Irakilainen Ali saapui Suomeen kaksi kuukautta sitten. Jo nyt hän vastaa suomeksi osaavansa "arabiaa, englantia ja vähän suomea". Iittalan yhtenäiskoulua käyvä 14-vuotias Ali viittaa innolla jokaiseen äidinkielenopettaja Inka Vilénin kysymykseen – jopa niin, että välillä hänen täytyy antaa vastausvuoro muillekin. Siinä ohessa Ali toimii apuopettajana ja opastajana pienemmille oppilaille.
– Kaikki ovat joka päivä innoissaan, että opitaan jotain uutta. Tässä huomasin, että taas viikonlopun aikana lapset olivat omaksuneet uusia fraaseja ja lauseita. Esimerkiksi Zahra sanoi minulle äsken, että "älä puhu nopeasti". Sitä ei ole opeteltu tunneilla, mutta jostain hän on sen bongannut.
– Koko ajan he imevät joka puolelta uusia sanoja. Heillä on ihan mieletön into ja tsemppi päällä, kiittelee Inka Vilén irakilaislasten oppimisintoa.
Jupina alkaa laantua
Iittalassa turvapaikanhakijoiden tulo on nostanut jupinaa, mutta tämä jupina ei ole lapsia häirinnyt. He ovat innoissaan päästessään taas kouluun, toteaa Iittalan yhtenäiskoulun rehtori Anne Laatikainen.
– Tuntuu siltä, että kouluun tullaan iloisina joka päivä ja kavereita on kiva nähdä. Meidän omat oppilaat ja uudet oppilaat ovat tutustuneet hyvin toisiinsa ja löytäneet yhteisen kielen, vaikka suomen kieltä ei niin hyvin hallitakaan.
Suomalaisten vanhempien keskuudessa turvapaikanhakijoiden tulo koululle herätti runsaasti kysymyksiä. Laatikaisen mielestä koululta saadut terveiset ovat pikkuhiljaa lisänneet luottamusta.
Lapset ovat vilpittömiä ja avoimia
Laatikaisen mukaan tavoitteena on antaa lapsille mahdollisimman positiivinen alkukokemus suomalaisesta yhteiskunnasta ja koulusta niin, että oppimisen ilo ja riemu säilyvät.
– Oli mukava nähdä sitä iloa, mikä heidän silmistään loisti, kun he pääsivät kouluun. Lapset osaavat suhtautua asioihin luontaisesti. Tunneillakin he seuraavat tarkkaavaisesti sitä, mitä pitää tehdä.
Toinen Iittalan yhtenäiskoulun opettajista oli jo ennestään tehnyt vapaaehtoistyötä maahanmuuttajien parissa. Niinpä hän myös kartoitti, millaista koulua lapset olivat kotimaassaan käyneet ja mitä taitoja he osaavat. Varsinkin isompien lasten matematiikan ja englannin kielen taidot olivat valmiiksi hyvin tiedossa.
– Meillä on tänne tulleille lapsille oma valmistava ryhmänsä, jossa on kaksi opettajaa, ohjaaja ja arabiankielinen tulkki, joka osaa englantia ja vähän suomea, kertoo rehtori Anne Laatikainen.
Leikki ja liikunta yhteistä kieltä
Rehtori Anne Laatikainen katsoo, että parasta kotouttamista on tulla osaksi omaa lähiympäristöään ja yhteiskuntaa.
– Jos vastaanottokeskuksessa eletäänkin epänormaalia arkea, koulu rytmittää elämää ja täällä tehdään samoja asioita, mitä kotimaassakin on tehty. Täällä opitaan uusia asioita omien ikätovereiden kanssa.
– Lapset ovat vilpittömiä ja avoimia. Vaikka yhteistä kieltä ei ole, niin eleillä ja yhdessä tekemisellä löytyy yhteinen ymmärrys.
Toiveena pidemmät koulupäivät
Koulunkäynnin alkaessa turvapaikanhakijalasten vanhemmat kutsuttiin tutustumaan koululle. Heille kerrottiin suomalaisesta koulujärjestelmästä, esiteltiin opettajat ja valmistavaa opetusta.
– Yllätys oli, että vanhemmat olisivat toivoneet vielä pidempiä koulupäiviä. Heillä on hyvin kunnianhimoiset tavoitteet omien lastensa suhteen. Vanhemmat myös toivovat, että heidän lapsensa voisivat jatkaa niillä luokka-asteilla, jota he kävivät kotimaassaan. Äidit ja isät olivat iloisia, että heidän lapsensa pääsevät taas kouluun.
Vastaanottokeskuksissa SPR:n vapaaehtoiset opettavat aikuisille maahanmuuttajille suomen kieltä.
– He, jotka saavat oleskeluluvan ja jäävät pysyvästi suomalaiseen yhteiskuntaan, voivat käydä Vanajaveden opistolla suomenkielen kursseilla. Se edistää heidän kotouttamistaan, sanoo Anne Laatikainen.
Äidinkielenopettaja Inka Vilén on huomannut, että vastaanottokeskuksissa vanhemmat käyttävät paljon aikaa suomenkielen opiskeluun. Hän pitää sitä merkkinä siitä, että he haluavat sopeutua Suomeen.
– Mitä enemmän heidän kanssaan puhuu, sitä selvemmin käy ilmi, että he haluavat tulla osaksi meidän yhteiskuntaamme. He haluavat oppia kielen, he haluavat oppia kulttuurin ja päästä tekemään työtä. He tekevät kotoutumisensa eteen tosi paljon töitä.
Esimerkkinä muille paikkakunnille
Iittalan yhtenäiskoulun rehtori Anne Laatikainen toivoo, että Hämeenlinnan rohkea esimerkki toimii mallina myös muille paikkakunnille.
– Toivottavasti muuallakin lähdetään nopeasti tekemään. Mitä pitempään ollaan epätavallisissa oloissa, se vie pohjaa hyvältä kotouttamiselta. Parasta on lähteä nopeasti siihen rytmiin, mitä me suomalaisetkin täällä eletään.
– Aika näyttää, mitä pinnan alta nousee esille, mutta ei niitä kannata murehtia etukäteen. Parasta on mennä rohkeasti eteenpäin.