Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 86952

Vastaanottokeskuksessa kolme tulipaloa – asukkaille lisää tekemistä

$
0
0

Toistuvat tulipalot ovat saaneet Rautaharkon vastaanottokeskuksen työntekijät ja asukkaat erityisen tietoisiksi paloturvallisuudesta. Poistumistiet sekä muut merkinnät on käyty kaikkien kanssa tarkkaan läpi, kuten ensisammutuskin.

Tiistainen ilmeisesti asukkaan sytyttämä tulipalo yllätti vastaanottokeskuksen johtajan Päivi Nikkolan.

– On ikävää, että omalle elintilalle aiheutetaan vahinkoa. Surullista.

Rautaharkon vastaanottokeskuksessa on ollut joulukuun alun jälkeen sisätiloissa kolme tulipaloa, joista kaksi viimeisintä on poliisin mukaan suurella todennäköisyydellä sytytetty tahallaan. Tulipalojen jälkeen tilanteet on käyty läpi.

– Aina on sellaisia, jotka eivät noudata kaikkia sääntöjä.

Asukkaille koulutusta ja urheilua

Vastaanottokeskuksen asukkaat eivät ole Nikkolan mukaan antaneet suoraa palautetta omista oloista paljoakaan, mutta keskusteluissa tyytymättömyys on tullut esiin. Turhautumisen ja tekemisen puutteen myös huomaa ilmapiirissä.

– He esimerkiksi mielellään laittaisivat ruokaa, mutta meillä se ei ole näissä olosuhteissa mahdollista.

Rautaharkossa tilannetta ei jäädä ihmettelemään, vaan vastaanottokeskukseen palkataan lisää työvoimaa aktiviteettejä varten. Tarkempaa työntekijämäärää tai varsinaista aloituspäivää Nikkola ei vielä arvioi.

– Aktivointiin lähdetään heti täysillä. Tiedossa on urheilua, opetusta ja koulutusta, mutta yksityiskohtia en voi lähteä vielä avaamaan.

Ruokaakin ehkä päästään laittamaan. Jo pari kertaa asukkaat ovat päässeet ulkopuolisiin tiloihin hellan ääreen. Päivi Nikkola toivoo, että samankaltaiseen toimintaan löytyisi lisää yhteistyökumppaneita.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 86952

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>