– Tämä on nyt varmaan se tapaus taas, josta koko ajan kysellään; se, josta Vihreä Lanka kirjoitti jo syyskuussa, muista en ole kuullut, puuskahtaa Helsingin poliisin viestintäjohtaja, ylikomisario Juha Hakola puhelimeen.
Lehti kertoi tapauksesta, jossa poliisi vaati kahdelta afrikkalaissyntyiseltä mieheltä henkilöllisyystodistuksia, mutta lähellä olleilta valkoihoisilta niitä ei kyselty. Hakolan mukaan tapauksen leviäminen sosiaalisessa mediassa on ruokkinut mielikuvaa siitä, että poliisi hätyyttelisi ihmisiä, jotka ulkoisesti erottuvat kantaväestöstä. Näin ei todellakaan ole, painottaa Hakola.
– Poliisilla ei ole sen paremmin aikaa kuin halua juosta tarkastelemassa henkilöllisyyksiä muuten vain.
Poliisilla on oikeus tarkastaa henkilöllisyys poliisitehtävän suorittamisen yhteydessä. Usein se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että etsitään jotain profiiliin sopivaa henkilöä rikoksesta epäiltynä. Monasti tuntomerkit ovat epämääräisiä, harmittelee Hakola.
– Partioille voi tulla vaikka viesti, että etsitään tummaa, ulkomaalaistaustaista miestä vihreässä takissa.
Papereita ei ole pakko pitää mukana – tavallaan
Suomen lain mukaan kenenkään ei tarvitse kulkea virallinen henkilöllisyystodistus taskussaan. Kuitenkin jos viranomainen vaatii tutkinnan takia todistamaan henkilöllisyyden, se pitää pystyä tekemään. Helpoimmalla pääsee, kun vilauttaa virallista asiakirjaa.
Kaikilla ei kuitenkaan ole poliisin myöntämää, kuvallista henkilöllisyystodistusta. Esimerkiksi turvapaikanhakijat, joilla on passi, joutuvat liittämään sen hakemukseensa. Sen pantiksi he saavat todistuksen, jota kehotetaan pitämään mukana.
Etninen profilointi on kiellettyä, eikä poliisi sitä tee, vakuuttaa ylikomisario Jaakko Wallenius Helsingin poliisista. Wallenius arvioi, että väärään mielikuvaan saattaa vaikuttaa se, että Suomen kansalaisen henkilöllisyyden setviminen sujuu nopeammin ja helpommin, kuin ulkomaalaisen. Jos henkilöllisyyden selvittäminen on poliisitutkinnan takia ehdottoman välttämätöntä, se tehdään tavalla tai toisella.
– Tavallisen kansalaisen kohdalla on aina helpompaa, kuin maahanmuuttajan; jokainen löytyy niin sanotusta maamme-kirjasta, eli väestörekisteristä. Sen perusteella voidaan tiedustella vaikka syntymäpaikkaa tai äidin syntymäaikaa. Jos taas on kyse rikosepäilystä, voimme käyttää tuntomerkkirekisteriä.
Jos poliisille, tai vastaavilla oikeuksilla varustetuille tullivirkailijoille tai rajavartijoillle antaa vääriä tietoja, tai kieltäytyy antamasta mitään tietoja, on poliisilla kiinniotto-oikeus. Vapaaksi pitää päästää, kun henkilöllisyys on selvitetty, tai muussa tapauksessa vuorokauden kuluessa.
Poliisiasemilla on käytössä sormenjälkien pikatunnistuslaitteita, joiden avulla usein totuus selviää. Äärimmäisen harvoin henkilö joudutaan rekisteröimään jollain vahvistamattomalla nimellä. Se nimi tulee vastaan sitten, jos sama henkilö joudutaan pysäyttämään toistamiseen.
Kanteluissa ei tilastopiikkiä, ei edes värähdystä
Poliisi tietenkin mielestään toimii aina hyvin ja oikein, mutta pitääkö se tilastojen valossa paikkansa? Pitää, ja jos ei pidä, ei kantelukynnys ole ylittynyt. Tarkastaja Peter Fagerholm esittelee työkseen poliisiasioita eduskunnan oikeusasiamiehelle, eikä muista yhtään tapausta, joka koskisi poliisin harjoittamaa etnistä profilointia.
Fagerholm arvelee, että epäluuloja voi syntyä, mikäli poliisi ei kerro syytä henkilöllisyyden tarkastamiseen.
– Lähtökohtaisesti poliisin on perusteltava toimintansa. Ihmisellä on oikeus saada tieto siitä, miksi häneltä vaaditaan papereita niin pian, kuin se poliisin tehtävän vaarantumatta on mahdollista. Se kuuluu tietysti hyvään käytäntöönkin, eikä vain lakiin. Voi toki olla, että aina ei kysytä, eikä aina kerrota.
Myös baarin ovella lain oltava kaikille sama
Viranomaisten ohella henkilöllisyystodistusta kyselevät muun muassa baarien ovimiehet, Alkon myyjät ja kauppojen kassat. Näille ei tietenkään ole pakko papereita näyttää, mutta sitten on tyytyminen siihen, että alkoholiostokset jäävät tekemättä, eikä portti aukene anniskeluravintolaan.
Useat ravintolat ja kaupat tarkistavat paperit kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä. Laki jättää melkoisesti tilaa myyjän tai portsarin subjektiiviselle arviolle, toteaa ylitarkastaja Mikko Joroinen yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistosta.
– Papereiden kysely on ravintoloille hirveän yksinkertainen tapa valita asiakkaat. Yksiselitteinen sääntö on se, että kaikki muut kuin poliisiviranomaisen myöntämät henkilöllisyystodistukset ovat kyseenalaisia dokumentteja. Varmaa on, että ulkomaalaisilta näyttäville tulee useammin tämä tilanne vastaan kuin muille.
Papereita on kysyttävä kaikilta samalla periaatteella, kansallisuudesta tai ihonväristä riippumatta, Joroinen muistuttaa.
Yöelämän syrjinnästä harvoin tutkintapyyntöjä
Vaikka keskustelufoorumeilla kuvaillaan paljon epäoikeudenmukaista kohtelua baarien ovilla, on sen todistaminen usein vaikeaa, eikä poliisille ole tullut asiasta edes tutkintapyyntöjä. Yksi syy ilmoitusten vähyyteen voi olla se, että pakolaisilla tai maahanmuuttajilla on huomattavasti vakavampiakin syrjintämurheita kuin se, pääseekö kapakkaan.
Kun tutkintapyyntö tehdään, se harvoin etenee oikeuteen asti. Nyt käräjille on menossa parin vuoden takainen tapaus, jossa Silminnäkijä-ohjelma selvitti piilokameran kanssa, miten ihonväri vaikutti kohteluun Helsingin yössä.
– Rikoslain nojalla syrjintää on todella työlästä osoittaa. Yhdenvertaisuuslaissa sen sijaan todistustaakka on käänteinen, eli syrjinnästä epäillyn on osoitettava, ettei ole syrjinyt, selventää yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston Joroinen.
Joroinen kertoo, ettei myöskään heille tulleissa yhteydenotoissa näy mitään turvapaikanhakijoiden määrän voimakkaan kasvun aiheuttamaa piikkiä.
– Faktojen valossa emme voi osoittaa, että syrjintä olisi lisääntynyt. Yhteydenottoja ei ole entistä enempää. Ihan samojen huhujen, hiljaisen tiedon ja somepöhinän varassa täällä ollaan kuin muuallakin.