Al Sufaeih Mustafa Esa, tuttavallisemmin Esa, tuli Suomeen syyskuussa kotimaastaan Irakista.
Joulu-tammikuun aikana hän rakensi Kontulan uuteen kierrätyskeskukseen hyllyt ja pukukopit omin käsin ilman palkkaa.
– Esa ilmestyi tänne aivan yllättäen, ja se oli hyvin positiivinen yllätys meille. Hän osoittautui hyvin osaavaksi mieheksi. Esa on tehnyt täällä melkeinpä joka päivä töitä, kertoo perjantaiaamuna avatun myymälän myymälänhoitaja Arja Pihl-Koskin.
Yhteistyö sai alkunsa, kun Metsälän vastaanottokeskuksesta otettiin yhteyttä kierrätyskeskuksen vapaaehtoistoiminnan koordinaattoriin. Parhaillaan myymälän rakennushommissa auttoi neljän viiden turvapaikanhakijan joukko.
Ahkera irakilainen koneinsinööri
Esa vastailee kysymyksiin suomen kielellä, mitä voi pitää saavutuksena vajaat viisi kuukautta maassa asuneelta irakilaiselta.
Hän kertoo työskennelleensä kotimaassaan koneinsinöörinä ja lähteneensä pois maan sekavan turvallisuustilanteen vuoksi.
Kontulassa hän on osoittautunut ahkeraksi ja yhteistyöhaluiseksi, kertoo Pihl-Koskin.
– Kun muut olisivat jo halunneet lähteä kotiin, Esa olisi vain halunnut jatkaa täällä. Hän on rakentanut kaikki upeat puuhyllyt jotka meillä on, ja lautaseinät siellä takana. Lisäksi hän on rakentanut somistuslavan ja auttanut sovituskoppien rakentamisessa ja paljon, paljon muuta.
Turvapaikanhakijat eivät saa työstään muuta palkkaa kuin ilmaisen lounaan. Tämäkään ei ole Esan työtahtia jarruttanut.
– Minä olen valmis vapaaehtoiseen työhön koko ajan!