Eurooppalaiset ovat itse vastuussa siitä, miten pakolaiset otetaan vastaan ja miten he kotoutuvat, muistuttaa presidentti Tarja Halonen.
Hän puhui Suomen opiskelijakuntien liiton SAMOKin kokouksessa Lahdessa pakolaistilanteesta Euroopassa. Halonen muistutti, että ihmiset lähtevät kodeistaan pakon edessä, löytääkseen turvallisen paikan elää.
– Jos teiltä on läheiset omaiset tapettu tai teitä on uhattu. Kyse on siitä, oletteko olleet henkilökohtaisessa vaarassa vai oletteko lähteneet säästyäksenne muiden kohtalolta. Hiusten halkominen ei tunnu edes entisestä juristista luontevalta, Halonen sanoi yleisölle.
– Jos asiat ovat kunnossa, ihmiset lähtevät huonommin.
Presidentti muistutti, ettei nykyinen muuttoliike ole ainutlaatuista, vaikkakin mittakaava on suuri. Hän viittasi Geneven pakolaissopimukseen, jonka solmimisesta on puoli vuosisataa.
– Silloin Euroopassa liikkuivat miljoona ihmiset, maanosa oli raunioina. Suomi sijoitti silloin sisäisinä pakolaisina evakot, karjalaiset. Kun tänä päivänä kysytään, miten selviämme, sanon, että olosuhteet ovat nyt paremmat sijoittaa pakolaisia kuin sotien jälkeen.
– Muutkin ovat liikkuneet kuin meikäläiset, pakosta. Ei siksi, että olisi kiva liikkua, vaan löytääkseen säällisen elämän.
Halonen: Suomea pidetään turvallisena maana
Halonen myöntää, että Suomeen tänä vuonna saapuvaksi arvioitu turvapaikanhakijoiden määrä, 30 000–35 000 ihmistä, on suuri.
Saksan ja Ruotsin jälkeen määrä on yksi korkeimmista Euroopan unionissa.
– Meitä pidetään turvallisena maana. Turvattomuutta ei haluta kokea toiseen kertaan. Jos joku aiheuttaa tahallaan järkytyksiä muille, siitä ei seuraa hyvää.
Presidentti Halonen toivoisi, että suomalaiset suhtautuisivat tulijoihin maltilla ja joustavasti.
– Muuttaminen maasta toiseen onnistuu paremmin, jos kannustamme ihmisiä pitämään sydämen mukana. Niin he sitoutuvat uuteen kotipaikkaan.
Ihmisoikeudet, tasa-arvo ja turvallisuus keskiössä
Vaikka uuteen kulttuuriympäristöön sopeutuminen on tärkeää, Halosen mielestä omia juuria ei tarvitse unohtaa.
– Meidän pitää ystävällisesti ja rauhallisesti katsoa omaa kulttuuriamme ja muita kulttuureja. Mitkä ovat asioita, jotka haluamme säilyttää: ihmisoikeudet, sukupuolten tasa-arvo, pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta, turvallisuus. Niitä meidän on oikeus puolustaa ja ohjata muita hyväksymään nämä arvot.
– Siirtolaisuus on osa yhteiskuntien kehitystä eikä sitä kannata estää, kunhan se tapahtuu kohtuullisessa määrin. Me kaikki elämme kulttuurien muutoksessa. Yhä useammassa perheessä kulttuurit joutuvat sulautumaan ja sopeutumaan.
Halonen kehotti puheensa kuuntelijoina olleita Suomen opiskelijakuntien liiton jäseniä olemaan avoimin mielin
– Ette voi välttää kulttuurien muuntumista. Olkaa itse mukana. Teistä riippuu, millainen Suomi on. Tätimäinen huomautukseni on, että nämä ihmiset ovat ympärillänne vielä 40 vuodenkin päästä. Käyttäytykää siis siten, ettei punastuta.