Vuonna 1943 perustettiin Jääkäripataljoona 6. Siihen määrättiin yhdeksäntoistavuotiaita nuoria miehiä eri puolilta maata. Seuraavana vuonna, maaliskuussa pataljoona sai salaisen käskyn valmistautua junakuljetukseen. Edes pataljoonan komentaja ei tiennyt minne ja miksi.
Lähtö Kannakselta
Pataljoona, eli reilut kahdeksansataa miestä, saa määräyksen nousta kahteen junaan Mesterjärvellä, Viipurin takamailla. Mitään ei kerrota. Vaunuissa vallitsee täydellinen tietämättömyys mutta joku huomaa, että Toijalassa junat lähtevät Turun radalle.
Lopulta junat pysähtyvät. Kaikkien hämmästykseksi ne ovat Turun satamassa, lähellä pahoin palanutta Turun linnaa. Karjavaunusta käsketään siirtyä ruumaan.
Sotilaat nousevat riippuportaita pitkin kahteen laivaan, Arandaan ja Hesperukseen. Samalla tavalla uutiskuvissa suurvallat siirtävät joukkoja valtamerten yli. Laivatkin tuntuvat yhtä suurilta. Leviää pelko, että heidät lähetetään vaihtomiehiksi Saksaan.
Aluksi Aranda ja Hesperus puskevat jäissä, joiden kolinaa sotilaat kuuntelevat ruumassa. Sitten kolina lakkaa. Laivat ovat avomerellä.
Arandaa saattaa sukellusvene ja pari pienempää sota-alusta. Moni sisämaan kasvatti on ensimmäistä kertaa merellä ja etsii katsellaan rantaa, jota ei näy. Matkan aikana jääkäreille lopulta kerrotaan, että tehtävänä on Ahvenanmaan puolustaminen, tuli sinne ketä tahansa. Ketähän muita saarelle voisi tulla kuin venäläisiä?
Paitsi saksalaisia, joiden kanssa välit ovat alkaneet rakoilla. Suomalaiset ovat saaneet vihiä saksalaisten aikeista vallata tyhjä Ahvenanmaa huoltoreittiensä turvaamiseksi. Nuori pataljoona lähetään pikavauhtia täyttämään aukkoa.
Miten historia olisikaan muuttunut, jos saksalaiset olisivat tuolloin, keväällä 1944, joutuneet sotaan suomalaisten kanssa Ahvenanmaalla.
Tunnelma kuin vihollismaassa
Aranda saapuu Maarianhaminan satamaan aamuvarhaisella, Hesperus illalla. Pataljoonan saapumisesta ei haluta tehdä numeroa. Vaikenemisen seurauksena Ruotsin lehdet uutisoivat seuraavana päivänä, että saksalaiset ovat nousseet maihin Ahvenanmaalla.
Maarianhamina nukkuu vielä, kun 3. Jääkärikomppania aloittaa saman tien pyörämarssin kohti Jomalaa, Södersundan koulua.
Perillä komppanian päällikkö selvittää koulun opettajalle suomeksi, että komppania majoittuu koululle. Opettaja ei ymmärrä tai ei halua ymmärtää suomea eikä komentaja puhu ruotsia. Paikalle saapunut kornetti ryhtyy tulkiksi.
Opettajan ilmeestä ja etenkin puheesta selviää, mitä hän sotaväestä ajattelee: ”Nytkö se helvetti sotaväen kanssa taas alkaa”. Saarelaisilla on kokemusta sotaväenosastoista. Jatkosodan alkuvaiheessa sinne oli tullut jalkaväkirykmentti. Rykmentti esiintyi miehitysjoukon elkein eikä sitä ole unohdettu.
Lopulta komppania pääsee sisälle koululuokkaan, minne rakennetaan parhaillaan kaksikerroksisia makuulavitsoja. Kun lavitsat valmistuvat, niissä ei ole patjoja, tyynyjä tai peittoja.
Paikalliset välttelevät sotilaita ja ovet pidetään lukossa. Majoitustiloja ei tahdo löytyä, eikä polttopuita kenttäkeittiöön. Jotkut upseerit, kuten kornetti Paloheimo, sentään kehuvat majoitustaan, vastaanottoa ja maidon määrää.
Sotilaita menee Jomalaan tansseihin, sillä seurauksella, että talo tyhjenee ja tanssit jäävät tanssimatta. Kerran ruokailun yhteydessä tarjotaan homejuustoa. Se lisää epäluuloja, sillä jotkut uskovat, että heille syötetään tahallaan homehtunutta ruokaa.
Pataljoonan esikunta alkaa pohtia, että välejä saarelaisiin olisi paranneltava. Jääkärit tarjoutuvat hakkaamaan halkoja asukkaille ja korjaamaan routivia teitä. Saarella on pulaa työikäisestä miesväestä, joka on laivoissa merillä korvauksena siitä, etteivät joutuneet sotaan.
Nelisensataa hakattua mottia lämmittää hieman välejä. Myöhemmin jopa niin, että tanssitkin onnistuvat.
Virkavallan kanssa on kuitenkin jatkuvia yhteenottoja Maarianhaminan kaduilla. Sotilaat ovat huomanneet, että viinaa on helpompi saada kuin rintamaoloissa.
Ahvenanmaalaiset isänmaanpettureita?
Aika kuluu lähinnä siivoamiseen ja pihanhoitoon. Sulkeisharjoituksia on vähän mutta marssiharjoituksia sitäkin enemmän, ehkä siksi, ettei päällystö muutakaan keksi. Osa pataljoonasta määrätään harjoittelemaan kovapanosammuntoja.
Maihinnousua odotetaan lounaisrannikon suunnalta. Sitä ei koskaan tule, ja jos olisi tullut, pataljoona ei sitä olisi pysäyttänyt.
Maarianhaminassa järjestetään toukokuussa sotilasparaati, missä joukot marssivat polkupyörillä. Pataljoonan komentaja sanoo puheessaan, että suomalaisia sotilaita tuodaan saarelle siksi, että asukkaat eivät itse pysty maakuntaansa puolustamaan.
Ruotsin lehdistö kirjoittaa, tahallaan tai vahingossa, komentajan herjanneen ahvenanmaalaisia isänmaanpettureiksi, mikä aiheuttaa kiusallisen jälkinäytöksen.
Äkkilähtö
Kesä on kauneimmillaan, ilma lämmin ja tyyni, kun kesäkuun 9. päivä leviää tieto, että Kannaksella on alkanut venäläisten suurhyökkäys ja että tilanne on siellä todella paha. Keskipäivällä ilmoitetaan pataljoonan valmistautuvan muuttoon ja lähtöön Ahvenanmaalta. Jokainen ymmärtää sen merkitsevän paluuta Kannakselle.
Mieliala on alakuloinen. Kolmannen komppanian vääpeli ilmoittaa, ettei hän lähde mukaan, koska on saanut vapautuksen yli-ikäisyytensä vuoksi. Tieto ei nosta mielialoja.
Laivat odottavat satamassa, minne pyöräillään vielä samana iltana. Merimatka sujuu hyvin, mutta vaisuissa tunnelmissa.
Lähteinä on käytetty Antti Juutilaisen kirjoittamaa Jääkäripataljoona 6 historiikkia ja jutun kirjoittajan isän, Tapani Keräsen muistiinpanoja. Hän oli jääkärinä pataljoonan 3. komppaniassa.
Lue myös:
Kamppailu saaresta – Sodanuhka nostaa Ahvenanmaan aina polttopisteeseen