Kärköläläinen Milla Kovasin tuli mukaan vapaaehtoisten "kellarijengiin" jo toisella viikolla Mainiemen hätämajoitusyksikön avauduttua Hämeenlinnan Lammilla. Nimitys tulee siitä, että tavara- ja vaatelahjoitukset lajitellaan Mainiemen päärakennuksen kellaritiloissa.
Alkuinnostuksen jälkeen vapaaehtoisten määrä esimerkiksi Mainiemen hätämajoituskeskuksessa on vähentynyt selvästi, kertoo Milla Kovasin.
– Oli se alkuinnostus, 10-12 henkeä lajittelemassa. Nyt tarvittaisiin purkamaan ja lajittelemaan lahjoituksia, niin on neljä ihmistä tekemässä, tarvittaisiin lisäkäsiä. Oli hirveä innokkuus olla mukana ja nyt se on vähän latistunut, ehkä se oli vähän niin kuin muoti-ilmiö.
Auttamishalu voi joskus olla jaksamista suurempi. Saako myöntää, ettei jaksa?
– Kyllä voi myöntää jos väsyy. Meitä on yleensä vähintään kaksi henkeä paikalla, aina voi puhua toisen kanssa. Alkuun ihminen saattoi olla täällä monta päivää viikossa, mutta kaksi on hyvä maksimi.
Kovasin kaipaa enemmän vuoropuhelua vapaaehtoisten ja SPR:n henkilökunnan välille.
– Tilanne on alkanut rauhoittua ja on saatu paremmat linkit henkilökuntaan. Vuoropuhelu on erittäin tärkeä, myös vapaaehtoisten välillä, ettei pureta ja pakata samoja tavaroita monta kertaa.
Osa vapaaehtoisista on saattanut siirtyä töihin toisiin vastaanottokeskuksiin, kertoo Kovasin.
– Mainiemeen on kulkenut ihmisiä pitkän matkan takaa, ja sen ymmärtää, että osa lahtelaisista on siirtynyt Hennalaan auttamaan tai Hämeenlinnan kantakaupungista mennään Iittalaan.
Kovasin haluaa auttaa ihmisiä. Asiakkaiden hymy ja kiitos auttaa jaksamaan.
– Se kiitos tulee sydämen pohjasta. Vaikeinta on sanoa ihmisille ei!
Perehdytykseen ei ollut aikaa
Lammin vastaanottokeskuksen vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Riitta-Liisa Joutsenlahti on kuullut ja huomannut jaksamisen hiipuvan. Hänen mukaansa osasyynä väsymiseen on perehdytyksen puute.
– Syksyn tilanne tuli niin nopeasti, että me emme ehtineet perehdyttää vapaaehtoisia. Uskon, että tämä on osaltaan vaikuttanut siihen, että nyt tänä syksynä on väsyneitä vapaaehtoistyöntekijöitä. Ei ehditty käydä läpi ohjeistuksia, joita eri yhteisöillä on. Nyt koetetaan kiriä sitäkin kiinni, että saataisiin tärkeä perusinfo eteenpäin myös jaksamisesta.
Vaatejakelussa vapaaehtoinen kohtaa asiakkaat läheltä ja he ehkä kuulevat kertomuksia rankoista kokemuksista. Riittämättömyyden tunne kalvaa, samoin tieto, ettei pysty auttamaan kaikkia.
– Tilanne Suomessa tulee jatkumaan, keskuksia perustetaan ja uusia ihmisiä tulee. Vaatetavarapuoli voi olla hyvin kuormittavaa, jos se jää vain muutaman ihmisen vastuulle.
– Toivon, että vapaaehtoisten joukosta löytyy henkilöitä mukaan toimintaan kerhoihin, työpajoihin ja keskustelemaan. Se on erityyppistä työtä kuin vaatelajittelu.
Eri tahojen tehtävä on pitää huolta vapaaehtoisista, muistuttaa Joutsenlahti.
– Itse tapaan vapaaehtoisia ja keskustellen voi jakaa kokemuksia ja purkaa omaa oloa. Silloin kannustetaan ja tsempataan, mutta myös hyväksytään, jos joku haluaa lopettaa. Se ei ole mikään anteeksipyydettävä asia.
– Kaikki toiminta on samanarvoista, rahalahjoitus, vaatelahjoitus, tuleminen mukaan esimerkiksi kerhotoimintaan. On tärkeä hakea itselle sopiva tapa osallistua.