Kuntien kanssa pakolaisneuvotteluita käyvässä ely-keskuksessa yllätyttiin Raahen päätöksestä olla vastaanottamatta pakolaisia. Raahe päätti vasta, ettei kaupunki ota vastaan pakolaisia, vaikka ely on esittänyt 80 pakolaisen sijoittamista Raahen seutukuntaan.
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen maahanmuuttopäällikön Hanna Määtän mukaan päätös oli harmillinen, sillä pakolaisille pitäisi löytää maakunnasta tänä vuonna yhteensä noin 800 kuntapaikkaa.
Määttä kertoo, että ongelmia tulee, mikäli useammat isot kunnat kieltäytyvät kiintiöpakolaisten tai oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden sijoittamisesta. Hän ei kuitenkaan pidä tilannetta vielä huolestuttavana, vaan uskoo, että kuntien kanssa päästään pääosin hyvään yhteistyöhön asiassa.
Ely-keskus esitti vasta Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun kunnille yli tuhannen pakolaisen vastaanottamista. Määrä on moninkertainen verrattuna aiempiin vuosiin. Asiasta on käynnistetty neuvottelut kuntien kanssa.
Hanna Määtän mukaan tavoitteena on, että jokainen kunta tekisi päätöksen asiasta viimeistään juhannukseen mennessä. Pohjois-Pohjanmaalta esimerkiksi Utajärvi on jo tehnyt uutena kuntana päätöksen vastaanottaa pakolaisia tänä vuonna.