Kreikan poliisi on alkanut poistaa turvapaikanhakijoita Kreikan Makedonian vastaiselta rajalta.
Rajalle on jäänyt jumiin tuhansia ihmisiä sen jälkeen kun Makedonia ilmoitti sunnuntaina, ettei se enää salli Afganistanista tulevien turvapaikanhakijoiden pääsyä maahan. Sadat afganistanilaiset ovat yrittäneet turhaan rynniä kohti Makedoniaa ratakiskoja pitkin Idomenin aseman alueelta.
Uutistoimisto Reutersin silminnäkijän mukaan Idomeniin saapui tiistaina ennen aamunkoittoa kreikkalaispoliiseja ja tyhjiä linja-autoja. Poliisit saartoivat silminnäkijän mukaan ainakin kuudensadan turvapaikanhakijan joukon.
Saksalaislehti Spiegelin paikalla olevan avustajan mukaan poliisit ovat estäneet toimittajien ja myös joidenkin avustustyöntekijöiden pääsyn alueelle.
Spiegelin mukaan turvapaikanhakijoita ollaan viemässä Idomenista uuteen leiriin Thessalonikin kaupunkiin.
Kreikka vaatii Makedoniaa avaamaan rajan
Kreikka on vaatinut Makedoniaa avaamaan jälleen rajansa, sillä maahan tulee jatkuvasti lisää turvapaikanhakijoita Turkin puolelta.
Tiistaina Ateenaan saapui lautalla 1 250 siirtolaista kolmelta eri Kreikan saarelta. Reutersin mukaan osalla heistä oli bussiliput Idomeniin, mutta ei ollut selvää, annettaisiinko heidän jatkaa matkaansa Ateenasta.
Siirtolaisten reitillä Etelä- ja Kaakkois-Euroopassa olevat maat pelkäävät pullonkaulojen syntymistä, kun maat pohjoisempana asettavat maahantulolle erilaisia rajoituksia. Perjantaina Itävalta ilmoitti asettavansa päivittäisen kiintiön maahantulijoille.
Euroopan parlamentin puhemies Martin Schulz varoitti maanantaina, että Kreikasta saattaa tulla "parkkipaikka" pakolaisille, ellei suunnitelmaa heidän siirtämisestään Etelä-Euroopan maista muualle EU:hun saada välittömästi toimintaan.