Elisabet Rosendalin työhuone Punavuoren vastaanottokeskuksessa näyttää melko tavalliselta terveydenhoitajan vastaanotolta. Hoitopöytää huoneessa ei kuitenkaan ole, vaan kolme mukavaa nojatuolia, pieni pyöreä pöytä sekä sen päällä nessuja ja kaksi vanhaa pehmolelua, nalle ja pupu.
Kuluneen syksyn ja kevään aikana tässä vastaanottohuoneessa on käynyt satoja ihmisiä. Osalla on ollut huolena vain kipeä hammas tai näppylät, mutta erityisen paljon hänen luokseen on ohjattu ahdistuneita ja stressaantuneita, sisältä rikki menneitä ihmisiä.
Osan Rosendal ehti tavata vain kerran.
– Aika kaaosta on ollut, ihmisiä on tullut ja mennyt. Koskaan ei tunnu siltä, että olisin tehnyt niin hyvää työtä kuin haluan, mutta syksyllä oli erityisesti näin.
Rosendal kuvailee asiakaskuntaansa: miehiä, joilla on kidutusarpia kehossaan. Naisia, jotka on raiskattu. Perheenisiä, jotka ovat pohtineet, ottavatko perheensä mukaan kiikkerään kumiveneeseen meren yli vai jättävätkö keskelle sotaa.
Nämä ihmiset eivät ole aavistaneet, että joutuvat Suomessa odottamaan niin kauan: ensin kymmenen kuukautta pääsyä turvapaikkahaastatteluun, sen jälkeen vielä kuukausia itse päätöstä ja sitten – päätös saattaakin olla kielteinen.
Kun jo valmiiksi voi huonosti, kielteinen päätös saa monet romahtamaan.
– Itsemurha-aikeita on. Se ajatus käy monen mielessä.
Tämä on helppo uskoa. Ylen kesäkuun alussa vastaanottokeskuksille tekemän kyselyn perusteella lähes puolessa keskuksista on ollut itsemurhayrityksiä.
Koska Rosendal on koulutukseltaan psykiatrinen sairaanhoitaja, hän ei tarjoa asiakkaille varsinaista terapiaa, vaan tukikeskusteluja.
Tukikeskustelu tarkoittaa ennen kaikkea, että Rosendal kuuntelee. Hän kuuntelee ihmisten huolia ja yrittää sitten löytää kaaoksesta jotain hyvää, rohkaista eteenpäin. Hän kertoo esimerkiksi asiakkaastaan, joka kaksi kertaa valitettuaan viimein sai oleskeluluvan Suomeen.
Jos asiakas hautoo itsemurhaa, hän sanoo, että se on todella huono vaihtoehto ja vakuuttaa, että tilanne voi muuttua.
Onneksi islaminuskossa suhtaudutaan kielteisesti itsemurhaan, Rosendal toteaa. Se, ja ajatus omasta perheestä suojaavat monia.
Toki Rosendal myös arvioi, kuinka vakavia asiakkaan itsemurha-aikeet ovat ja täytyykö tämä ohjata jatkohoitoon. Kaikki uhkaukset otetaan vakavasti.
Mikään automaatio jatkohoito ei ole, sillä laki takaa aikuiselle turvapaikanhakijalle Suomessa vain ensiavun ja “sairauden kannalta välttämättömän hoidon”.
Rosendalin työn rankimpia hetkiä ovat ne, kun joku tutuksi tullut asiakas käännytetään.
Hän muistaa yhä äidin ja kymmenvuotiaan pojan vuosien takaa, jotka käännytettiin takaisin Italiaan. Äiti oli hankkinut elantonsa prostituutiolla, ja pieni poika nähnyt niin monia asioita, joita sen ikäisen ei pitäisi.
Muisto saa hänet yhä nieleskelemään.
Sitten oli afgaaniperhe, jonka kouluttamattomat vanhemmat olivat tehneet kaikkensa, jotta heidän lapsensa saisivat paremman elämän. Heidätkin lähetettiin takaisin.
– Se oli musta vähän ikävää, Rosendal huokaa.
“Vähän ikävä” ja “ärsyttäväkin” oli tapaus, kun poliisi tuli aamuviideltä hakemaan yksinhuoltajaäitiä ja tämän viittä lasta. Heille annettiin puoli tuntia aikaa pakata. Perhe oli suostunut käännytyksen, mutta kun matkajärjestelyistä huolehtii poliisi, ennakkovaroitusta lähdöstä ei välttämättä tule.
Kyllä maasta poistettaville pitäisi antaa sentään hiukan enemmän aikaa valmistautua, Rosendal tuumii.
Inhimillisyyttä ja järkeä. Sitä Rosendal kaipaisi Suomen turvapaikkapolitiikkaan.
– Kyllä mä ymmärrän, että ei tänne koko maailmaa voida ottaa vastaan, mutta jonkunlainen terve järki olisi hyvä olla.
Maahanmuuttovirasto on keväällä kiristänyt sekä turvapaikkalinjauksiaan että päätöksenteon tahtia. Työhön on palkattu satoja uusia työntekijöitä.
Periaatteessa jokainen turvapaikkahakemus käsitellään yksilöllisesti, mutta Rosendalin mukaan näyttää siltä, että yksityiskohdat ja henkilökohtaiset seikat painavat entistä vähemmän.
Myös odotusaikoihin pitäisi saada jonkinlainen tolkku. Odottaminen, jos jokin, käy mielenterveyden päälle.
Myöskään perheenyhdistämisen vaikeuttamista hän ei ymmärrä alkuunkaan.
– Ihminen voi paljon paremmin ja hänestä on paljon enemmän hyötyä yhteiskunnalle, jos hän saa perheensä tänne.
Ja onhan Suomen ikäpyramidikin keikahtanut päälaelleen: miksi vaimot ja lapset eivät olisi tänne tervetulleita? Rosendalin mielestä perheenyhdistäminen saisi olla melkein automaattista tai ainakin hyvin helppoa turvapaikan saaneelle.
Pelkoa Rosendal ei ole kokenut työssään koskaan. Suoraan sanottuna häntä ärsyttävät puheet, joissa lietsotaan pelkoa turvapaikanhakijoita kohtaan.
– Tietysti on tämmöisiä pikkurikollisia mukana, mutta kyllä suurin osa on ihan tavallisia ihmisiä.
Joskus vastaanotolla tunteet toki kuumenevat ja “ääni voi vähän nousta”. Näitä hetkiä tulee Rosendalin mukaan lähinnä silloin, kun hän joutuu kertomaan, ettei siihen tai tuohon hoitoon ole mahdollista päästä.
Suurin osa kuitenkin säilyttää malttinsa.
– He kunnioittavat meidän tehtävää.
Edes nuorten miesten kanssa Rosendal ei ole kohdannut ongelmia. Moni heistä taitaakin pitää 55-vuotiasta hoitajaa jonkinlaisena äitihahmona.
Rosendal puhuu lämpimästi esimerkiksi nuorukaisista, jotka pohtivat vastaanotolla sydänsurujaan. Suomesta on ehkä löytynyt tyttöystävä, mutta naimisiin ei uskalla mennä ennen kuin on tietoa tulevasta.
– He ovat todella fiksuja, eivätkä halua aiheuttaa sotkua.
Rosendal kaivaa työhuoneensa kaapista paperin. Siinä on hänen äidinkielellään ruotsiksi kirjoittama runo ja sen alla merkintä “Jesaja 58:6–12”.
Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömän kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi. (…)
Niin siinä kohtaa Raamattua todetaan.
Kun vastaanotolla tutuksi tullut asiakas käännytetään, Rosendal myöntää usein miettivänsä, onkohan nyt tehty väärä päätös.
Tietysti voisi ajatella, että asiakas on lasketellut pelkkää palturia, mutta kun kehossa on vakavia arpia ja lääkärikin on lausunut, että ne voivat olla peräisin kidutuksesta, kyllä Rosendal heitä uskoo.
Ei epäileminen hänen tehtäviinsä kuulukaan.
Punavuoren vastaanottokeskus
Helsingin kaupungin ylläpitämä ns. transit-keskus. Turvapaikanhakijat viettävät talossa tavallisesti 3-6 kk, kunnes pääsevät turvapaikkapuhutteluun. Sen jälkeen he siirtyvät odottamaan päätöstä joko muihin vastaanottokeskuksiin tai yksityiseen majoitukseen.
Paikkaluku noin 200. Syksyllä majoituksessa oli hetkellisesti lähes 300 asukasta, kun varapatjoja levitettiin jokaiseen vapaaseen nurkkaan. Nyt entisen Marttahotellin tilat ovat puolillaan.
Helsingissä yli 700 turvapaikanhakijaa asuu yksityisessä majoituksessa, siis sukulaistensa tai tuttavien luona.
Rosendalin asiakkaina käy paitsi vastaanottokeskuksen asukkaita myös yksityisessä majoituksessa olevia. He kaikki saavat sosiaali- ja terveyspalvelunsa Punavuoren keskuksesta.