Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all 87421 articles
Browse latest View live

Thaimaa pidättää maanjäristyksessä romahtaneen pilvenpiirtäjän rakennuttajia

$
0
0
Italialais-thaimaalaisen yhtiön rakentama 40-kerroksinen pilvenpiirtäjä oli ainoa maaliskuisessa järistyksessä romahtanut iso kiinteistö.

Voikukka kukkii ”väärään vuodenaikaan” – kevään merkit ovat tänä vuonna aikaisessa

$
0
0
Luontoliiton mukaan osa lajeista häviää ja osa voittaa, kun keväät varhaistuvat.

SVT: Ruotsin eduskuntapuolueet ja puolustusvoimain komentaja eri linjoilla Ottawan sopimuksesta

$
0
0
Ruotsin puolustusvoimain komentaja toivoo, että ulkomaille sijoitetut ruotsalaiset sotilaat saisivat esimerkiksi kuljettaa, hävittää ja varastoida miinoja, SVT uutisoi.

Vanhin yhä työtään tekevä 70-vuotias astronautti palasi maahan syntymäpäivänään

$
0
0
Kaksi venäläistä ja yksi yhdysvaltalainen avaruuslentäjä palasivat Maahan kansainväliseltä avaruusasemalta.

Maailmankuulu sherpa yrittää rikkoa oman ennätyksensä Mount Everestin huiputuksessa

$
0
0
Nepalilainen Kami Rita yrittää valloittaa Mount Everestin kevään kiipeilykauden aikana kolmannenkymmenennentoisen kerran.

Paluu evakosta kotiin oli synkkä: Lapin sota teki Kantomaan perheen lapsista täysorpoja

$
0
0
Tänään sunnuntaina vietetään ensimmäistä kertaa evakkojen liputuspäivää. Evakon kokeneen Pauli Kantomaan lapsuusperheen kohtalo on Lapin sodan surullisimpia.

Kaiken tullisekoilun keskellä on yksi selvä asia: Trump kohtasi voittajansa

$
0
0
Dollarin ja Yhdysvaltain talouden asema on ollut maailman sijoittajille kuin peruskallio. Nyt rahoitusmaailman lait menivät uusiksi.

Vihreiden Sofia Virta myöntää Ylelle kertoneensa väärää tietoa julkisuuteen puolisonsa metsähakkuista

$
0
0
Virran kommentti liittyy uutisointiin hänen puolisonsa metsän avohakkuista Naantalissa.

Kaksi kuoli autossa tulvavesiin – Yhdysvalloissa ukkosmyrskyjen, tulvien ja tornadojen vaara

$
0
0
Ankara sää ja tulvat ovat koetelleet osaa Yhdysvaltain eteläosavaltiosta ja Keskilännestä pääsiäisviikonloppuna.

Yhdysvaltain J.D. Vance saapui keskellä kauppasotaa Intiaan, johon hänen perheellään on erityinen yhteys

$
0
0
Yhdysvaltain varapresidentin tavoitteena on neuvotella maille kahdenvälisestä kauppasopimuksesta Intian pääministerin kanssa.

Näin afgaanitytöt kiertävät Talibanin koulukieltoa

$
0
0
Etäopiskelu on asiantuntijan mukaan monille nuorille naisille yksi ainoista linkeistä ulkomaailmaan.

Britannian hävittäjät nousivat tunnistamaan venäläiskoneita Itämerellä kolmesti tällä viikolla

$
0
0
Torstaina brittihävittäjät kävivät tunnistamassa Iljušin Il-20-tiedustelukoneen Itämeren yllä lähellä Naton ilmatilaa.

Katso video: Nelivuotias Juno-koira voitti corgien juoksukilpailun Skotlannissa

$
0
0
Vuosittainen kilpailu kunnioittaa Britannian edesmennyttä kuningatar Elisabet II:ta, joka tunnettiin suurena corgien ystävänä.

Dinosauruspuvuissa heviä soittava yhtye on kansainvälinen ilmiö – seuraavaksi Hevisaurus valloittaa Britannian

$
0
0
Lastenyhtye Hevisaurus ei ole perinteinen bändi. Se on menestyvä brändi, jolla on lisenssiyhtyeitä maailmalla.

Auton järjestelmistä johtuvat häikät ovat lisääntyneet


Tekoäly mullistaa arkistot – Kansallisarkisto kehittää uusia työkaluja

Kiina kritisoi USA:n kanssa kauppasopimuksia Kiinan kustannuksella solmivia maita

$
0
0
Kiina uhkaa vastatoimilla niitä, jotka tekevät Kiinan etujen vastaisen sopimuksen Yhdysvaltojen kanssa.

HS: Hallitus aikoo laskea yhteisöveroa

$
0
0
Päätös yhteisöveron keventämisestä on määrä tehdä hallituksen puoliväliriihessä tiistaina ja keskiviikkona, Helsingin Sanomat kirjoittaa.

Ay-jäsenmaksun verovähennysoikeuden poisto vaikuttaisi noin kahteen miljoonaan suomalaiseen

$
0
0
Suuri osa liittojen jäsenistä on pieni- ja keskituloisia palkansaajia.

Ruotsin kuuluisa Vasa-laiva uhkaa keikahtaa taas kumoon

$
0
0
Lähes 400 vuotta sitten vain noin vartin kestäneellä ensipurjehduksella uponneelle laivalle rakennetaan teräksistä selkärankaa.
Viewing all 87421 articles
Browse latest View live


<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>