Zelenskyi: Kiina toimittaa Venäjälle aseita
Zelenskyin mukaan Yhdysvaltain kanssa neuvoteltu mineraalisopimus saatetaan allekirjoittaa vielä tänään.
View ArticleNämä olivat yleisimmät syyt äänestyslipukkeen hylkäämiselle alue- ja...
Oikeusministeriön vaalijohtajan mukaan tuoreista luvuista voi päätellä, että sekoittumista on tapahtunut vaaliuurnilla ”suuressa määrin”.
View ArticleUSA hankkimassa valtavan ohjuskilven, satoja vakoilu- ja...
Uutistoimisto Reuters on haastatellut useita hankkeessa mukana olevia henkilöitä.
View ArticlePurra Ylelle: Hallitus ei edistä maahanmuuttoa puoliväliriihessä
Elinkeinoelämä on esittänyt kymmenientuhansien kansainvälisten osaajien houkuttelemista Suomeen vuosittain. Valtiovarainministeri tyrmää esityksen.
View ArticleTrump ilmiriidassa keskuspankin johtajan kanssa
Keskuspankki ei aio laskea korkotasoa ennen kuin Trumpin asettamien tuontitullien vaikutus tiedetään.
View ArticleYhdysvaltain hallinto määräsi norjalaisyhtiön lopettamaan tuulivoimaloiden...
Donald Trumpin hallinto vastustaa tuulivoimaa.
View ArticlePurran mukaan PS-valtuutettujen ei tarvitse tukea Satosta Kelan johtoon –...
Pääjohtajan valinta siirtyi vaalien yli, koska kokoomuksen valtuutetut vaativat lisäkuulemista. Kelan valtuusto valitsee uuden pääjohtajan ennen vappua.
View ArticleMasa ja Pete löysivät Pedersörestä kadonneet miehet
Pohjanmaalla Pedersöressä kadonneista kolmesta miehestä löydettiin tällä viikolla kaksi. Poliisikoirat olivat avainroolissa molempien etsinnöissä.
View ArticleMatkalla Lappiin ei kannata oikaista: tältä näyttää navigaattorin tarjoama...
Lyhin reitti Oulusta Rovaniemelle houkuttelee turisteja liejuiselle Sompujärvi-Tervola -tieosuudelle. Sorateiden parantaminen ei onnistu kelirikkoaikana, joka on Lapissa vaikea.
View ArticleAnalyysi: Yhdysvaltain oikeuslaitoksen riippumattomuus on ennennäkemättömän...
Presidentti Donald Trump on hyökännyt Yhdysvaltain oikeuslaitosta vastaan armottomalla tavalla. Pelottelu näyttää myös toimivan, kirjoittaa ulkomaantoimittaja Esko Varho.
View ArticleEläinlääkäri varoittaa lemmikinomistajia: Juvalla yhden viikonlopun aikana...
Juvan kunnaneläinlääkäriin tuodaan vuosittain noin 50 koiraa kyyn pureman vuoksi. Joskus yhden viikonlopun aikana voi olla jopa 14 tapausta.
View ArticleTällaisia terveisiä löytyy hylätyistä äänestyslipuista – joku onnistui...
Suurin osa äänestyslippujen hylkäämisestä johtui siitä, että ehdokkaiden numerot oli kirjoitettu vääriin lippuihin.
View ArticleLapissa on enää vain yksi synnytyspaikka, Lapin keskussairaala houkuttelee...
Lakkautuspäätöksen jälkeen Meri-Lapin synnyttäjistä yli puolet on kuitenkin hakeutunut Rovaniemelle vastoin ennakko–odotuksia.
View ArticleHSL:n lipuntarkastaja käytti kaasusumutinta bussissa
Kaasusumutin eli ns. pippuri- tai paprikasumutin on lipuntarkastajan äärimmäinen työväline, jota voi käyttää, jos turvallisuus on uhattuna.
View ArticleKoronapandemia lisäsi suomalaisten painajaisia
Pandemian aikaisissa painajaisissa nähtiin selvästi tavallista enemmän vakavaa sairastumisen uhkaa.
View ArticleNäin paljon enemmän kahvikuppisi maksavat nyt kuin vuosi sitten – katso...
Suomalaiskuluttaja maksaa kahvista ennätyskorkeaa hintaa. Viime viikkoina raakakahvin hinta on maailmanmarkkinoilla sahannut.
View ArticleYmpäristöministeri Sari Multala tyrmää Riikka Purran puheet ilmastolaista...
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) toteaa Ilta-Sanomissa, että perussuomalaisten kantana on ilmastolaista luopuminen.
View ArticleRobert F. Kennedyn murhasta julkaistiin 10 000 sivua dokumentteja
Monet kansallisarkiston tänään perjantaina julkaisemista sivuista ovat olleet julkisia jo aiemmin, mutta kaikkia ei ollut digitalisoitu.
View ArticleTrumpin superlähettiläs diilaa rauhaa Gazaan ja Ukrainaan sekä nyt myös...
Neuvotteluja Iranin ydinohjelmasta on määrä jatkaa Omanissa lauantaina. Mutta saako Trumpin läheinen golfkaveri pidettyä monimutkaiset neuvottelut näpeissään?
View ArticleYrittäjät ja palkansaajat yllättyivät: hallitus haluaa verovähennysoikeuden...
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK tuomitsee hallituksen suunnitelman. HS kertoi lähteisiinsä perustuen, että hallitus aikoo poistaa ammattiliittojen jäsenmaksun verovähennysoikeuden.
View Article