaa, sanoo elinkeinoelämän Jeppson.
– Vaikea on ketään neuvoa, mutta me olemme täällä ottaneet vastuuta ja onnistuneet parantamaan työllisyyttä, vinkkaa puolestaan työntekijäpuolen Johansson.
Suomen malli vielä haussa
Ruotsissa keskusjärjestöillä on palkkaneuvotteluissa koordinoiva rooli ja esimerkiksi Svenskt Näringsliv vahtii tarkoin, ettei "merkki" ylity millään alalla ainakaan ilman kunnon vastinetta, esimerkiksi työaikajoustoja. Suomessa malli on vasta hahmottumassa. Elinkeinoelämän keskusliiton työelämäasioista vastaava johtaja Ilkka Oksala muotoilee sanansa tarkoin, kun puheeksi tulee EK:n mahdollinen rooli Suomen mallissa.
– EK:n rooli on tukea jäsenliittoja niiden sopimustoiminnassa, Oksala toteaa useampaan kertaan.
Tuki voisi olla esimerkiksi sopimusten kustannusvaikutuksiin liittyviä laskentapalveluita, mutta sitäkään Oksala ei halua vielä tässä vaiheessa mitenkään täsmentää.
Palkansaajapuolella SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta uskaltaa arvioida keskusjärjestönsä roolia aavistuksen tarkemmin.
– Kyllä tähänkin asti on SAK:n hallituksen pöydässä käyty keskustelua siitä, millaisilla tavoitteilla sinne lähdetään ja toivon tietysti keskusjärjestöille jonkinlaista koordinoivaa roolia varsinkin, jos valtiovalta tulee mukaan palkkaratkaisuihin esimerkiksi verotuksen kautta, Eloranta hahmottelee.
Aivan vakuuttunut Eloranta ei Suomen mallin syntymisestä vielä ole.
– Se ei varmasti ihan kerralla mene, vaan voi olla että se sitten kierros kierrokselta kehittyy, Eloranta arvioi.
Varsinaiseen testiin Suomen malli pääsee ensi vuoden syksyllä, kun ensimmäiset nykyisen kilpailukykysopimuksen mukaiset palkkaratkaisut umpeutuvat.