Ruotsia riivanneiden maastopalojen sammutuksessa perjantaista asti auttaneet suomalaiset pelastajat vaihtuivat maanantaina, tehtävää organisoivasta Kriisinhallintakeskuksesta kerrotaan.

Kaikkiaan 16 paikalla olevista 26 pelastajasta vaihdettiin. Lisäksi kolmihenkinen asiantuntijoista koostuva tukiyksikkö pysyy yhä alueella.

– Vaihtoon on useitakin syitä. Näitä ovat muun muassa työn raskaus ja haastavuus sekä kotimaan valmiuden ylläpito, kertoo valmiussuunnittelija Jukka Räsänen Kriisinhallintakeskuksesta.

Kotimaan valmius tarkoittaa sitä, että esimerkiksi pelastuslaitoksilla on saatavilla riittävästi käsipareja tarvittavien tehtävien hoitamiseksi.

Vaihdolle on tarvetta, sillä päivät ovat olleet pitkiä, kertoo tehtävää maanantaihin asti johtanut apulaispalopäällikkö Ari Virtanen.

– Kyllä henkilöstön jaksamista täytyy tässä ajatella. On pyritty siihen, että työvuorot olisivat 12-tuntisia, mutta ainahan siihen voi tulla viivästyksiä, Virtanen kertoo STT:lle.

Esimerkiksi sunnuntaina suomalaisten päivä venyi 14-tuntiseksi, kun pelastusjohto halusi hyödyntää lauantaina alkaneiden sateiden tarjoamia hyviä sammutusolosuhteita.

Suomalaiset hoitivat sunnuntaina oman osuutensa, eli rajoittivat palon sinne, minne oli sovittu. Virtanen totesikin Ylelle, että hän on tyytyväinen omaan väkeensä.

Suuri osa maastopaloista saatiin hallintaan viikonloppuna

Tällä hetkellä Ruotsin-tehtävän on tarkoitus kestää perjantaihin asti. Kriisinhallintakeskuksen Räsäsen mukaan päätös tehtävän mahdollisesta pidentämisestä tehdään sisäministeriössä tämän viikon aikana.

– Jos tarve jatkuu samana, niin nykyisellä kaavalla tehtävä saadaan pyörimään jatkossakin. Seuraamme sitä, mitä Ruotsin viranomaiset pyytävät ja tarvitsevat, hän kertoo.

Viikonlopun aikana suuri osa maastopaloista Keski- ja Pohjois-Ruotsissa saatiin hallintaan runsaiden sateiden avustuksella.

Jämtlandin läänissä riehuneet maastopalot saatiin sunnuntaina sammutettua kokonaan, Jämtlandin pelastuslaitos kertoo.

Palot on saatu hallintaan myös Gävleborgissa, jonka alueella Ruotsiin lähetetyt suomalaiset pelastusjoukot toimivat. Norrbottenin läänissä syttyi sunnuntaina uusia maastopaloja, mutta niiden leviäminen saatiin rajattua.

Taalainmaalla armeijan ampuma-alueella Älvdalenissa pelko räjähtämättömistä ammuksista hidasti sammutustöitä, mutta sielläkin palo on hallinnassa.

Lue lisää:

Yle Ruotsin Ljusdalissa: Suomalaiset palomiehet tekivät 14 tunnin päivän metsässä – "Olosuhteet ovat hankalat"

Suurpedot pakenevat Ruotsin metsäpaloja: karhut ovat lähteneet liikkeelle

Ruotsin maanviljelijöille yli sata miljoonaa euroa hätäapua kuivuuskatojen vuoksi

Tuhoisat metsäpalot ovat jokakesäinen ilmiö, mutta ne levittäytyvät entistä laajemmalle ja entistä pohjoisemmaksi – Katso kartalta, missä päin Eurooppaa palaa

Paltamolainen taksiyrittäjä Jari Keränen ahertaa yleensä noin 400 tuntia kuukaudessa saadakseen riittävän ansion. Normaali päivätyön tekijä tekee arviolta 150 työtuntia kuukaudessa.

Käytännössä Keränen voi tehdä töitä kolme viikkoa putkeen, jonka jälkeen hän pitää vapaata kaksi päivää.

– Jos asiakas soittaa, ei hänelle sanota, että olen vapaalla. Siinä vedetään housut jalkaan ja lähdetään töihin, Keränen kertoo.

14 vuotta taksia ajanut ja 10 vuotta yrittäjänä toiminut Keränen pitää loman kerran tai kahdesti vuodessa, jolloin hän hankkii itselleen sijaisen, jota kutsutaan rengiksi. Hän maksaa rengilleen työehtosopimuksen mukaisen provisiopalkan.

– Yrittäjälle jääviä tuloja ei voi siitä taata. Välillä päivän palkka on karkkipussin verran.

Heinäkuussa hän piti ensimmäiset täysin vapaat päivät sitten viime helmikuun. Sairauspoissaoloja Keräselle on kertynyt kymmenessä vuodessa kolme.

– Terveitähän me olemme yhteiskunnan silmissä. Yrittäjällä ei ole varaa olla sairaana, Keränen sanoo.

"Taksiala ei ole rahakasta hommaa"

Suomessa on tällä hetkellä noin 7400 taksiyrittäjää ja taksinkuljettajia on noin 30 000.

– Heistä osa ajaa vuoden tai kaksi ja poistuvat muihin töihin huomattuaan, ettei taksiala olekaan rahakasta hommaa. Kaikista ei ole yrittäjiksi, kertoo Keränen.

Taksiliikenteessä eletään suuren muutoksen aikaa, kun uusi liikennepalvelulaki astui voimaan heinäkuun alussa. Uuden lain myötä kuka tahansa voi ryhtyä taksikuskiksi. Käytännössä taksin kuljettajalta vaaditaan vain ajokortti ja ajolupakokeen läpäisy.

Kainuussa lakiuudistus ei ole vielä vaikuttanut taksien toimintaan merkittävästi. Heinäkuun ensimmäisten viikkojen aikana uusia taksilupia oli Kainuuseen myönnetty seitsemän. Kajaanin Tila-Auto Oy:n toimitusjohtajan Jouni Haatajan mukaan uudet liikennöitsijät näkyvät taksiliikenteessä arviolta 4–6 kuukauden päästä.

– Pienten toimijoiden voi olla haastavaa tulla kentälle yksin, jos yrittää olla valmiudessa vuorokauden ympäri eikä ole liittynyt välityskeskukseen, Haataja kertoo.

Kainuussa taksilakiuudistus on tuonut hintakilpailua lähinnä kahden alueen yrityksen, Korpitaksin ja Kajaanin Tila-Auto Oy:n, välille. Tämän seurauksena lähtömaksut ovat alentuneet ja taksinkäyttö alueella on lisääntynyt.

– Hintakilpailu on positiivista. Heinäkuu on hiljainen kuukausi, mutta silti taksiliikenne on sujunut positiivisesti, Haataja kertoo.

Taksiyrittäjä Jari Keränen ei ole havainnut uusia toimijoita Paltamossa. Taksilakiuudistus ei ole myöskään tuonut Uber-takseja markkinoille. Keräsen mukaan uudet yrittäjät ovat kuitenkin tervetulleita.

Ajolle vaikka suoraan suihkusta

Keränen on lakiuudistuksen jälkeen siirtynyt kainuulaisen Korpitaksin kuljettajaksi. Uudistuksen jälkeen Keräsen auton teippaukset on vaihdettu Korpitaksin väreihin, hintatiedot ovat teipattu ikkunaan ja työvaatteet ovat vaihtuneet.

– Uudistuksen jälkeen taksiyrittäjän työnkuva on muuttunut enemmän yrittäjästä työntekijäksi, sanoo Keränen.

Aina on tingattu, mutta olemme asiakkaiden kanssa yhteisymmärryksessä. Jari Keränen

Keräsen mukaan taksilakiuudistuksen vuoksi pitkät ajot todennäköisesti vähenevät. Silti yrittäjän työmotivaatio on kova.

– Kymmenet kerrat olen ollut saippuat päässä, kun asiakas on soittanut. Myös bänditreeneistä on kesken biisin matka jatkunut taksin rattiin. Varttitunnin päästä olen ollut hakemassa, Keränen naurahtaa.

Kesälomien aikana Paltamon taksikuskeilla on rauhallisempaa, mikä näkyy kukkarossa.

– Hiljaisimpana päivänä on ollut kaksi kympin kyytiä, josta verojen ja muiden kulujen jälkeen jää alle 10 euroa, Keränen kertoo.

Keräsen mukaan kyytimäärät ovat vuositasolla vähentyneet jopa 25 prosenttia.

Viimeisen kuuden vuoden aikana Jari Keränen on sijoittanut 7 500 euroa taksinsa laitteisiin, jotta pystyy ajamaan myös Kelan kyytejä.

Kela-taksipalveluun osallistumiseen vaaditaan noin 2 500 euroa maksavat laitteet. Yrittäjä joutuu ostamaan uudet laitteet kahden tai kolmen vuoden välein, jos Kelan kyytejä tahtoo ajaa.

Keränen arvioi, että ajoista noin 40 prosenttia on Kela-kuljetuksia ja vammais- ja sosiaalipalvelujen ajoja on noin 15 prosenttia. Kela-kuljetusten lisäksi myös erilaiset tapahtumat työllistävät hyvin.

Aina on tingattu

Taksilakiuudistuksen myötä autoihin on asetettava hinnasto näkyville. Laki avaa mahdollisuuden myös hinnan neuvotteluun. Tinkaamisen mahdollisuuteen Keränen suhtautuu tyynesti.

– Aina on tingattu, mutta olemme asiakkaiden kanssa yhteisymmärryksessä.

Kajaanin Tila-Auto Oy:n toimitusjohtajan Jouni Haatajan mukaan tinkaamista on jo havaittavissa taksitolpilla.

– Asiakkaat käyvät eri firmojen taksilta kysymässä hintaa samalla tolpalla ja se vaikuttaa usein myös ostopäätökseen.

Taksilakiuudistus on poikinut töitä Haatajalle. Lakiuudistuksen jälkeen Kajaanin Tila-auto Oy on nostanut taksien määrää kahdesta kahdeksaan. Elokuun alussa ajossa on jo kymmenen taksia.

Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen saa korotettua kulukorvausta siitä, että hän vuokraa kakkosasuntoa Helsingistä. Kansanedustajat ovat oikeutettuja korotettuun kulukorvaukseen, jos heillä on vaalipiirinsä vakituisen asunnon lisäksi kakkosasunto pääkaupunkiseudulla.

Iltalehden selvityksestä käy kuitenkin ilmi, että Hakkarainen vuokraa saunatilaa eikä asuntoa. Tilan omistaa ylikomisario, liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja Dennis Pasterstein, joka vuokraa sitä Hakkaraiselle ja hänen puoluetoverilleen Ville Vähämäelle.

– Se on vuokrattu heille saunatilana. En tiedä, mitä he siellä tekevät. Pitävät varmasti edustustilana. Siinähän on edullinen vuokra, 695 euroa, Pasterstein sanoo Iltalehdelle.

Vähämäki asuu saman taloyhtiön toisessa huoneistossa avopuolisonsa kanssa. Pasterstein sanoo, ettei tilaa saa käyttää asuintarkoitukseen.

Hakkarainen on kuitenkin ilmoittanut eduskunnan hallinto- ja palveluosastolle, että kyse on hänen kakkosasunnostaan. Hakkarainen sanoo, että hän käyttää tilaa asumistarkoitukseen.

– Minusta siinä on hyvä olla. Paras asunto, mikä minulla on Helsingissä ollut.

Iltalehden haastattelema eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio ei osaa vielä sanoa, täyttääkö saunatila kakkosasunnon kriteerit.

– Täytyy selvittää asiaa, Rauhio toteaa.

Helsingin ja Uudenmaan vaalipiirin kansanedustajat saavat korvausta 986,81 euroa kuukaudessa työnsä kulujen kattamiseen. Muualta Suomesta tulevat edustajat saavat korvausta 1 315,74–1 809,15 euroa riippuen siitä, onko heillä kakkosasuntoa vai ei.

Viileä ja kuiva yö on tällä hetkellä monen suomalaisen unelma.

Moni näyttää Helsingissä toteuttaneen unelmansa, sillä kantakaupungin hotelleista kerrotaan, että heillä on ollut asiakkaita, jotka ovat tulleet ilmastoinnin perässä hotelliin yöksi. Osa on tullut hotelliin yöksi melkein samasta korttelista.

Asia vahvistetaan useamman hotellin vastaanotosta Helsingissä.

Etu-Töölön ja Kampin välimaastossa sijaitsevan Hotelli Helkan hotellijohtaja Jukka Räisänen kertoo, että erityisesti vanhemmat ihmiset ovat siirtyneet nukkumaan hotelleihin.

– Tästä Töölön alueelta vanhoissa kivitaloissa asuvat vanhemmat ihmiset ovat hakeutuneet tänä kesänä meille, Räisänen sanoo.

Huoneet viilennetään valmiiksi

Näillä helteillä hotellit, joissa on ilmastointi ja jäähdytysjärjestelmä, pyrkivät tietenkin maksimoimaan asiakkaan viileyskokemuksen.

Esimerkiksi Hotelli Helkassa pyritään varmistamaan, että huoneet ovat viileitä, kun asiakas tulee paikalle. Lämpötila säädetään valmiiksi vajaaseen kahteenkymmeneen asteeseen.

– Me säädämme lämmön niin, että sinne huoneeseen on mukava tulla. Vieraat saavat säätää lämpötilan sitten sopivaksi itselleen, Jukka Räisänen kertoo.

Ilmastoinnin tyyppiä tiedustellaan

Räisäsen mukaan ilmastoinnista on kyselty jo muinakin kesinä, mutta ei siinä määrin kuin tänä kesänä. Nyt kysellään jo varaustilanteessa. Myös ilmastoinnin tyyppi kiinnostaa: onko jäähdytystä vai ei.

Oman kaupungin hotelleissa yöpyminen ei sekään ole uutta. Hotellijohtaja Jukka Räisäsen mukaan esimerkiksi pikkujouluaikaan oman kaupungin hotellit ovat suosittuja. Muina aikoina oman kaupungin hotelleissa yöpyvät muun muassa pikkulapsiperheiden äidit tai isät, jotka haluavat nukkua edes yhden yön hyvin.

Mutta kuumuutta pakoon hotelliin yöksi – se on Räisäsen mukaan uusi ilmiö.

HELSINKI Vanhan, arvokkaan kerrostalon nimitaulussa ei ole Jeannette Bougrabin nimeä, ei myöskään ovessa. Puolittain arvaamalla oikea ovi löytyy. Sen avaa huoliteltu nainen korkokengissä.

Jeannette Bougrab toivottaa tervetulleeksi ja pahoittelee asunnon sekaisuutta. Tavarapinoja ja pakattuja laatikoita on ympäriinsä, sillä muutto Pariisiin lähestyy. Bougrab on palaamassa 7-vuotiaan tyttärensä kanssa kotikaupunkiinsa kolmen Helsingissä vietetyn vuoden jälkeen.

Bougrabin miesystävä oli Stéphane Charbonnier eli Charb, ranskalaisen Charlie Hebdo -satiirilehden päätoimittaja. Räväkkä, ääriajattelua pilkkaava lehti on julkaissut muun muassa Muhammed-pilakuvia.

Tammikuun 7. päivä vuonna 2015 tapahtui tragedia, joka lopulta toi Bougrabin Suomeen.

– Sain Charbilta tekstiviestin kello kymmenen. Viesti jäi viimeiseksi.

Puolilta päivin Charb oli lopettelemassa joka keskiviikkoista kokousta, kun kaksi Kalashnikov-kiväärein aseistautunutta miestä hyökkäsi lehden toimitukseen. Terroristit surmasivat 12 ihmistä.

– Kuulin terrori-iskusta ja kiiruhdin paikan päälle. Siellä sain tietää, että Stéphane oli kuollut, Bougrab kertoo rauhallisella äänellä. Hän on kerrannut samat tapahtumat monesti.

Jeannette Bougrab, 44, on Ranskassa tunnettu keskustelija ja poliitikko. Hän toimi maan nuorisoministerinä vuosina 2010–2012 ja aiemmin korkeimman hallinto-oikeuden tuomarina.

Bouragh on puolustanut näkyvästi tasa-arvoa ja sananvapautta sekä ajanut uskontojen pitämistä erillään valtiosta. Vihaposti tuli tutuksi.

Terrori-iskun jälkeen Bougrab esiintyi jälleen julkisuudessa ja puolusti muun muassa Charlie Hebdo -lehteä. Myös hänen henkeään alettiin uhata.

– Pääministeri Manuel Valls sanoi, että minun on lähdettävä Ranskasta tyttäreni ja itseni vuoksi.

Huoli turvallisuudesta painoi. Vuosi synkkeni entisestään, kun Bougrabin äiti kuoli syöpään saman vuoden kesäkuussa.

– Ainoa mikä sai jatkamaan, oli tyttäreni. Päätin muuttaa, koska siinä kauheassa tilanteessa ei ollut mahdollista elää.

Nuorisoministerinä Bougrab oli kuullut jatkuvasti kehuja Suomen koulutuksesta ja loistavista Pisa-tuloksista. Hänen mukaansa Suomen koulut ovat ranskalaisille kuin Pariisin Henri-IV -lyseo, yksi kaupungin parhaimmista kouluista.

Bougrab halusi tyttärelleen parasta raskaiden kokemusten jälkeen.

– Teillä on paras koulutusjärjestelmä ja paras naisen asema.

Tiesin, että ollakseen itsenäinen tytön täytyy ansaita rahaa. Ei saa olla riippuvainen miehestä.

Bougrab on syntynyt keskellä Ranskaa sijaitsevassa Déolsin kaupungissa. Hänen vanhempansa ovat algerialaisia.

Helsingin Ranskan instituutista on pitkä matka niihin oloihin, mistä hänen vanhempansa ovat lähtöisin.

Bougrabin äiti Zohra joutui avioitumaan 13-vuotiaana, maan tavan mukaan. Nuori vaimo ei ollut käynyt kouluja eikä osannut lukea.

Mies oli väkivaltainen ja raiskasi. Zohra pakeni sukulaisten luokse, mutta oli jo tullut raskaaksi. Syntyi tytär, joka kuitenkin kuoli 2-vuotiaana lääkärihoidon puuttumisen takia.

Lopulta Bougrabin äiti muutti Ranskaan. Oli 1950-luku, jolloin algerialaisia lähti maahan sankoin joukoin työn perässä.

Bougrabin isä puolestaan pakeni Ranskaan Algerian sodan jälkeen 1960-luvulla. Hän oli taistellut sodassa Ranskan armeijan vapaaehtoisena.

Pariskunta tapasi, kun Zohra oli 18-vuotias. Muslimitaustaiset nuoret solmivat siviiliavioliiton.

– Vanhempani ovat sankareitani. He kannustivat koulunkäyntiin, varsinkin tyttöjä.

Perheeseen syntyi Jeanette Bougrabin lisäksi toinen tyttö ja kaksi poikaa. Tyttöjä ei pakotettu käyttämään huivia eikä etsimään aviomiestä nuorena.

– Tiesin, että ollakseen itsenäinen tytön täytyy ansaita rahaa. Ei saa olla riippuvainen miehestä, koska mies voi olla väkivaltainen.

Arki Déolsin pikkukaupungissa ei ollut helppoa. Jeannette Bougrab teki siivoustöitä perheen avustamiseksi.

Hän oli kertomansa mukaan vakava teini. Koulun hän otti tosissaan, sillä se oli tie parempaan elämään.

"Likainen arabi" ja "mene takaisin kotimaahasi" olivat tavallisia solvauksia, joita hän joutui kestämään – mutta ne olivat myös hyvä syy näyttää muille ja menestyä.

Koulusta Bougrab eteni matematiikan opintojen kautta Sorbonnen yliopistoon opiskelemaan lakia. Lakiopintoihin ajoi erityisesti halu taistella syrjintää vastaan.

Samalla Bougrabista kasvoi tyttöjen oikeuksien puolustaja. Hän on erityisen huolissaan tyttöjen koulutuksesta kehitysmaissa. Länsimaissa taas moni maahanmuuttajalapsi alkaa Bougrabin mukaan vieroksua koulua juuri rasististen kokemusten takia.

Omaa May-tytärtään Bougrab on varautunut suojelemaan. May on adoptoitu Laosista ja hänellä on pronssinvärinen iho. Bougrab arvelee, että ajan kanssa myös Mayn on parasta oppia puolustautumaan itse rasismia vastaan.

Bougrab oli edennyt korkeimpaan hallinto-oikeuteen tuomariksi, kun oikeistolainen Nicolas Sarkozyn johtama UMP-puolue pyysi häntä mukaan toimintaan 2000-luvun alussa. Puolue ymmärsi, että korkeakoulutettu, maahanmuuttajataustainen nainen olisi valtti.

Puolueesta Bougrab valittiin syrjinnän vastaisen komitean puheenjohtajaksi. Käsittelyyn tuli muun muassa hunnun käyttö yksityisessä päiväkodissa, mitä Bougrab vastusti näkyvästi. Aiheesta syntyi vilkas keskustelu.

– Presidentti Sarkozy oli vaikuttunut kyvystäni sietää kritiikkiä, hän sanoo.

Emme ajatelleet tulevaisuutta. Puolustimme sitä, mihin uskoimme.

Huivikiistan tiimellyksessä Bougrab tapasi Charlie Hebdossa työskentelevän Stéphane Charbonnierin, sillä satiirilehdellä ja huivi-tapauksella oli sama lakimies.

– Normaalisti emme olisi koskaan rakastuneet. Hänhän oli kommunisti.

Charbonnier sai uhkauksia ja tarvitsi henkivartijan suojakseen. Pian myös Bougrab tarvitsi henkivartijan. Syynä oli hänen vuonna 2013 kirjoittama kirja huiveista ja sekularismista.

Toisessa kirjassaan Bougrab käsitteli muun muassa pakkoavioliittoja äitinsä nuoruuden kokemusten kannustamana.

– Emme ajatelleet tulevaisuutta. Puolustimme sitä, mihin uskoimme.

– Sanoin Stéphanelle, että hän voi kuolla. Samaan tapaan kuin Theo van Gogh.

Marokkolaistaustainen hollantilaismies ampui vuonna 2004 hollantilaisen elokuvaohjaaja van Goghin protestina lyhytelokuvasta, joka arvosteli musliminaisten asemaa.

Bougrabin suru kumppanin menetyksestä ei ole hälvennyt. Hän sanoo tuntevansa melkein velvollisuudekseen jatkaa sananvapauden puolustamista ja uskontojen vallan kritisoimista.

Bougrab ei ole välttynyt uhkailulta Suomessakaan. Hänen työpaikastaan ja tyttärestään otettiin kuvia, jotka päätyivät ranskalaiselle islamistiselle nettisivustolle.

– Ihmiset sanoivat, että olin vaaraksi, koska jatkoin kirjoittelua esimerkiksi valtion ja uskonnon erottamisen puolesta.

Bougrab ja hänen tyttärensä muuttivat toiseen osoitteeseen Helsingissä.

Keskustelua on käyty myös suomalaissivustolla. Kirjoittajat katsoivat, että Bougrabin saamat uhkaukset saattoivat vaaraan muitakin ihmisiä, esimerkiksi koulussa.

– Tiedän nyt, ettei minulla ole enää normaalia elämää. Haluan edelleen puolustaa naisten oikeuksia, kirjoittaa kirjoja ja jatkaa islamin kritisoimista.

Vahvoilla näkemyksillä on ollut hintansa myös henkilökohtaisessa elämässä. Bougrab kertoo, että hän ei ole enää puheväleissä sisarustensa kanssa.

– Mutta olen elossa ja minulla on ihastuttava tytär.

En haluaisi henkivartijaa vaan tavallista elämää.

Bougrab sanoo viihtyneensä Suomessa hyvin. Hän kehuu kulttuurielämää, arkkitehtuuria ja yliopistoja. Tuorein kirja, Lettre d´’exil (Kirje pakopaikasta), on syntynyt Helsingissä. Silti kotimaan vetovoima voittaa.

– Olen ranskalainen. On aika palata kotiin.

Bougrab palaa todennäköisesti korkeimpaan hallinto-oikeuteen töihin. Suunnitelmissa on myös uusi kirja ja dokumentti. Lisäksi Bougrab haaveilee perustavansa koulun tytöille johonkin niistä lukuisista maista, jossa tyttöjen koulutusta kaivataan.

Paluu Ranskaan silti jännittää.

– Pelkään arjen sujumista, uhkailua. En haluaisi henkivartijaa vaan tavallista elämää.

Lue myös:

Jopa Muumipeikon arveluttava vessapaperi on ollut liikaa – sarjakuvaa on sensuroitu seksin, politiikan ja uskonnon varjolla

Isä! Nosta minut taivaisiin, hihkui Maria Kokkonen lapsena. Perheen huoltamon hallissa nostettiin ylös autoja, mutta myös pikku-Maria halusi korkealle ja nähdä kauas. Tämä tavoite toteutui myös oikeassa elämässä.

Pohjois-Savosta, Lapinlahden Alapitkältä kotoisin oleva Maria Kokkonen on työskennellyt erilaisissa viestintään liittyvissä tehtävissä Euroopan unionissa siitä lähtien, kun Suomi liittyi EU:n jäseneksi. Kokkonen on ollut poliittisen viestinnän ammattilainen sekä EU:n parlamentissa että EU:n ulkosuhdehallinnossa. Tällä hetkellä hän työskentelee komission viestintäosaston poliittisen raportoinnin yksikössä.

Mutta miksi uranaisen jakkupuku on vaihtunut tänä kesänä 1970-luvun keltaiseen essuun ja suikkaan Alapitkällä?

Se oli ihanaa. Ei meikkiä, ei koruja, ei kynsilakkaa. Maria Kokkonen

Lapsuuden huoltamo oli jo päässyt ränsistymään vuosikymmenien aikana. Vuosituhat ehti vaihtua ja vastuu paikasta painoi harteita. Entisen aseman alla oleva maaperäkin piti puhdistaa. Maria Kokkonen oli kuitenkin koko ajan pyöritellyt mielessään ideaa, joka tarjoaisi myös hänelle itselleen mahdollisuuden pitää taukoa työelämästä.

Ja nyt entisen huoltamon halli, missä pikku-Maria halusi nousta taivaisiin, on maalattu valkoiseksi. Muoviin kääritty biljardipöytä odottaa lattialla remontin valmistumista. Toisella puolella rakennusta toimii kesäkahvila, jonka avajaiset pidettiin heinäkuun alussa.

Nyt energiaa liikkuu kahteen suuntaan

Kahvilasta löytyy tyytyväinen Maria Kokkonen, joka on onnistunut toteuttamaan pitkäaikaisen unelmansa herättää henkiin vanhempien aikoinaan pitämä huoltoasema. Virkavapaa työstä EU:ssa alkoi toukokuussa.

– Koen, että luonut tänne tapahtuman, paikan ja hyvää energiaa. Siitä tulee minulle hyvä mieli, Kokkonen summaa ajatuksiaan.

Energiaa liikkuu samalla myös toiseen suuntaa. Nainen uskoo lataavansa koko ajan myös omia pattereitaan.

Mulla oli ranteessa ruotsalaisen työkaverin antama rannekoru, jossa lukee freedom. Maria Kokkonen

Kokkonen miettii, kuinka virkavapaalla toiset matkustavat ympäri maailmaa, toiset opiskelevat. Joku haluaa kirjoittaa sinä aikana kirjan. Hän halusi puolestaan luoda jotain käytännöllistä ja saada aikaan jotain kaunista.

Kokkosen intohimo onkin ollut aina sisustaminen.

– Odotin innolla, että likainen duuni on ohi, että pääsen sisustamaan. Näin kaiken silmissäni valmiina: mustavalkean ruutulattian ja punaiset kalusteet.

Kesäkahvilan nimi on Unska, vanhempien omistaman huoltoaseman Alapitkän Unionin mukaan. Alapitkä on pieni pohjoissavolainen kylä Lapinlahdella, valtatie viiden varrella. Union oli vilkas huoltoasema, joka tarjosi muitakin palveluja. Kyltissä lukee edelleen “Parturi, Baari, Texaco, Taxi”.

Maailma kuitenkin muuttui Unionin ympärillä. Kilpailu kiristyi. Huoltoaseman polttoainemyynti loppui 1990-luvulla. Samaan aikaan Maria Kokkosen äiti lopetti kampaamotoiminnan. Kahvila sulki ovensa vuonna 2001.

Kokkonen seurasi muutosta ja näki, kuinka Alapitkän kylän palvelut hiipuivat vuosien saatossa. Huoltamon asiakaskunta väheni isojen ketjujen tultua markkinoille. Alapitkälläkin asioitiin viimeiset vuodet Nesteen logon alla. Tilanteessa ei kannattanut enää tehdä isoja investointeja.

Tilanne muuttui kuitenkin uudestaan. Asiakkaat alkoivat kaivata massasta poikkeavia vaihtoehtoisia pysähdyspaikkoja, ja kesäkahvila Unska vastaa juuri tähän tarpeeseen.

– Tämä ensimmäinen kesä menee remontissa, avajaisissa ja siinä, että kehitellään meidän tuotevalikoimaa ja palveluja.

Robotinomainen raporttityö tauolle

Kyseessä ei ole kuitenkaan paluumuutto synnyinpaikkakunnalle. Maria Kokkonen oli jo ennen tätä kesää viettänyt kaikki lomansa Alapitkän kesämökillä ja pitänyt yhteyttä kylällä asuviin ystäviin ja sukulaisiin. Myös Kokkosen äiti asuu kylällä.

Kun päätös kesäkahvilasta oli tehty, muutto Brysselistä Alapitkälle sujui napakasti.

– Silloin tuntui, että nyt. Tässä ei nyt sitä eläkeikää odoteta.

Virkavapaa järjestyi helposti ja vappuna Kokkonen ajoi läpi Saksan kohti Suomea. Tunne oli vapauttava.

– Mulla oli ranteessa ruotsalaisen työkaverin antama rannekoru, jossa lukee freedom.

Työssään Kokkonen oli työstänyt raportteja robotinomaisesti. Päivän ainoa vapaa hetki oli 20 minuutin ruokatauko, jolloin hän kipitti syömään kadun toisella puolella sijaitsevaan kanttiiniin. Kaiken lisäksi Brysselissä satoi ja oli harmaata.

Perillä kolean vapun keskelle saapunut Kokkonen ajoi ensimmäisenä Kuopioon ostamaan siniset Sörsselssön-haalarit.

– Se oli ihanaa. Ei meikkiä, ei koruja, ei kynsilakkaa.

Vapautunut nainen oli valmis nakkelemaan renkaita ulos hallista, tilaamaan siirtolavoja ja siivoamaan. Fyysinen työ elvytti jumissa olleet niskan ja ranteet.

Maria Kokkonen tunsi tekevänsä juuri sitä mitä oli kaivannut. Samalla hän pääsi kertomaan paikan historiasta muille. Unskan tiloista löytyy lukuisia vanhoja tavaroita, joita Kokkonen on saanut myös lahjoituksena. Pihalla on iso taulu, joka kertaa Alapitkän Unionin historian.

Kesätyö antoi aikoinaan suunnan

Maria Kokkosen oma historia kertoo, kuinka vahvasti huoltamo vaikutti hänen omaan tulevaisuuteensa. Pohjois-Savo oli kovin erilainen alue Kokkosen lapsuudessa kuin nykyään. Vitostiellä ajettiin pimeydessä. Kokkonen muistaakin hyvin erään asiakkaan kuvauksen siitä, kuinka auton lähestyessä Alapitkän Unionia se loisti kauas kuin valokeidas kaiken pimeyden keskellä.

Kokkonen muistaa myös ihmetelleensä kesäisin huoltamolle saapuvia ulkomaalaisia. Varsinkin Ruotsista lomalle tulleiden kesälomalaisten vaatteet ja olemus herättivät kiinnostusta.

– Sellaiset minäkin haluaisin joku päivä, Kokkonen mietti mielessään.

On ihanaa katsoa, kun ihmiset istuvat terassilla ja voin höpöttää heidän kanssaan savoksi. Maria Kokkonen

14-vuotiaana Kokkonen aloitti kesätyöt perheen yrityksessä. Asiakaspalvelutyötä tehdessään hän huomasi, kuinka tärkeää on hyvä ja monipuolinen kielitaito.

Sen kesän aikana nuoren Marian valtasi myös kaukokaipuu. Tulevaisuuden suunta alkoi hahmottua, kun nuori nainen huomasi autojen tulevan etelästä ja menevän takaisin etelään.

Ja kun Lapinlahden lukio lakitti ylioppilaansa 1984, oli Maria Kokkonen jo etelässä, au pairina Ranskassa. Sen jälkeen koitti 10 vuoden ajanjakso Saksan Kölnissä. Siellä ollessaan Kokkonen valmistui filosofian maisteriksi. Ura EU:ssa alkoi heti Suomen liityttyä unionin jäseneksi.

Melkein paplaripäänä lipunnostoon

Maria Kokkonen haluaa vielä painottaa, että kesäkahvila Unskaa ei olisi kuitenkaan syntynyt ilman kyläläisiä ja hyviä ystäviä. Moni on ollut mukana talkoissa. Alapitkäläisiä kurvasi apuun, kun Kokkonen kertoi Facebookin Puskaradio -ryhmässä tarvitsevansa apua ison “mötikän” siirtämiseen. Oikeastaan voi sanoa, että paikalliset ovat olleet hyvin tyytyväisiä kylän uuteen kokoontumispaikkaan, jonka varalle emännällä on vielä suuria suunnitelmia. Myyntitori, kirppis, darts biljardin kaveriksi, 70-luvun retro-disco…

– On ihanaa katsoa, kun ihmiset istuvat terassilla ja voin höpöttää heidän kanssaan savoksi.

Vielä Kokkonen kertoo tarinan ystävien merkityksestä: he pelastivat Kokkosen kahvilan avajaispäivänä.

Aamukolmeen saakka Unskalla töitä tehnyt Kokkonen kävi nukkumassa mökillään pari tuntia. Suihkun jälkeen hän laittoi papiljotit päähän ja palasi paikalle omien sanojensa mukaan höyryämään.

Pian pihalla oli parisataa ihmistä odottamassa ovien avaamista ja elleivät apuna olleet ystävät olisi muistuttaneet Kokkosta papiljoteista olisi hän vastaanottanut asiakkaat paplaripäänä.

Onneksi naapuriystävä aukaisi ovensa ja näin hiuspulmasta selvittiin peilin ja kamman avulla. Pian kovasti töitä unelmansa eteen tehnyt Kokkonen nosti salkoon Unska-kesäkahvilan oman lipun. Kyyneleet silmissä hän kuvaa hetkeä.

Lipunnoston aikana kyläläiset kajauttivat samaan aikaan ilmoille Savolaisen laulun.

Kuuntele: Hän palasi lapsuuden huoltamolle ja perusti kesäkahvilan (Radio Suomi)

Lääkärikeskus Aavassa ja Ihosairaalassa työskentelevän ihotautien erikoislääkäri Ville Kiiskin näkemys on selvä: turvallista auringonottoa ei ole. Lyhyellä tähtäimellä riski on ihon palaminen, pitkällä tähtäimellä ihosyöpä.

Aurinko on myös merkittävin ihoa vanhentava tekijä.

– On surullista nähdä, miten ihmiset ihoaan grillaavat, Kiiski sanoo Ylen aamu-tv:n haastattelussa.

Erikoislääkäri painottaa kohtuutta. Valosta ja lämmöstä saa nauttia, kun niitä on tarjolla, mutta ruskettumiseen tähtäävää auringossa oleskelua pitäisi välttää.

– Lähtökohtaisesti jo rusketus on liikaa, ja jos iho punoittaa auringossa, se on jo vaurioitunut.

Lapsena palanut kärsii myöhemmin

Suorasta auringonvalosta pitäisi pysyä poissa kello 11 ja 16 välillä, kun uv-annos on suurimmillaan. Vaatteilla suojautuminen on oleellista ja lisäksi iholle kannattaa sivellä 50+ -suojakertoimella varustettua aurinkorasvaa.

Palaminen muuttaa ihon geenejä ja edistää ihosyövän puhkeamista vuosien saatossa. Lapsilla iho on ohut, joten UV-säteily läpäisee sen erityisen tehokkaasti.

– Pikkulapsi ei kuulu aurinkoon päivän paahteisimpana aikana, Kiiski sanoo.

Hän suosittelee lapsiperheitä pakkaamaan etelänmatkoille mukaan uidessa pidettävät, haalarimaiset UV-uimapuvut. Lapset eivät itse suojaudu auringolta, joten asiasta huolehtiminen on vanhempien vastuulla.

– On epäreilua, jos vanhemmat eivät piittaa suojautumisesta ja aiheuttavat lapsilleen ihosyöpäriskin.

Tunnista ihomuutokset

Melanooma on nopeimmin yleistyvä syöpä Suomessa. Poikkeava väri, epätarkat reunat ja ihomuutoksen koon kasvu ovat sen tuntomerkkejä.

Kiiski kertoo, että melanooma puhkeaa harvoin vanhoihin luomiin, suurin osa melanoomista näyttäytyy iholla uusina muutoksina. Aina melanooma ei ole väriltään tumma, toisinaan sitä esiintyy myös pigmentittömänä.

Naisilla melanoomaa esiintyy usein jaloissa, miehillä vartalon iholla. Selkään syntyneitä ihomuutoksia voi olla vaikea nähdä itse, mutta Kiiski suosittelee käymään ihon huolella läpi pari kertaa vuodessa, joko peilin kanssa tai kaverin avustuksella. Jos muutoksia näkyy, pitää mennä ihotautilääkärin pakeille.

Pahimmillaan melanooma on erittäin pahanlaatuinen ja voi johtaa kuolemaan. Kiisken mukana suurin osa melanoomista on kuitenkin hyväennusteisia, jos ne diagnosoidaan varhain.

Harrastukset voivat altistaa

Kiiski kertoo, että keskimääräinen melanoomapotilas on noin 60-vuotias, runsaasti uv-säteilylle altistunut ihminen. Taustalla voi olla ulkolajien kuten golfin tai purjehduksen harrastaminen. Lisäksi melanoomaa edistää ihon polttaminen lapsuudessa.

Solariumin on osoitettu lisäävän ihosyöpäriskiä. Kiiski iloitsee siitä, että vahva rusketus on häviämässä katukuvasta eikä sitä enää ihannoida entiseen malliin.

– Nuorempien potilaiden mielestä rusketuksen ihannointi ei ole siistiä. Sitten on niitä, jotka ovat 70-luvulta asti grillanneet itseään eivätkä pääse tavastaan eroon. Heillä on ihosyöpäriski on kohonnut.

Lue myös:

Ennätyshelteet saavat ihmiset ulos nauttimaan lämmöstä, mutta liika paiste on pahasta – viisi vinkkiä auringolta suojautumiseen

Palkittu ihosyöpätutkija: Aurinko on ihosyöpien merkittävin riskitekijä

Viime viikolla kuollut Solmu Mäkelä (1922–2018) oli suomalainen taikurilegenda, jonka ominta alaa olivat sorminäppäryyttä vaativat manipulaatiotemput. Hänen välineinään oliva pelikortit, kolikot ja liinat. Tarpeisto mahtui pieneen tilaan ja sitä oli helppo liikutella.

Kipinä alalle syttyi jo 1930-luvulla synnyinkaupunki Viipurissa, jossa Mäkelä vaikuttui tivolissa esiintyvän taikurin tempuista. Ammattilainen Mäkelästä tuli 1940-luvulla.

Sota-aikana taikuri palveli Suomen armeijan viihdytysjoukoissa. Tuolloin, paikasta toiseen siirtyessä, Mäkelälle tyypillisestä kevyestä välineistöstä oli etua.

Mäkelä teki taikojaan tivoleissa. Hän osasi myös jonglöörata. Linnanmäellä hän esiintyi vuosina 1950–1985 ja toimi lisäksi huvipuiston sirkuskoulun taikaryhmän opettajana.

Suuri taikakirja on klassikko

Mäkelä jakoi tietämystään auliisti. Hän kirjoitti kymmenisen alan saloja avaavaa kirjaa, joista tunnetuin on Suuri taikakirja vuodelta 1951. Opus toimi monen alalle päätyneen ensi kosketuksena taikatemppuihin.

– Kun olin kuusivuotias äiti luki minulle Solmun Suurta taikakirjaa. Ilman sitä en olisi alalla, sanoo Timo Kulmakko, joka tunnetaan Timo Taikurina.

Kulmakko tunsi Mäkelän läheisesti ja luonnehtii tätä hienostuneeksi, taidokkaaksi ja tyylikkääksi ammattilaiseksi.

– Hän oli viimeisiä tuntemiani vanhan ajan herrasmiehiä niin töissä kuin töiden ulkopuolellakin, aina valoisa, Kulmakko sanoo.

Taikuri Robert Jägerhornia Mäkelä opetti 1970-luvulla, kun Jägerhorn oli vain 12-vuotias. Opetus jatkoi parikymppiseksi asti.

– Hän oli minulle kuin toinen isä. Teimme asioita yhdessä ja myöhemmin matkustelimme ja kävimme kongressimatkoilla ympäri Eurooppaa.

Jägerhorn kuvaa Mäkelää ainutlaatuiseksi persoonaksi, jonka sosiaaliset taidot olivat omaa luokkaansa.

– Hän oli taitava rakentamaan sofistikoitunutta herrasmiestaikurin imagoaan aikana, jolloin imagonrakennukseen ei ollut juurikaan kanavia, Jägerhorn luonnehtii.

Harvinaisen kokoelman kohtalo arvoitus

Timo Kulmakko pitää Mäkelän perintöä suomalaiselle taikurikulttuurille mittaamattomana.

– Mäkelä piti jo 1950-luvulta lähtien yhteyksiä Pohjoismaihin ja Saksaan, jonne hän loi kansainväliset suhteet suomalaisille taikureille.

Myös Robert Jägerhorn korostaa, että Solmu Mäkelä oli juuri tässä suhteessa edellä aikaansa.

– Hän loi suhteita ympäri maailmaa. Hänellä oli laaja ystäväpiiri Euroopassa ja kollegat olivat aina tervetulleita hänen luokseen. Hänen olohuoneessaan istuttiin ja rupateltiin. Kun matkustimme Euroopassa, yövyimme vastaavasti aina hänen ystäviensä luona, Jägerhorn muistelee.

Saman kansainvälisen piirteen ja ammatillisen uteliaisuuden nostaa esiin myös tietokirjailija ja sirkusasiantuntija Markku Aulanko.

– Solmu tutki alaa ja keräsi siihen liittyvää aineistoa. Hän oli kansainvälinen matkustelija ja kuului ulkomaisiin taikuriyhdistyksiin, hankki sen alan ystäviä, rekvisiittaa ja kirjallisuutta, Aulanko sanoo.

Solmu Mäkelä keräsi laajan, yli kymmennen tuhannen sirkusjulisteen kokoelman, jota hän kierrätti näyttelyissä ulkomaita myöten.

Nyt sekä Aulankoa että Jägerhornia huolestuttaa, mitä suurelle taikurikirjallisuutta, sirkusjulisteita ja postikortteja sisältävälle kokoelmalle tapahtuu.

– Kokoelmalla on kansallista arvoa. Itselläni on huoli siitä, että ulkomailta haetaan kokoelman parhaat palat ja lopulle tapahtuu, mitä tapahtuu. Kokoelma on harvinainen ja olisi tärkeätä, että se säilyisi eheänä, Jägerhorn sanoo.

Taikuri oli myös valkokankailta tuttu

Mäkelä ajoi taikurien asiaa ja toimi Suomen Taikapiiri ry:n puheenjohtajana yli 30 vuotta. Taikuri esiintyi myös Suomi-filmeissä, muun muassa Pekka ja Pätkä neekereinä -elokuvassa vuonna 1960.

Aki Kaurismäen Kauas pilvet karkaavat -elokuvassa vuonna 1996 Mäkelä esitti vuoropäällikköä, joka joutuu irtisanomaan henkilökuntaa. Vuoropäällikkö ratkaisee korteilla, kuka joutuu lähtemään. Sorminäppäryydestä huomaa, että asialla on ammattilainen.

Toisin kuin moni luulee, Solmu ei ollut taiteilijanimi. Enne se saattoi olla, sillä Mäkelän ohjelmistoon kuului myös solmutemppuja. Solmu Mäkelä menehtyi 25. heinäkuuta 2018. Hän oli kuolessaan 96-vuotias, ja hän oli juuri ehtinyt viettää syntymäpäiviään.

Ne joilla on asiaa mantereelle eli Euroopan puolelle kuten luotolainen sanoisi, kertyvät vähitellen heräävistä taloista tienvarteen autoa odottamaan. Se lähtee Kirkonkylältä ja poimii uniset odottajat mukaansa. Kulku suuntautuu saarta halkovaa tietä pitkin Petsamon laituriin, missä Hailuoto-laiva odottaa tulijoita lähtöhetkeen valmistautuen.

Näin kuvaa saaren heräämistä aamuun Hailuodossa 1950-luvulta lähtien kesänsä viettänyt kirjailija Matti Hälli käsikirjoittamassaan Saari nousee merestä -dokumenttielokuvassa (Youtube) saaren heräämistä aamuun vuonna 1965.

Elämä oli verkkaisempaa

Elokuvassa laivan nuori farkkutakkinen ja kiharapäinen kansimies käsittelee köysiä ja työntää aluksen irti Petsamon laiturista. Nyt sama mies seisoo samalla laiturilla Ojakylänlahdella kesällä 2018 ja kertoo tarinaansa Ylen toimittajalle.

– Hailuotolainen elämänmeno oli rauhallista silloin. Saisi olla samanlaista nykyäänkin, sanoo laivalla kansimiehenä työskennellyt hailuotolainen Kalevi Annunen.

Aika oli vielä 1960-luvulla Hailuodossa kokonaan toinen. Saaressa oli vain muutama auto. Luotolaisten kulkuvälineitä olivat traktorit, hevosrattaat, polkupyörät ja apostolinkyyti eli omat jalat.

Kun tuli asiaa Ouluun tai kauemmaksi Petsamon satamassa hypättiinHailuoto-laivaan, jolla pääsi Oulun Kauppatorille. Ylös oli noustava varhain, sillä Ojakylänlahdelta lähdettiin aamulla viiden aikoihin.

Pienen laivan mukavuudet

Sanomalehti Kaleva oli kehunut Hailuotolaivan aloittaessa elokuussa 1920 sen olevan ”warustettu kaikilla niillä nykyajan mukawuuksilla, joita tällaisella lyhyellä linjalla kohtuudella woidaan waatia”.

– Eihän niitä mukavuuksia paljon ollut. Oli kaksi matkustamoa, kansihytti ja alapirtti, kovat penkit, sähkövalo ja kahvinmyyntipiste. Hyttipaikka oli kalliimpi. Alapirtti ja kansipaikat olivat halvempia. Vessa oli ja siitä taisi tavara siihen maailmanaikaan mennä suoraan mereen, muistelee Annunen.

Vaikka laiva oli pieni, väylä Petsamon eli Ulkokarvon laiturille Ojakylänlahdelle kävi pitkien pohjoistuulijaksojen aikana vähän veden aikaan usein matalaksi. Silloin kapteeni Pauli Annunen saattoi kuuluttaa laivan kovaäänisellä matkustajia jakautumaan tasaisemmin laivalle, jotta alus saatiin tasapainoon mahdollisimman matalan syväyksen saamiseksi.

Joskus Annunen saattoi komentaa väkeä siirtymään laivan toiselle laidalle kova tuulen kallistaessa alusta.

Vapaapäiviä ei tunnettu

Laivan miehistö ei vapaapäiviä tuntenut, eikä kahdeksantuntista työpäivää. Käytännössä laivalla työskennelleiden päivän pituus oli yli 12 tuntia.

Lauantaisin päivä saattoi olla vieläkin pidempi, kun piti ajaa kaksi reissua ja joskus purjehdittiin myös Oulunsalon Varjakan kautta.

– Vapaata pidettiin talvella, sanoo kansimiehenä 1960-luvulla laivalla työskennellyt Kalevi Annunen.

Merimatka kesti noin 2,5 tuntia eli perillä oltiin puoli kahdeksan aikoihin. Oulussa oli lähes työpäivän verran aikaa hoitaa asioita, sillä paluukyyti lähti torinrannasta vartin yli kolmen iltapäivällä.

Töissä ei Oulussa käynyt Hailuodossa asuvista tuolloin juuri kukaan, vaan saari eli omaa elämäänsä pitkälti luontaistaloudessa. Entisiä luotolaisia oli toki töissä Oulussa. He pitivät yhteyttä syntymäsaarensa monin eri tavoin.

Laiva liikennöi joka päivä

Ajan henki näkyi myös Hailuoto-laivan työllistävässä vaikutuksessa. Laivalla oli kapteeni ja konemestari, kaksi kansimiestä, lämmittäjä ja kahvinkeittäjä. Pauli Annunen toimi laivan kipparina lähes koko sen 48-vuotisen toiminnan ajan.

Kahvikokki Maija Vesa myi laivalla kahvia, pullaa ja limukkaa. Laivalla ei tarjoiltu alkoholia. Silloin tällöin saattoi tosin joku kaupungin pitkäripaisessa piipahtanut isäntä olla hieman maistissa saarelle palatessa.

Kalevi Annusen mukaan laiva oli mukava työpaikka.

– Sai porista ihmisten kanssa välillä, hän muistelee.

Laiva liikennöi toukokuun puolesta välistä joulukuulle joka päivä ja joskus kesälauantaisin kahdestikin, kun kaikki halukkaat eivät olisi 99 matkustajan alukseen kerralla mahtuneet. Normaalina arkipäivänä matkustajana oli yleensä parikymmentä hailuotolaista, jotka kävivät päivällä mantereella.

– Eipä ne jääneet sinne hotelleihin roikkumaan, Annunen sanoo.

Kermaa, kalaa ja jäkälää

Viikonloppuisin ja jahtiaikaan väkeä saattoi olla tungokseen asti.

Menomatkalla saaresta vietiin paitsi matkustajia myös kalat, kermat, marjat ja käsityöt. Maitoa ei mantereelle viety, vaan siitä eroteltiin separaattorilla kerma. Sitä kertyi kymmenkunta tonkkaa päivässä. Kurnaali eli nykyisin suosittu rasvaton maito juotettiin vasikoille.

Hailuodosta Saksan markkinoille nostettua jäkälää kulki laivan mukana pahvilaatikoihin pakattuna pieniä eriä. Suurin osa jäkälästä vietiin mantereelle proomuilla.

Oulun rannassa lastattiin laivaan Hailuodon kauppojen tarvitsemat elintarvikkeet ja päivittäistavarat, rehut, lannoitteet ja polttoaineet.

– Oulun päässä ei laivamiehistöllä ollut vapaa-ajan ongelmia, kun tavaraa hiissattiin eeskahtaa, Annunen hymähtää.

Menneen maailman logistiikkaa

Ainoa yhteys alkutalven ja kevään kelirikon aikaan, ennen jääteitä ja avovesikautta, oli hätätapauksissa lentokone.

– Kelirikkoaikaan piti varautua, ettei tullut nälkä, sanoo Annunen.

Höyrylaiva kulki haloilla (Kirjastovirma, Pohjoispohjalaista kulttuuriperintöä), ja sitä kului metreittäin vuorokaudessa. Nykyaika alkoi kuitenkin hiipiä saarelle laivan mukana. Kesän kuluessa saattoi puolenkymmentä autoa kulkea laivan etukannella poikittain saarelle, missä autolla liikennöitävässä kunnossa olevia teitä ei juuri ollut.

Traktorien jäljiltä hiekkaisilla sivuteillä oli niin syvät raiteet, ettei sinne autolla ollut asiaa.

Saaressa oli pieni linja-auto, ja sillä Eino Kujala kuskasi matkustajia Kirkonkylän, Ojakylän ja Petsamon sataman väliä.

Lähimpänä Oulua olevaan Santosen niemeen ei ollut vielä tietä, ja Vasken kylän ainoa päivittäinen yhteys ulkomaailmaan oli laivayhteys. Moottoriveneellä laivalta kuljetettiin merellä odottavaan laivaan Santosen matkustajat. Samalla haettiin postit sekä tavarat laivan tullessa mantereelta. Ouluun menevään laivaan vietiin Vaskesta kalalaatikot.

Lautta toi nykyajan saarelle

Kesällä 1968 alkanut lauttaliikenne toi saareen manterelaisten autot. Vain kaksi viikkoa lauttaliikenteen alkamisen jälkeen paloi Hailuodon kirkko, silloin Suomen vanhin puukirkko.

Saarella puhuttiin yleisesti, että sen olisi sytyttänyt turisti. Virallisesti palon syy on edelleen tuntematon.

Monella muullakin tapaa elämä muuttui.

– Lautan myötä alkoivat kiireet. Ihmiset alkoivat kulkea mantereella töissä. Väsyksissä illalla tulivat takaisin. Autot lisääntyivät ja nykyaika tuli Hailuotoon, Annunen muistelee.

Lue lisää:

Tie jatkuu silmänkantamattomiin – havainnekuvat paljastavat Suomen pisimmän maayhteyden massiiviset mittasuhteet

Jää ohenee Hailuodon tiellä

Maanantai-iltapäivän ukkosmyrsky aiheutti Rauman kaduilla tulvan, jonka seurauksena autoja juuttui alikulkutunneleihin, kaivonkansia irtosi ja puita kaatui.

Poliisi kehotti tämän vuoksi alkuillasta välttämään liikkumista Rauman kaduilla. Illalla noin kello 21.30 Turun Liikenneviraston tieliikennekeskus kertoi tulvatilanteen helpottaneen ja kaupungilla liikkumisen jälleen onnistuvan. Veden alla olivat kuitenkin edelleen Sinkokatu ja Luoteisväylän alikulku.

Raumalla kadut tulvivat maanantaina jo toisena peräkkäisenä päivänä rankkasateiden seurauksena. Pelastuslaitokselle tuli runsaasti tehtäviä, kun sadevesiviemärit eivät vetäneet.

Pelastuslaitos: Tulvavesi täytti kellareita ja liikehuoneistoja

Päivystävä palomestari Timo Nurminen kuvaili tilannetta "pieneksi katastrofiksi". Vettä tulvi kellareihin ja alikulkuihin. Nurmisen mukaan viitisentoista yksikköä hoitaa tehtäviä illan ajan.

Iltakahdeksan aikaan pelastuslaitoksella oli vielä parikymmentä paikkaa jonossa, jossa odotettiin pelastuslaitosta avuksi veden pumppauksissa.

– Kellareissa, liikehuoneistoissa ja teollisuushalleissa on vettä ja niitä pumpataan tyhjiksi. Lähes kaikki kaatuneet puut on jo saatu raivattua pois kulkuväyliltä, Nurminen kertoi.

– Poliisin antama kehotus liikkumisen välttämisestä johtui siitä, että muutama alikulkusilta oli täynnä vettä ja autoja juuttui sinne kiinni. Myös kaivonkansia nousi ylös ja kun tiellä on useampi sentti vettä, ei näe lainkaan minkälaisia kuoppia on veden alla.

Nurmisen mukaan ukkosmyrsky kovan rankkasateen ohella aiheutti lisäksi puiden kaatumisia muun muassa leirintäalueella ja puita oli kaatunut myös autojen päälle. Isommilta vahingoilta kuitenkin vältyttiin.

Maanantaina iltapäivällä oli Rauman seudulla myös sähkökatkoja, jotka koskivat muutaman tunnin ajan satoja talouksia. Myrskytuhoja on laajalla alueella.

Ilmatieteen laitoksen mukaan vettä on tullut Raumalla noin 25 millimetriä 12 tunnin aikana. Maanantain sateiden tauottua uusia rankkasateita ennustetaan Satakuntaan jo tiistaina iltapäivällä.

Hämmästyneen näköiset turistit purkautuvat bussista Imatralla. Vuoksi virtaa turistibussin vieressä. 30 kiinalaista on rantautunut Vuoksen varrelle suoraan Helsingistä pääkaupungin hulinasta.

Kiinalaiset ovat tulleet Imatran keskustan lähellä sijaitsevaan kalastuspuistoon. Imatra on yksi kohde ryhmän 13 päivän Pohjoismaiden-kiertueella.

Alkumaljaksi tarjotun kotikaljan jälkeen turistit siirtyvät lounaalle. Tarjolla on lohta, salaattia, perunaa ja riisiä herne-maissi-paprikan kera. Kiinalaiset kaivavat kotimaasta tuodut kananmunat ja maustepullot taskuistaan ja höystävät annosta omilla eväillään.

Kiinalaisturistien löytäminen pieneen kalastuspuistoon on mysteeri.

– Ei ole tietoa kenen kautta kiinalainen matkatoimisto on meidät löytänyt, sanoo yrittäjä Toni Kainulainen Vuoksen kalastuspuistosta.

Kiinalaisia ollut vielä vähän Saimaan rannoilla

Tähän mennessä kiinalaisia on käynyt vielä harvakseen Saimaan rannoilla Etelä-Karjalassa.

– Marginaaliryhmähän kiinalaiset vielä ovat, mutta enenevissä määrin heitä alkaa täällä käydä, kertoo yrittäjä Toni Kainulainen Vuoksen kalastuspuistosta Imatralta.

Saimaata on markkinoitu Kiinassa viimeisen parin vuoden ajan ja erilaisia sopimuksia matkapakettien myynnistä kiinalaisille on sovittu. Nyt tulostakin alkaa näkyä.

Imatralaisessa kalastuspuistossa vierailee tällä lomakaudella nelisensataa kiinalaista eli kaikkiaan 12 turistibussillista. Lappeenrantalaisessa hotelli Lappeessa puolestaan on yöpynyt satoja korealaisturisteja kesän aikana.

Kiinalainen Tan Jie on ensimmäistä kertaa Suomessa. Vierailu on lyhyt, sillä kiertomatkalla Suomessa vietetään kolme päivää. Suurimman vaikutuksen kiinalaisnaiseen on tehnyt suomalainen luonto ja lämpö.

– Olen vaikuttunut näkemästäni. Puut, kukat ja auringonpaiste ovat niin kaunista, kehuu Tan Jie.

Suomen talvi ei kiinalaisturistia houkuttele.

– En voisi kuvitellakaan. Se kylmyyshän menee luihin asti, naurahtaa Tan Jie.

Soutaminen laukaisee kamerat laulamaan

Rannassa turistit astelevat varovasti soutuveneeseen, kännykät kuvaavat eksoottista tapahtumaa. Hapuileva soutaminen alkaa. Airot eivät uppoa syvälle veteen, vaan huopaavat sievästi vedenpintaa.

– Kyllä me pyrimme neuvomaan, että älkää menkö Vuoksen virtaan. Se aiheuttaa meille aina lisää päänvaivaa, kun turisteja pitää käydä hinaamassa virrasta pois, naurahtaa yrittäjä Toni Kainulainen.

Tällä kertaa ketään ei tarvitse hinata rantaan. Kaikki turistit pääsevät omin avuin naurun saattelemana soutaen rantaan. Kiinalainen turistiopas napsii ryhmästään kuvia. Kuvissa komeilee nauraa hekottavia kiinalaisia, jotka yrittävät soutaa.

– Huopaamiseksihan homma usein menee, nauraa Toni Kainulainen.

Lohta suoraan suuhun altaasta

Kalastuspuistoon kuuluu lisäksi leirintäalue, ravintola, sauna ja uimaranta. Lisäksi ravintolan edustalla on allas, josta voi onkia lohia. Tällä kertaa isäntä kaivaa haavin lohen nostoa varten, koska matkailijat tahtovat mennä villiin luontoon onkimaan.

Kiinalaisten kalastuspuistoretken yksi ohjelmanumero on tuoreen kalan syöminen.

– Siitähän kiinalainen on erikoinen, että hän haluaa maistaa kalaa ihan tuoreeltaan, suoraan altaasta, kertoo Toni Kainulainen.

Kainulainen alkaa perata kalaa, ja turistit tulevat ihmettelemään lohen sykkivää sydäntä kalastuspuiston isännän kädessä.

Kalankäsittelynäytös kerää kaikki matkailijat pöydän ympärille. Alkaa kovaääninen puheen sorina, josta ymmärtää wasabin ja soijan tarpeen. Niitä pitää löytyä aina kaapista kiinalaisten tullessa vierailulle. Ei kulu kuin muutama minuutti, niin kaksi lohta on maisteltu tuoreeltaan wasabin ja soijan kera.

Metsä saa kiinalaiset laulamaan

Kalastuksen ja soutamisen jälkeen kiinalaisryhmä suuntaa kuuntelemaan suomalaisen metsän hiljaisuutta Tiuruniemeen Lappeenrantaan.

– Kiinalaiset ovat ihastuksissaan suomalaismetsissä. Moni ei ole saanut hengittää puhdasta ilmaa vuosikausiin savusumujen takia. He puhkeavat laulamaan, kun kävelevät metsässä. Se on huimaa, kertoo turistiopas Riitta Mustonen.

Heinäkuinen metsäretki on erityinen, koska turistit pääsemään keräämään mustikoita ja maistelemaan metsänantimia suoraan mättäältä.

– Usein kiinalaiset kysyvät, että kuka mustikat on viljellyt metsään. Kerron heille, että kyllä ne ihan itsekseen täällä kasvaa, naurahtaa Mustonen.

Ilta päättyy saunoen ja grillaten

Turistit innostuvat heittämään tikkaa kalastuspuistossa. Yhden löytäessä tikanheittopaikan, paikalle tulee lisää porukkaa. Heitto alkaa sujua ja naiset korkeissa koroissaan sipsuttavat hakemaan tikkoja taulusta. Ja uusi kierros alkaa.

Retkipäivä Imatralla päättyy saunomiseen ja makkaran syömiseen.

– Kyllä kiinalaiset tykkäävät saunasta, jos he sinne uskaltavat mennä, sanoo kalastuspuiston yrittäjä Toni Kainulainen.

Kuusi tuntia on kulunut päiväretkellä Imatralla. Isäntä huoahtaa kiireisen päivän jälkeen. Kiinalaiset suuntaavat paikalliseen kylpylään yöksi ja lähtevät aamulla kotimatkalle Kiinaan.

Sähkönsyöttö teleyhtiö Elisan konesaleihin katkesi eilen puoliltapäivin. Energiayhtiö Fortumin sähkönjakelun häiriö iski ensin maksunvälittäjäpalvelu Netsiin ja sitten useiden pankkien järjestelmiin.

Elisan konesaleissa on eri palveluntoimittajia, ja ne tuottavat palveluja eteenpäin. Palvelunhallintajohtaja Markus Kinnunen kertoo, että katkeamattoman sähkön tuotantojärjestelmä petti, ja häiriö kesti miltei kolme tuntia.

Elisa ja Fortum tekevät nyt täyttä häkää juurisyyselvitystä, jonka jälkeen vuorossa ovat korjaavat toimet.

– Katkeamattoman sähkön tuotantojärjestelmä meni vikatilaan tuntemattomasta syystä, ja laitteisto ajoi itsensä kokonaan alas.

Kinnusen mukaan tämä on hyvin poikkeuksellista, eikä hän muista kuin yhden tapauksen viime vuodelta.

– Näin ei saisi käydä missään tapauksessa. Sitä varten katkeamattoman sähkön tuotantojärjestelmä on olemassa. Jos valtakunnanverkossa olisi joitain katkoksia, tämän laitteiston pitäisi estää verkon katkoksen näkymisen konesaliverkon palveluissa. Valtakunnanverkossa ei ongelmaa sunnuntaina ollut.

Vioittunut järjestelmän osa on nyt poissa käytöstä, kunnes juurisyy on korjattu.

Pankit ovat alati varuillaan

Pankit ovat varautuneet sähkönsyöttöhäiriöihin, ohjelmistovirheisiin ja palvelunestohyökkäyksiin.

Haavoittuvuus on kätevien ja vikkelien digitaalisten järjestelmien ja sähköisten pankkipalvelujen kääntöpuoli.

– Tällaista se on, kun tietojärjestelmät ja sähköiset palvelut linkittyvät toisiinsa, sanoo Finanssialan asiantuntija Jussi Karhunen.

Kun pankin tietojärjestelmä menee nurin, kerrannaisvaikutukset ovat suuret.

Karhunen muistuttaa, että pankeilla on varajärjestelmiä, ja niiden käyttöä harjoitellaan jatkuvasti.

Pankit tekevät yhteistyötä ja ovat alati varautuneita pulmatilanteisiin. Näitä aiheuttavat muun muassa sähkönsyöttöhäiriöt, ohjelmistovirheet ja palvelunestohyökkäykset, listaa Karhunen.

Toimiiko mobiilimaksaminen? Se riippuu kauppiaasta ja summasta

Miksi kortilla maksaminen yhä on välillä mahdotonta?

OP: Korttimaksaminen hyödyntää sähkö- ja tietoverkkoja. Mahdolliset häiriöt niissä voivat aiheuttaa katkoksia samaan tapaan kuin muissakin järjestelmissä, jotka ovat riippuvaisia sähköstä ja tietoliikenteestä. Varaudumme mahdollisiin häiriöihin ja nopeaan toipumiseen niistä osana normaalia toimintaamme muun muassa jatkuvuussuunnittelun, järjestelmäkehityksen ja varajärjestelyiden avulla.

Nordea: Korttimaksaminen on tekninen prosessi, johon liittyy lukuisia järjestelmiä, osapuolia ja rajapintoja. Näin ollen myös ajoittaiset häiriötilanteet ovat mahdollisia. Häiriötilanteet pystytään kuitenkin tavallisesti korjaamaan hyvin pikaisesti, ja laajemmat häiriöt ovat varsin harvinaisia.

Danske Bank: Korttivarmennusten ja -tapahtumien reititykseen liittyy lukuisia osapuolia: kauppiaat, järjestelmätoimittajat, teleoperaattorit, pankit, maksupalveluiden tarjoajat kuten Nets ja kansainväliset korttiyhtiöt. Ongelmia voi ilmetä minkä tahansa toimijan järjestelmissä. Osa korteista ja ostotapahtumista vaatii aina tapahtuman varmennusta kortin myöntäjältä. Varmennuksia käytetään kortin tietojen sekä tilin katteen tarkastukseen. Mikäli tietoliikenneyhteyksissä on häiriöitä, ei varmennusta pystytä tekemään ja tapahtuma hylkääntyy.

Toimiiko lähimaksu, entä mobiilimaksaminen?

OP: Korteilla tehtävät lähimaksut toimivat normaalisti, elleivät kauppiaan järjestelmät olleet häiriön piirissä. OP Ryhmän kehittämä Pivo ja maksaminen siellä toimivat normaalisti.

Nordea: Lähimaksu ja mobiilimaksaminen toimivat samaan tapaan fyysisten maksukorttien kanssa. Usein häiriötilanteessa pienemmät ostokset onnistuvat kaikilla niitä tukevilla maksuvälineillä.

Danske Bank: Osalla korteista lähimaksaminen toimii, osalla ei. Tämä riippuu kortin tyypista ja siitä, missä kohtaa maksamisen ketjua häiriö sattuu. MobilePay toimii hetkellisissä korttihäiriöissäkin oman varajärjestelmänsä ansiosta. MobilePayn toimivuutta ei kuitenkaan nykyisellään voida taata, jos korttimaksuhäiriöt jatkuvat useita päiviä ja koskevat suuria summia.

Miten poikkeuksellinen oli sunnuntain häiriötilanne?

OP: Kysymyksessä oli hyvin poikkeava häiriötilanne, joka johtui sähköverkon sähkönsyöttöhäiriöstä. Tästä johtuen kortit eivät toimineet normaalisti kaikissa tilanteissa.

Vaikutus riippuu häiriötilanteen luonteesta ja laajuudesta. Vaikka yksi maksutapa olisikin pois käytöstä, häiriö ei välttämättä vaikuta kaikkiin maksutapoihin, joita ovat esimerkiksi verkkopankkimaksut, lähimaksut, automaattinostot tai mobiilimaksaminen. Pyrimme tarjoamaan asiakkaille jonkin toimivan maksutavan.

Nordea: Sunnuntaina tapahtunut sähkönjakeluhäiriö ja sen välillinen vaikutus myös korttimaksamiseen oli erittäin harvinainen ja valitettava tapaus.

Danske Bank: Pidempikestoisia häiriöitä kortilla maksamisessa on melko harvoin.

Mitä pankki tekee estääkseen ongelmat? Toimivatko pankit yhteistyössä?

OP: Suhtaudumme kaikkiin häiriöihin vakavasti – pyrimme tunnistamaan mahdolliset häiriömahdollisuudet laajasti ennalta. Keskeistä häiriön ratkaisemiseksi on se, että syy selviää ja sitä aletaan korjata. Mikäli ratkaisu vaatii yhteistyötä, sitä tehdään.

Nordea: Suhtaudumme kaikkiin häiriötilanteisiin vakavasti riippumatta niiden aiheuttajasta. Maksaminen kortilla tai mobiililla on peruspalvelu, jonka toiminta ja asiakkaiden sujuva asiointi pyritään varmistamaan kaikissa tilanteissa, vuoden jokaisena päivänä.

Danske Bank: Jokainen toimija monitoroi omien järjestelmiensä toimivuutta. Häiriötilanteissa eri toimijoiden välillä on käytössä prosessit ongelman paikallistamiseen ja korjauksiin sekä tiedottamiseen. Jos häiriö on pankin omissa järjestelmissä, meillä on mahdollisuus käyttää varajärjestelmiä, joiden kautta korttitapahtumia voidaan hyväksyä. Jos taas ongelma on ketjun muissa kohdissa, riippuu kunkin toimijan omista varajärjestelmistä, saadaanko maksutapahtumia suoritettua.

Nordeassa kysymyksiin vastasi johtaja Valtteri Korhonen, OP:ssa asiantuntijapäällikkö Jani Hautala ja Danske Bankissa asiantuntija Anne-Mari Raitio sekä MobilePayn osalta toimitusjohtaja Anniina Heinonen.

Anna Koskelan mitta täyttyi elintarviketiskillä helmikuussa 2017.

Asiakkaat olivat vaativia. Myytävät tuotteet puolestaan sellaisia, joihin Koskelalla itsellään ei olisi ollut varaa. Myyjän palkka oli reilu kymppi tunnissa ja työvuorot niin lyhyitä, että Koskela laski kerran netonneensa 900 euroa 17–18 työpäivän aikana.

– Siis hieman enemmän, kuin jos olisin elänyt pelkällä toimeentulotuella ja silloin saamallani asumistuella.

Koskela päätti irtisanoutua. Sen myötä TE-toimisto katkaisi hänen työttömyysturvansa kolmeksi kuukaudeksi. Koskela sinnitteli saamillaan lomarahoilla, sekä toimeentulotuella.

– Mun mielestä se kolme kuukautta on hieman pitkä aika. Mutta olen toisaalta koko aikuisikäni tottunut elämään kädestä suuhun.

Riskinotto kannatti. Koskela löysi viimein oman alansa töitä tanssitaiteilijana. Nyt hän viettää toistaiseksi viimeisiä viikkojaan työttömyyskortistossa.

– Onhan se aivan mahtavaa päästä kerrankin tekemään sitä mitä haluaa, ja saada siitä vielä palkkaa.

Koskela ei kuitenkaan päässyt nykypisteeseen julkisen työnvälityksen ansiosta, pikemminkin siitä huolimatta. Kohta entisellä pitkäaikaistyöttömällä onkin paljon sanottavaa työstä, työttömyydestä ja työnhausta tämän päivän Suomessa.

– Olen samaa mieltä siitä, että kaikkien velvollisuus on osallistua yhteiskuntaan. Mutta pitääkö kaikkien tehdä töitä, joilla ei elä?

"Työstä pitää saada muutakin kuin vain rahaa. Etenkin, jos raha on niin pientä, että kaikki menee selviämiseen". Anna Koskela

Mikä Koskelaa sitten pännii?

Ainakin ajattelutapa, jonka mukaan ahkera työn tekeminen vie yksilöä kohti parempaa tulevaisuutta. Koskelan mielestä näin ei aina ole.

– Puhutaan, että jokainen työpaikka on askel kohti sitä unelmaduunia. En kuitenkaan pysty näkemään, miten ruuan kantaminen on yhteydessä siihen, että olen nyt päässyt tekemään tanssitaidetta.

Koskela puhuu omasta kokemuksestaan. Hän kertoo tehneensä myyjän ja baarityöntekijän kaltaisia hommia 17-vuotiaasta lähtien. Ne työt pitivät leivän syrjässä, työttömyysturvan lisäksi. Mutta lähemmäs oman alan työpaikkoja ne eivät vieneet.

– Näillä aloilla työskentelee paljon ihmisiä, jotka haluavat sitä työtä tehdä ja kaikki kunnia heille. Mutta se ei ole minun paikkani.

"Haluan viimeinkin rakentaa itselleni ammatillisen tulevaisuuden, johon mut on koulutettu ja johon mulla on kutsumus". Anna Koskela

Koskela haluaisi haastaa hokeman siitä, että työnteko on jokaisen velvollisuus. Koskelan mielestä se on tyhjää puhetta niin kauan kun ei puhuta myös siitä millä ehdoilla työtä tehdään.

– Onhan näitä töitä, joista ei jää vuokran tai lainan lyhennyksen jälkeen käteen mitään. Kokemukseni on, että pienipalkkaisilla palvelualoilla ei synny työsuhteita, joissa ihmiset olisivat turvassa työpaikassaan.

Kyse ei kuitenkaan ole vain rahasta, vaan laajemmin elämän mielekkyydestä, Koskela sanoo. Hän itse tienaa kesän jälkeen alkavista tanssitaiteen töistä itse asiassa vähemmän kuin jos tekisi täysipäiväisesti töitä ravintolassa.

– Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että työstä pitää saada muutakin kuin vain rahaa. Etenkin, jos raha on niin pientä, että kaikki menee selviämiseen.

Suomen työttömyysturvajärjestelmä ei kannusta tällaiseen ajatteluun. Jos haluaa säilyttää oikeuden työttömyysturvaan, tulee ottaa vastaan se työ mitä TE-toimisto tarjoaa.

Koskelan kannalta parempi ratkaisu oli toimia päinvastoin: irtisanoutua kaupan tiskiltä karenssin uhalla ja keskittyä omien unelmien tavoitteluun.

– Olen 36-vuotias. Haluan viimeinkin rakentaa itselleni ammatillisen tulevaisuuden, johon mut on koulutettu ja johon mulla on kutsumus. Tätä tulevaisuutta ei olisi ollut mahdollista rakentaa, jos olisin jatkanut matalapalkkaisessa palvelualan työpaikoissa.

"Keskustelua ei pitäisi käydä ilman, että työn tekemistä sidotaan toimeentuloon. Eli millä ehdoilla töitä tehdään"? Anna Koskela

Samalla kun matalapalkkaisista töistä tai palkattomista työkokeiluista kieltäytymisestä voidaan rankaista karenssilla, toisten töiden tekeminen saattaa kostautua. Tämä on Koskelan mukaan ongelma etenkin luovilla aloilla työskenteleville, jotka eivät löydä oman alan töitä julkisen työnvälityksen kautta.

Koskela kertoo esimerkin omasta elämästään. Hän halusi saada jalkaansa taidemaailman oven väliin osallistumalla palkatta erääseen tuotantoon. Hän oli kysynyt TE-toimistolta, voisiko säilyttää työttömyysturvansa, jos työpanos kirjattaisiin työkokeiluna. TE-toimisto ei sallinut sitä ja totesi, että työkokeilun tarkoitus ei ole paikata taidetuotantojen budjetteja.

– Ja samaan aikaan alalla pyörii palkatta ihmisiä nimikkeellä "harjoittelu".

Tällä hetkellä Suomen työllisyystilanne paranee. Työllisyyslukujen ohella nousevat kuitenkin myös karenssien ja toimeentulotukihakemusten määrät.

Koskela toivoiskin, että työllisyysluvuista iloitessa muistettaisiin katsoa lukuja syvemmälle.

– Koko keskustelua ei pitäisi käydä ilman, että työn tekemistä sidotaan toimeentuloon. Eli millä ehdoilla töitä tehdään?

Lue myös:

Karenssien määrä kohoaa tasaisesti – tällä tahdilla viime vuoden ennätysluku menee rikki

Vaatetusompelija Jonna Heikkinen, 27, oli pari vuotta sitten Berliinissä Saksassa töissä, kun hän sai idean kravateista materiaalina.

– Näin kravateista tehtyjä hattuja ja hameita, joissa oli ommeltu kravatteja vierekkäin. Kravatti pitää muotonsa hyvin ja ajattelin, miksi siitä ei voisi muotoilla asuja.

Jonna Heikkinen päätti kokeilla asiaa. Kierrätysmateriaalit ovat olleet aina lähellä hänen sydäntään. Hän on tehnyt farkuista vaatteita Vihree kala -vaatemerkilleen. Myös lähes kaikki hänen tekemänsä teatteripuvustukset ovat olleet kierrätyskankaista.

Vuosi sitten keväällä Tampereella asunutta Jonna Heikkistä pyydettiin tekemään asut Tampereen Ylioppilasteatterin lavalle Kielipiteitä-esitykseen.

400 solmiosta syntyi puvustus

Nykyään Turussa asuva Heikkinen sai vapaat kädet, ja lopulta solmioista valmistui pukuja esitykseen seitsemän kappaletta hattuineen.

– Pukuihin on käytetty yhteensä noin 400 solmiota. Sain niitä pääasiassa tekstiilikierrätyspaja Nextiilistä, jossa solmioista on tullut lähes ongelma, niin paljon niitä on. Sain sieltä kaksi Ikea-kassillista solmioita ilmaiseksi, Heikkinen kertoo.

Yhtä pukua kohden solmioita kului 40–70, hattuihin 3–7 kuhunkin.

Jonna Heikkinen tavoitteli puvuilla räätälöityä muotia eli haute couturea. Puvut on ommeltu pääasiassa käsin, mutta yhdessä asiassa hän joutui taipumaan.

– Esityksen varsin fyysinen näyttelijäntyö vaati asuilta sekä catwalk-mallistosta poikkeavaa peittävyyttä että joustoa ja tilaa vapaalle liikkeelle. Siksi asuissa on vuorikankaat, joita haute couture ei tavallisesti salli.

Yleisimmät hylätyt ja käytetyt kravatit olivat sinisiä. Niistä syntyi kokonainen puku.

Sen sijaan valkoisia ja mustia kravatteja löytyi lähinnä kirpputorilta ja kierrätyskeskuksista.

– Kallein maksamani kravatti maksoi neljä euroa, Heikkinen kertoo.

Golf-aiheisia kravatteja riitti

Hän yllättyi monta kertaa, millaisia kravatteja suomalaiset ovat ostaneet tai saaneet.

– Välillä mietin, ihan tosissaanko ihmiset ostavat tällaisia solmioita? Tosi hämmentäviä kuvioita oli paljon. Esimerkiksi joulupukki- ja Karviskravatteja riitti. Myös golf-aiheisia kravatteja oli paljon. Törmäsin kahteen samanlaiseen mutta eriväriseen kravattiin, joissa oli golfaava koira, Heikkinen naurahtaa.

Hänen pukunsa ovat Jyväskylässä Suomen käsityön museossa näytteillä elo–syyskuussa. Näyttelyä varten Heikkinen täydensi sarjaa vielä kahdella uudella fantasiasta inspiroituneella asulla sekä päähineellä.

Vaatetusompelija Jonna Heikkisen Untie-näyttely Suomen käsityön museon Näytönpaikka-tilassa 7.8. - 29.9.2018

Keskiviikkona Helsingissä pauhasi voimakas ukonilma. Salamat iskivät ja taivaalla jyrähteli Pasilassa iltapäivällä. Aivan Ylen lähetystornin alapuolella kolmannessa kerroksessa kuitenkin koettiin astetta hämmentävämpiä hetkiä.

– Se oli sellainen sininen, tennispallon kokoinen kirkas pallo. Se meni niin nopeasti, että siinä oli lähinnä hämmästys, että mitä oikein tapahtui, kuvailee ilmiön nähnyt vuorotyönjohtaja Keijo Lund.

Hän istui radion kytkentäkeskuksessa, jonka kautta kaikki muiden ympäri maan sijaitsevien radiotoimitusten yhteydet kulkevat Pasilaan. Suomeksi sanottuna siis eräänlainen radiolähetysten tekninen sydän.

Lund oli työkaverinsa kanssa kahden huoneessa hieman ennen kello neljää iltapäivällä, kun omituinen valoilmiö iski. Hän kuvailee, että sähköinen pallo näytti tulevan huoneeseen jonkinlaisen vaijerin kautta.

– Ulkoa tulee sellainen vaijeri välikaton kautta sisälle tällaiseen ”Savunpoisto. Käsinlaukaisu” -laitteeseen. Yhtäkkiä sellainen tennispallon kokoinen, sininen ja pyöreä pallo liikkui sitä pitkin, hän kuvailee ja jatkaa:

– Sitten se hyppäsi siitä vaijerista hieman ulos ja keikkui ilmassa parin metrin korkeudella. Se oli selkeästi sisäpuolella ja lähellä ikkunaa. Sitten räsähti, ja se lakkasi olemasta.

Lundin mukaan mitään muuta omituista hän ei huomannut. Vierellä istunut kollega säikähti kovaa ääntä joka ilmiöstä lähti.

– Räsähdys, särähdys vai poksahdus. Ehkä kuvailisin sitä ääneksi joka syntyy, kun vasaralla iskee vanhaan sähkölamppuun.

"Kuin puusta pudonnut"

Pallosalama, joka ilmiö todennäköisesti oli, synnytti varsin erikoisen tunnelman huoneeseen. Tilanne kesti Lundin mukaan ihan lyhyen hetken – muutamia sekunteja.

– Olin ihan puusta pudonnut. Tajusin mitä tavallaan tapahtui, mutta en ymmärtänyt että tuohon se nyt oikeasti tuli. Katsoimme työkaverin kanssa toisiamme naamat hämmästyneinä.

– Yritin selittää, että ”Siinä kävi pallo, siinä oli sähköä ja se poksahti”, Lund naurahtaa.

Hetken hämmennyksen jälkeen työkaksikko alkoi käydä heti tekniikkaa läpi. Koneelle ilmestyi virheilmoitus ja komentokeskus meni hetkeksi nurin. Lähetyksiin yllättävä luonnonilmiö ei vaikuttanut.

– Tuo oli jotakin sellaista, mitä en ole elämäni varrella koskaan nähnyt – enkä välttämättä haluakaan. Olisi voinut käydä hassusti.

Jos kohtaat pallosalaman, väistä!

Meteorologi Toni Hellinen kuuntelee kiinnostuneena Lundin kuvailemaa tilannetta.

– En keksi näiden kuvailujen perusteella mikä kieltäisi sen, etteikö kyseessä olisi voinut olla pallosalama, hän sanoo.

Hellisen mukaan pallosalama on erittäin harvinainen ilmiö ja siksi huonosti tunnettu ja hankala tutkimuskohde.

– Mutta se, mitä tällä hetkellä tiedetään on kokoluokka, eli muutamasta senttimetristä jopa metriin, ja muutaman sekunnin kesto. Ne ovat yleensä hidasliikkeisiä ja voivat jopa tavallaan leijua paikallaan. Kun se katoaa, voi kuulua paukahdus tai se voi olla äänetön, hän kuvailee.

Mutta mitä tehdä, jos törmää tähän erittäin harvinaiseen luonnonilmiöön?

– Toki kannattaa väistää. Se on sen verran hidasliikkeinen, että ihminen kyllä ehtii väistää. Se on myös ilmeisesti todella kuuma, eli ei kannata kokeilla ja polttaa näppejään.

NAIROBI Enää värikkäät muovipussit eivät tanssi ilmassa tuulisella säällä.

Muovipussit olivat ennen osa jokapäiväistä elämää lähes kaikille kenialaisille. Kuukausittain käytettiin 24 miljoonaa muovipussia, ja se näkyi ympäristössä.

Viemärit tulvivat sateella, koska pussit juuttuivat niihin. Jopa joka kolmannen teurastetun lehmän vatsasta löytyi muovipusseja, ja rannikon ja Victorianjärven kalastajat saivat verkkoihinsa saaliiksi joskus enemmän muovia kuin kalaa.

Jotain piti tehdä, ja nopeasti, tajusi Kenian ympäristöviranomaisen pääjohtaja Geoffrey Wahungu.

Lopputuloksena Keniassa säädettiin maailman tiukin muovipussit kieltävä laki. Muovipussien valmistamisesta, myymisestä tai hallussapidosta voi saada enintään neljä vuotta vankeutta tai jopa yli 30 000 euron sakot.

– Jotkin maat ehkä mieltävät kiellon todella ankaraksi, mutta kuten meillä sanotaan: vain kengän käyttäjä tietää, mistä kenkä puristaa. Muovi oli Kenialle todella iso ongelma, Wahungu sanoo.

Muovipussikielto astui voimaan elokuun loppupuolella 2017 muutaman kuukauden siirtymäkauden jälkeen.

Kenia yritti aiemmin jo kahdesti kieltää muovipussit, mutta tuloksetta. Kieltoon ja koviin rangaistuksiin piti turvautua, koska mikään muu ei toiminut, muovipussikiellosta lakiesityksen laatinut Wahungu sanoo.

Lentävät vessat historiaan

Kiellon vaikutuksen näkee omin silmin, sanoo nairobilainen mobiilirahayrittäjä Nancy Imali.

– Alussa muovipussikielto ärsytti minua. Mutta huomasin pian hyvät puolet. Enää minua ei yhtään haittaa kantaa omaa kassiani ruokakauppaan. Kielto on todella hyvä juttu, hän sanoo.

Ohuita muovipusseja sai ennen ilmaiseksi kaupoista, nyt ne on korvattu ohuilla kangaskasseilla. Ne ovat kuitenkin paljon kalliimpia, ja kaupat perivät nykyään pienen maksun pusseista.

Nancy Imali kertoo olevansa ylpeä muovipussikiellosta. Kenia voi Ruandan tapaan niittää mainetta puhtaana maana. Ruandassa muovipussit ovat olleet kiellettyjä jo vuodesta 2006.

Etenkin köyhillä alueilla kielto on vaikuttanut paljon. Slummialueilla käytettiin ennen muovipusseja vessoina, koska kodeissa käymälöitä ei ole. Lentäviksi vessoiksi kutsutut ulosteella täytetyt muovipussit saastuttivat ympäristöä ja aiheuttivat hajuhaittoja.

Muovipussikielto on nyt antanut nostetta julkisten käymälöiden pyörittäjille, kertoo brittilehti the Guardian.

Muovipussivalmistaja haastoi oikeuteen

Kiellon läpiajaminen ei ollut helppoa. Muovipussien valmistajat valittivat, että kymmeniätuhansia työpaikkoja häviää muoviteollisuudesta kiellon takia. Nyt valmistajat valittavat, että kieltoa sovelletaan epäreilusti.

Yksi ongelma on, että ei ole täysin selvää, mitkä kaikki muovilaadut ovat kiellettyjä. Kieltoa on tulkittu laajasti koskemaan myös erilaisia pakkausmuoveja. Yksi valmistajista haastoi Kenian oikeuteen maaliskuussa, mutta hävisi ensimmäisen oikeudenkäynnin.

– Olimme kymmenen vuotta kärsivällisiä ja odotimme. Valmistajat lupasivat, että saavat kierrätyksen toimimaan. Eivät saaneet, Wahungu sanoo.

Geoffrey Wahungun mukaan muovipussikielto on toiminut yli odotusten, mutta kaikki eivät ole Nancy Imalin tapaan ylpeitä kiellosta.

Edith Odhiambo paistaa litteitä chapati-leipiä tienlaidassa pääkaupunki Nairobissa. Myytävänä on myös ranskalaisia perunoita ja kananmunia sekä kachumbaria eli itäafrikkalaista chili-tomaatti-sipulisalaattia.

Odhiambo myi ennen leivät ja ranskalaiset muovipusseissa. Nyt hän on vaihtanut paljon kalliimpiin paperipusseihin. Hän kannattaa muovipussikieltoa periaatteessa, mutta se on iskenyt häneen kovaa.

– Myyn pienituloisille, enkä voi nostaa hintoja pussien takia, koska silloin kukaan ei enää osta tuotteitani. Chapatit myyn edelleen samaan hintaan, mutta ranskalaisia perunoita olen joutunut myymään kalliimmalla. Ennen pyysin niistä 50–70 shillinkiä, nyt otan niistä jopa 100 shillinkiä (80 senttiä), hän sanoo.

Hän toivoisi, että hallitus toisi muovipussien tilalle ympäristöystävällisiä, mutta yhtä halpoja vaihtoehtoja.

Jotkut katumyyjät käyttävät edelleen pieniä muovipusseja, mutta sakkojen uhalla. Edith Odhiambo kertoo kuulleensa monesta, joka on saanut sakkoja.

– Itse en voi sitä riskiä ottaa. Jos saisin 10 000 shillingin sakot, joutuisin vankilaan, koska en pystyisi niitä maksamaan.

Summa vastaa noin 80:tä euroa, ja on pienyrittäjälle valtava määrä rahaa.

Juuri elintarvikkeiden myyjille muovista luopuminen on ollut vaikeaa. Ympäristöviranomainen sulki vuoden alussa Burma-markkinat Nairobissa. Siellä myydään paljon lihaa, ja toimivien ja hygieenisten vaihtoehtojen löytäminen muovipusseille on ollut kauppiaille haastavaa.

Wahungun mukaan viranomaisia työllistävät nyt muovipussisalakuljettajat. Pusseja tuodaan rajojen yli naapurimaista, kuten Ugandasta, Tansaniasta ja Etiopiasta. Siksi pusseja näkyy edelleen jonkin verran katukuvassa. Ympäristöministeriö on kuitenkin tästä Wahungun kanssa eri mieltä ja kiistää, että salakuljetusta tapahtuu.

Helmikuussa viitisenkymmentä ihmistä pidätettiin ympäri maata tehdyissä tehoiskuissa muovipusseja yhä käyttäviä vastaan.

Rikollisjengit pyörittävät kaatopaikkoja

Muovipussiongelman poistuttua esille ovat nousseet muovipullot. Vuoden alussa kenialaismediat uutisoivat laajasti, että Wahungun johtama ympäristöviranomainen olisi kieltämässä muovipullot ennen huhtikuun loppua, ellei kierrätystä saada kuntoon.

Sitten uutisoitiin, että ympäristöministeriö olisi laittanut muovipullokiellolle kapuloita rattaisiin.

– Se oli uutisankka, Wahungu sanoo.

– Emme olleet kieltämässä pulloja. Mietimme sitä vaihtoehtoa, kun suunnittelimme muovipussikieltoa, mutta päätimme vielä odottaa, hän sanoo.

Hirveän kauaa hän ei kuitenkaan aio odottaa. Muovipulloista vain noin kymmenen prosenttia kierrätetään, koska lajittelua ei juurikaan ole. Siihen pitää Wahungun mukaan saada muutos, ja nopeasti.

Keniassa käytetään vuosittain noin 50 miljoonaa muovipulloa. Se kuulostaa paljolta, mutta vastaa kuitenkin vain reilua pulloa per kenialainen joka vuosi. Pieni osa ihmisistä siis käyttää suurimman osan pulloista.

– Muovipullot ovat rikkaiden etuoikeus. Limsapullon hinnalla voi saada köyhälle perheelle kokonaisen aterian, Wahungu sanoo.

Juuri Nairobin hienostoalueilla muovipullojen kierrättäminen toimiikin jotenkuten.

Kibera-slummin laidalla muovipullokasan keskellä istuu Jeremiah Mdongo. Hän kierrättää pulloja työkseen. Kaatopaikoille hän ei lähde niitä hakemaan, koska pullot ovat likaisia. Sitä paitsi kaatopaikkoja pyörittävät pääosin rikollisjengit.

Lasipurkit, metallipurkit, ruoantähteet ja muovipullot heitetään kotitalouksissa kaikki samaan pussiin, ja kaatopaikalla materiaalit, joilla on jotain arvoa, poimitaan talteen ja myydään eteenpäin tai kierrätetään.

– Se, että rikollisjengit käyttävät kaatopaikkoja piilopaikkoinaan, johtuu köyhyydestä. Jätteet ovat rahaa. Jos pystyisimme paremmin kierrättämään, voisimme saada nämä henkilöt laillisesti töihin, Wahungu sanoo.

Kaatopaikoille ja luontoon suurin osa pulloista päätyykin. Mutta Jeremiah Mdongo kiertää Nairobin hienostoalueet ja kerää sieltä pulloja talteen. Sitten hän myy ne eteenpäin tai takaisin valmistajille puolentoista sentin voitolla per kilo. Tuloilla ei rikastu, mutta sillä elää.

Jos muovipullot kiellettäisiin, hänen kaltaisensa ihmiset menettäisivät elantonsa.

– Se olisi paha isku. Meitä on monta, jotka elävät tällä, mitä sitten tekisimme? hän kysyy.

Mdongo asuu tienlaidassa pienessä hökkelissä, joka on täynnä muovijätettä. Mutta hänellä on katto pään päällä.

Mikromuovit ja muovipillit tähtäimessä

Suurin haaste Keniassa on saada ihmiset innostumaan kierrätyksestä ja saada kierrätys toimimaan. Muovipussikielto oli kuitenkin hyvä alku. Wahungun mukaan kenialaiset ymmärtävät nyt muovipussikiellon takia, että heidän pitää kantaa vastuuta myös muunlaisesta jätteestä.

Wahungu kertoo, että suunnitteilla on myös muovipillien ja muun kertakäyttömuovin kieltäminen. Myös mikromuovit ovat korkealla hänen listallaan. Mutta viranomaisten pitää myös kuunnella kenialaisten mielipidettä, hän sanoo. Yksi mikromuovilähde on esimerkiksi afrikkalaisten naisten laajasti käyttämät hiuslisäkkeet.

– Niitä emme voi lähteä kieltämään, hän sanoo.

Muovipullokielto olisi todella radikaali toimenpide, ja Wahungu toivookin, ettei siihen tarvitse ryhtyä. Keskusteluyhteys pullojen valmistajien kanssa on hyvä, joten toivoa paremmasta kierrätysjärjestelmästä on.

– Mutta tarvitsemme nopeasti muutoksia ihmisten asenteissa. Meillä on nyt pullojen valmistajien huomio. Mutta yhteistyön pitää toimia tietyssä määräajassa. Jos se ei toimi, emme voi kaihtaa muovipullokieltoa, hän sanoo.

Lisää aiheesta:

Iso osa suomalaisista haluaa kieltää myytävät muovikassit kokonaan

Keniassa muovipussin käytöstä voi saada neljä vuotta vankeutta – Viisi tapaa hillitä pussiongelmaa

Pelastaako biomuovi maailman meret? Hollantilainen kauppaketju poisti perinteisen muovin myymälästään, mutta professori vaatii totaalikieltoa

Noin 50-vuotias nainen kuoli Turun poliisiaseman säilössäpito-osastolla maanantai-iltana, poliisi tiedottaa. Nainen oli tuotu säilöön Turun poliisiasemalle maanantaina kello 21.15.

Runsaan tunnin päästä vartija huomasi tarkastuskierroksella naisen olevan eloton. Vartijat aloittivat elvytyksen, jota jatkettiin sairasauton tuloon saakka. Nainen menehtyi elvytyksestä huolimatta.

Sisä-Suomen poliisilaitos jatkaa tapauksen tutkintaa ja kuolemansyyn selvittämistä.

Tulvavesi valtasi Raumalla maanantaina kellareita ja alikulkuja. Myös Rauman kanaali tulvi, kaivonkansia irtosi ja autoja jäi jumiin veteen. Poliisi kehotti ihmisiä pysymään poissa kaduilta.

Ilmatieteen laitos arvioi maanantai-iltana, että vettä olisi tullut 12 tunnissa noin 25 millimetriä. Tiistaina Ilmatieteen laitoksen meteorologi Kaisa Solin sanoi, että vettä tuli useita kymmeniä senttejä.

Päivystävä palomestari Timo Nurminen kertoi maanantai-iltana, että pelastuslaitokselta oli viisitoista yksikköä hoitamassa tehtäviä. Suurin osa tehtävistä oli kaatuneiden puiden raivauksia ja veden pumppaamista.

Satamaan kymmenien tuhansien eurojen vahingot

Raumalle maanantai-iltana iskenyt ukkosmyrsky aiheutti ongelmia jälleen myös Rauman satamassa.

Ensimmäinen ukkosmyrsky iski Raumalle sunnuntaina. Silloin vettä pääsi valumaan sataman varastotilaan, jossa säilytetään paperirullia ja sellupaaleja.

Osa työntekijöistä on ollut satamassa töissä 40 vuotta, eivätkä he muista tällaista myrskyä aiemmilta vuosilta. Timo Lehtinen

Euroports Oy:n toimitusjohtaja Timo Lehtinen kertoo, että maanantain ukkosen aikana tavarat eivät olleet vaarassa.

– Kahdesta varastosta repesi katto. Myrskystä koituu meille kymmenien tuhansien eurojen vahingot.

Sunnuntaina satamaan jouduttiin hälyttämään kymmeniä työntekijöitä, maanantaina pärjättiin normaalilla miehityksellä.

– Osa työntekijöistä on ollut satamassa töissä 40 vuotta, eivätkä he muista tällaista myrskyä aiemmilta vuosilta, Lehtinen sanoo.

Oliko kyseessä trombi tai syöksyvirtaus?

Raumalla puhuttiin maanantain myräkän jälkeen, että kaupunkiin olisi saattanut iskeä trombi. Ilmatieteen laitoksen meteorologi Kaisa Solin sanoo, että sääilmiön arviointi jälkikäteen on hankalaa.

– Kuulostaa siltä, että kyseessä olisi saattanut olla trombi tai syöksyvirtaus.

Satakuntaan on luvattu lisää sateita jo tiistaille. Päivystävä palomestari Timo Nurminen Satakunnan pelastuslaitokselta sanoo, että Raumalla ollaan jälleen veden vallassa, jos samanlaiset sateet toistuvat.

– Jos vettä tulee yhtä paljon kuin maanantaina, tilanne on jälleen sama. Viemärit eivät vedä yhtään sen enempää.

Lue lisää:

Tulvatilanne Raumalla helpottanut – kaduilla voi taas liikkua

Ukkosen aiheuttama tulva laski Raumalla

Oululaisella Qstock-festivaalilla sai viikonloppuna pienpanimoiden olutta. Paitsi yhtä tiettyä lageria festivaalilla ei voinut myydä.

Festareilta pois rajattua olutta voi kutsua alkuperäiseksi Lapin Kullaksi tai ainakin Lapin Kullan kantamuodoksi – sen kehitti Lapin Kullan entinen panimomestari 1960-luvun alussa. Lapin Kullan entisiin tiloihin perustettu pienpanimo Tornion Panimo aloitti tuotteen valmistuksen uudelleen noin vuosi sitten.

Sen sijaan Lapin Kultaa festareilta sai: sitä myi pääasiallinen juomatoimittaja Hartwall. Hartwall kuitenkin kiistää, että he olisivat halunneet rajoittaa kilpailevan tuotteen myyntiä millään tavalla.

Panimo: Ensimmäinen kerta

Tornion Panimon johtaja Kaj Kostiander kirjoitti panimon Facebook-sivuille viikonloppuna, että "pääasiallinen juomatoimittaja" olisi kieltänyt nimenomaisesti yhden tuotteen, Original Lapland Lagerin myynnin.

Kostiander vahvisti myös Ylelle maanantaina, että hänellä on käsitys, että pääjuomatoimittaja ei olisi halunnut nimenomaisesti yhtä tuotetta tarjolle. Hän kertoi, että aiempina vuosina kaikki oli mennyt aina mutkattomasti sekä Qstockin että Hartwallin kanssa ja yhden tuotteen jättäminen pois tällä kertaa oli ihmetys.

– Meille tuli ilmoitus, että meillä on, kuten aiempinakin vuosina, lupa myydä tuotteitamme. Paitsi tätä yhtä. Piti tarkistaa uudelleen, onko kyse vain vip-tiloista vai myös omasta pisteestämme.

Kostiander sanoo, että tunnetun tuotteen jääminen valikoimasta keräsi paljon jopa vihaista palautetta festivaalipäivinä. Lopulta hän itse kyllästyi vastailemaan jatkuviin palautteisiin. Silloin yhtiö kertoi Facebookissa, että tuote oli päätynyt yhtiön sanojen mukaan myyntikieltoon.

Päivitys keräsi paljon kommentteja ihmisiltä, joista monet paheksuivat Hartwallin toimintaa. Kommentoijien muistissa oli myös parin vuoden takainen tapaus, kun Hartwall yritti estää Oktoberfest-sanan käyttöä (Markkinointi & Mainonta) muiden panimoiden oluiden yhteydessä.

Qstockin johtaja ihmettelee kohua

Hartwallin käsitys tapahtumista on kuitenkin eri kuin Kostianderilla oli vielä maanantaiaamupäivänä.

Yhtiöstä Ylelle lähetetyssä sähköpostivastauksessa kerrotaan, että Hartwall ei halunnut minkäänlaisia rajoituksia Tornion Panimon tarjontaan. Yhtiön mukaan kiistellyn lagerin jättäminen pois valikoimista oli Qstockin päätös.

Myös Qstockista vahvistetaan Hartwallin näkemys siitä, kuka oluen jätti pois valikoimasta.

– Kyllä me järjestäjänä teemme sopimukset, sanoo Qstockin johtaja, Oulun Kärppien yhteysjohtaja Jouni Loponen.

Qstockin enemmistöomistaja on vuodesta 2017 saakka ollut Oulun Kärpät Oy. Myös Kärpät ja Hartwall ovat pitkään tehneet yhteistyötä.

Loponen ihmettelee, miksi aiheesta on noussut kohu ja kiistää, että Hartwall olisi millään tavalla vaikuttanut päätökseen jättää Lapin Kultaa muistuttava olut pois festivaalitarjonnasta. Hän sanoo, että panimoiden kanssa on hyvissä ajoin sovittu, mitä tuotteita myydään ja mitä ei.

– Olemme miettineet kokonaistarjontaa.

Oluita rajattiin valikoimasta kuitenkin ilmeisesti vain Tornion Panimon kohdalla.

Toisesta paikalla olleesta pienpanimosta Sonnisaaren panimosta kerrotaan, että he saivat luvan myydä Qstockissa kaikkia myyntiin tarjoamiaan tuotteita. Panimomestari Timo Kanniainen kertoo, että panimo myi kahtakin lageria Qstockissa.

Tornion Panimon johtaja Kaj Kostiander yllättyy, kun hän kuulee Ylen toimittajalta, että sekä Hartwallin että Qstockin mielestä nimenomaan festivaalijärjestäjä eikä Hartwall olisi halunnut torniolaisen oluen pois valikoimasta. Hän sanoo arvostavansa sitä, että pienpanimo ylipäätään pääsi festivaalille myyntiin, vaikka sopimus juomatarjoiluista olisi voitu tehdä pelkästään Hartwallin kanssa.

Kostiander sanoo myös arvostavansa Qstockin pienpanimoille antamaa tukea, eikä hän halua enää käsitellä aihetta enempää.

Sopimukset rajoittavat valikoimaa

Pienpanimo saakin olla kiitollinen, jos se ylipäätään pääsee suurelle festivaalille myymään tuotteitaan. Pienpanimoliiton puheenjohtajan Mikko Mäkelän mukaan tapahtumilla on usein sopimuksia isojen panimoiden kanssa. Nämä sopimukset rajoittavat usein muuta tarjoiltavaa valikoimaa.

– Usein nämä sopimukset pyrkivät rajoittamaan muuta juomamyyntiä ihan kautta linjan. Festivaalijärjestäjien tulee siis olla tarkkana sopimustensa kanssa, mikäli pienpanimo-olutta haluavat tarjolle, Mäkelä kertoo sähköpostitse.

Hänen mukaansa pienpanimojen tuotteita on isoilla festivaaleilla vain harvoin.

Mäkelä kertoo, että isot toimijat hallinnoivat muutenkin markkinoita, koska ne saattavat omistaa tapahtumien ja esimerkiksi ravintoloiden hanalaitteita ja määrittää, mitä oluita hanoista saa laskea.

Olemme miettineet kokonaistarjontaa. Jouni Loponen

Panimoliitosta juomasopimuksia ei haluta kommentoida, koska viestintäpäällikkö Outi Heikkinen sanoo, että niistä ei yksinkertaisesti tiedetä juuri mitään.

– Ne ovat yritysten omia asioita. Niin kuin ylipäänsä sopimusasiat.

Heikkinen ei tunne Qstockin tapausta. Kuullessaan siitä hän kutsuu tapausta "jännäksi", mutta ei halua analysoida sitä enempää tuntematta tapausta.

Pienpanimoliiton Mäkelän mukaan Tornion Panimon tapaus kuulostaa omituiselta mutta siihen on vaikea ottaa kantaa tietämättä tarkemmin, millaisia sopimuksia taustalla on.

– Ei tule aivan tällaisia tapauksia mieleen, toki en yksityiskohtia tunne.

Hollywood-elokuvissa naiset, värilliset ja seksuaalivähemmistöt saavat yhä tyytyä lähinnä statistien rooleihin miesten täyttäessä valkokankaat ja ohjaajantuolit. Juuri mitään edistystä ei ole tapahtunut reilun kymmenen vuoden aikana, paljastuu kalifornialaisen yliopiston tutkimuksesta.

Annenberg Inclusion Inniative -tutkimusyksikkö on tutkinut Hollywood-elokuvia vuodesta 2007 lähtien. Viime vuoden osalta naisten saamien puheroolien osuus oli 31 prosenttia, joka oli lähes sama kuin vuonna 2007. Tutkimuksessa on mukana 100 suosituinta Hollywood-elokuvaa jokaiselta vuodelta.

Viime vuosina monet tunnetut naisnäyttelijät ovat nostaneet esiin naisten asemaa Hollywoodissa ja noin vuosi sitten alkanut #metoo-kampanja on tuonut voimalla esiin naisten kaltoin kohtelua elokuva-alalla.

Myös värillisten asema on ollut usein esillä etenkin Oscar-gaalan tiimoilta.

Näistä kannanotoista ja ponnisteluista huolimatta muutosta ei ole tapahtunut. Valkoiset miehet hallitsevat niin kameran edessä kuin takana.

Naisia ei näy ohjaajan tuoleilla

Vuosikymmenen aikana tutkimusyksikkö on käynyt läpi 1 100 elokuvaa ja näistä naisten ohjaamia oli vain 4,3 prosenttia.

Myös värillisten asema ei ole vuosien saatossa juuri kohentunut. Värillisiä näyttelijöitä tai hahmoja nähtiin Hollywood-elokuvissa viime vuonna yhä hyvin vähän. Mustaihoisten hahmojen osuus oli 12 prosenttia, aasialaisten noin viisi prosenttia ja latinojen reilu kuusi prosenttia. Tutkimus ei rajoitu pelkästään näyttelijöihin vaan mukana on muun muassa animaatiohahmoja.

Tutkimus tuo esiin myös kiinnostavan piirteen nais- ja miesnäyttelijöiden urien pituudesta. Lapsinäyttelijöissä ei ole vielä suurta eroa sukupuolten välillä. Roolit menevät melko lailla puoliksi. Teini-iässä eroa alkaa jo olla poikien hyväksi. Heitä on 55 prosenttia, kun tyttöjä on 45 prosenttia. Nelikymppisistä ylöspäin peli on tullut jo selväksi, sillä 75 prosenttia hahmoista on miehiä.

Tutkimusryhmän jäsen Stacy L Smith toteaa televisiosarjojen olevan enemmän ajanhermolla kuin Hollywood-elokuvien. Televisiossa moniäänisyys kuuluu ja näkyy paremmin.

Smith on ehdottanut paikoilleen jämähtäneelle elokuva-alalle inclusion rideria. Termi tuli tunnetuksi tänä vuonna parhaan naispääosan Oscarin saaneen Frances McDormandin puheessa. Termi tarkoittaa sitä, että jokaisen näyttelijän tulisi vaatia sopimukseensa pykälää, jossa vaaditaan elokuvalta moniarvoisuutta.

Koko tutkimusraportti on luettavissa täältä.