Suuri joukko turvapaikanhakijoita on innostunut tekemään vapaaehtoistöitä Kajaanissa. Parinkymmenen hengen porukkaan ilmoittautuu koko ajan lisää ihmisiä. Vapaaehtoistyöntekijä Martti Hyvärinen Punaiselta Ristiltä arvelee, että kohta työtä on alettava organisoimaan nykyistä tarkemmin.
– Nyt oli jo ilmoittautunut neljäkymmentä uutta vapaaehtoistöihin, Hyvärinen sanoo.
Turvapaikanhakijat keksivät itse, että voisivat tehdä työtä vapaaehtoisina, ja ottivat yhteyttä Hyväriseen. Nyt turvapaikanhakijoiden porukka käy siistimässä muun muassa Pohjolankadun bussipysäkkejä ja vastaanottokeskuksen ympäristöä. Hyvärinen on opastamassa heitä lumen luontiin, ja välineet tulivat kaupungilta.
– Tulen Irakista. Siellä ei ole lunta. Tämä on siis uutta minulle. Kuulin, että Suomessa lunta voi tulla metrikin. Se kuulosti hurjalta, mutta siihen varmasti tottuu, sanoo Mustafa Midha Mohammed.
Vapaaehtoiset ovat enimmäkseen 20–40-vuotiaita miehiä, mutta joukossa on myös naisia. Työt sujuvat kahvipalkalla. Mahmoud Aleid kertoo olleensa Irakissa töissä isossa yhtiössä viestintäalalla. Hän toivoo, että löytäisi saman alan töitä myös Suomessa. Hänestä on kuitenkin mukavaa tehdä lumitöitä.
– Olemme iloisia, kun voimme auttaa. On myös mukavaa työskennellä ulkoilmassa. Vaikka onkin kylmä, hän hymyilee.