”Populismi on syypää kaikkeen. Kamalaa populismia. Brexit on populismia. Jos et pidä Euroopan unionista, olet populisti. Kotiäitien puolustaja on populisti. Kun et hyväksy homoliittoja, olet populisti.”
Kenellekään ei liene yllätys, että kyseinen lainaus tulee perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinin kynästä. Soini kirjoitti tekstin viime viikon loppupuolella Plokiinsa, mutta kirjoituksen tarkka viittauskohta lienee arvoitus kaikille politiikan tarkkailijoille.
Enemmänkin kirjoitus taitaa olla populismia tutkineelle Soinille pitkän ajan kypsyttelyn tulos:
”Populismista on luotu olkikoira, jonka kimppuun voi hyökätä ja kerätä nyökkyjien sympatiat”.
Populismi onkin sana, jota toistuvasti käytetään väärin poliittisessa keskustelussa. Tosin tämän huomion Soini teki jo vuonna 1988 julkaistussa opinnäytetyössään, jossa hän käsitteli Suomen Maaseudun Puolue SMP:n populismia.
Populismi vanukkaana
Populismi-sanaa on tieteilijöiden parissa kuvattu seinään naulatuksi vanukkaaksi. Aina kun vanukkaan luulee saaneen seinälle, se vuotaa jostakin reunasta lattialle. Sanaa on vaikeaa määritellä tyhjentävästi.
Englantilaistutkija Margaret Canovan määrittelee termiä hakemalla kaikille populistisille liikkeille yhteisiä tekijöitä. Mikäli puolue vetoaa retoriikassaan omaan kansaansa ja vastustaa eliittejä, se luetaan populistiseksi.
Puolue määrittyy vielä selväpiirteisemmin populistiseksi, jos se puhuu muun muassa etnosentrisyyden puolesta ja kannattaa suoraa demokratiaa. Etnosentrisyydellä tarkoitetaan yleensä oman ryhmän nostamista muiden yläpuolelle.
Tampereen yliopiston professori Ilkka Ruostetsaari päätyi pitämään perussuomalaisten edeltäjää SMP:tä populistisena, kun hän tutki puolueen ohjelmia.
SMP vetosi puheissaan kansaan, vastusti eliittejä ja kannatti suoraa demokratiaa. Sen sijaan oman ryhmän nostaminen jalustalle jäi puolueen linjauksissa lapsipuolen asemaan.
Halpamaisia väitteitä
Yhteiskuntatieteellinen määritelmä sanalle populismi eroaakin paljon siitä, miten sanaa käytetään arkikielessä. Arkikielessä sillä viitataan yhteiskunnallisessa keskustelussa halpamaisiin argumentteihin, joilla pyritään kalastelemaan kansalaisten suosiota.
Näihin sortuvat kaikki poliitikot kaikista puolueista Suomessa ja maailmalla. Esimerkkejä voi löytää helposti muun muassa Yhdysvaltojen presidentinvaalikampanjasta.
Republikaanien presidenttivaaliehdokas Donald Trump on muun muassa luvannut katkaista laittomien siirtolaisten tulon Yhdysvaltoihin rakentamalla muurin Meksikon rajalle. Muuri kuulostaa yksinkertaiselta ratkaisulta, kukaan ei ole suostunut vielä maksamaan sitä. Ei edes Trump.
Demokraattien ehdokas Hillary Clinton on puolestaan kiistänyt aikaisempia lausuntojaan vapaakauppasopimuksista, kun ne ovat muuttuneet presidentinvaaleissa epäsuosituiksi.
Muutos poikii kannatusta
Populismin kannatuksen nousu on saanut yhteiskuntatieteilijät ja historioitsijat raapimaan päätänsä: Miksi populismi nostaa aika ajoin päätään?
Tutkija Lilja Paakkinen piti SMP:tä käsitelleessä artikkelissa muutosta tärkeimpänä populismin kannatuksen selittäjänä. Paakkisen mukaan yksilöt ja ryhmät vieraantuvat yhteiskunnasta suurten muutosten ja murrosten aikana.
Murros voi muun muassa viitata taantumaan, työpaikkojen ja kokonaisten ammattikuntien katoamiseen tai arvojen muuttumiseen yhteiskunnassa. Näin tapahtui myös vuonna 1970, kun SMP saavutti ensimmäisen "jytkynsä" eduskuntavaaleissa.
Maaseutu tyhjentyi ennennäkemättömään tahtiin ihmisistä ja väestö muutti maalta kaupunkeihin sekä kaupungeista Ruotsiin. Luvut ovat karua luettavaa.
Kun 1950-luvulla 46 prosenttia väestöstä työskenteli maa- ja metsätaloudessa, 20 vuotta myöhemmin vastaava luku 20 prosenttia.
Muutos luo Paakkisen mukaan pohjaa tyytymättömyydelle ja uusien puolueiden kannatukselle.
Trumpin kannatuksen nousua on analysoitu samasta näkökulmasta, jossa ääntänsä korottavat valkoiset miehet teollisuuspaikkakunnilta. He joko ovat menettäneet tai pelkäävät menettävänsä työpaikkansa halpatyömaihin.
Trumpia voi muutenkin nimittää hyvällä omallatunnolla populistiseksi, sillä hän vetoaa retoriikassaan kansaan, jota hän pitää eliitin vastakohtana.
Populisti hallituksessa
Populismin määritelmä asettaa mielenkiintoisen kysymyksen suomalaiselle politiikalle. SMP määritteli itsensä populistiseksi Timo Soinin johdolla, kun hän nousi puolueen puoluesihteeriksi vuonna 1992.
Populismin määritelmä seurasi Soinia myös perussuomalaisiin, joka eduskuntavaaliohjelmassa 2011 kertoi kannattavansa “populistista eli kansan suosioon perustuvaa demokratiakäsitystä.”
"SMP on yhtä populistinen kuin Suomen Sosiaalidemokraattinen Puolue on sosialistinen" Timo Soini gradussaan vuonna 1988
Voiko perussuomalaiset kuitenkaan enää olla populistinen puolue, kun se on nyt hallituksessa osa päättävää eliittiä? Vastausta voidaan hakea Timo Soinin gradusta, jossa hän analysoi SMP:n populismin tilaa sen jälkeen kun puolue oli noussut hallitusvastuuseen Sorsan neljännessä hallituksessa vuonna 1983.
”Mukautuneen populismin SMP on yhtä populistinen kuin Suomen Sosiaalidemokraattinen Puolue on sosialistinen”, Soini kirjoitti.
Soinin mukaan roolin muuttuminen oli merkittävä askel SMP:lle. Enää “rötösherrat-teema ei sopinut” hallituspuolueelle.
“SMP:n mukautuneeseen populismiin liittyy myös oppositiopuolueiden arvostelu. Ennen SMP hyökkäsi rajusti hallituspuolueita vastaan, nyt kritiikki on kääntynyt oppositioon.”
Soini piti siis populismin toteuttamista mahdollisena hallitusvastuussa, mikä on mielenkiintoista nyt kun perussuomalaiset istuu toista vuottaan hallituksessa. Puolue onkin usein kritisoinut oppositiota ja erityisesti SDP:tä.
Samalla Soini näki hallitusvastuussa vaaroja.
"Populismi korruptoituu/kesyyntyy helposti menestyksen myötä."
Lopulta SMP hajosi sisäisiin ristiriitoihin ja ylitsekäymättömiin taloudellisiin vaikeuksiin, eikä varsinaista “mukautunutta populismia” missään vaiheessa päästy testaamaan.
Brexitin kannattaminen ei ole populismia
Populismi on usein väärin käytetty sana. Se ei viittaa mielipiteeseen yksittäisessä asiassa kuten Brexitissä tai tasa-arvoisessa avioliittolaissa.
Kyse on enemmänkin tavasta tehdä politiikkaa, jolloin puolue vetoaa poliittisessa väittelyssä kansaan ja arvostelee eri eliittejä. Kansan tahdon tulkitsemiseen populistit puolestaan tarvitsevat karismaattista johtajaa, joka tietää mitä kansa haluaa.
Tämän määritelmän alle mahtuu sekä vasemmisto- että oikeistopuolueita ja ensimmäiseksi populistipuolueeksi tituulerattu The Populist Party oli 1890-luvulla kallellaan vasemmalle. The Populist Party arvosteli muun muassa arvosteli Wall Streetin ahneita pankkiireita, jotka heidän mukaansa kurnuuttivat maanviljelijöitä.
Puolueen kannatuksen taustalla oli aito kokemus maanviljeliijöiden pahoinvoinnista yhteiskunnassa, eikä se pelkästään kalastellut ääniä.
Sanan väärinkäyttöä Soini pohti jo opinnäytetyössään: “Populismista on tullut leimaava haukkumasana, joka sopii kaikkiin yhteiskunnallista konsensusta arvosteleviin ryhmiin.”
Vähän on muuttunut 30 vuodessa ja nopeaa muutosta tuskin on luvassa.