Intian pääkaupunki Delhi on yleensäkin yksi maailman saastuneimmista kaupungeista – sijalla 11 – mutta tällä viikolla saasteet ovat olleet ennätyslukemissa.
Ruskeanharmaa sumu on niin paksua, että se tunkeutuu nenään ja nieluun ja vaarantaa terveyden jo lyhyellä kävelylenkillä. Näkyvyyttä on ajoittain vain 50 metriä.
Delhin ilmanlaatumittarit näyttävät nyt huonoimpia lukemia 17 vuoteen. Keuhkoihin ja jopa verenkiertoon tunkeutuvia pienhiukkasia on ilmassa 12 kertaa se määrä, jonka Intian hallitus katsoo turvalliseksi. Maailman terveysjärjestön WHO:n suositus on ylittynyt 70-kertaisesti.
Saasteet ovat monille kuolemaksi
Delhin ilma on muuttunut vuosi vuodelta likaisemmaksi. Nykyisin tämä vuodenaika tarkoittaa monille säännöllisesti terveysongelmia.
Tällä viikolla monet koulut ovat olleet kiinni tai ainakin pitäneet oppilaansa sisätiloissa koko koulupäivän ajan, koska oppilaita on alkanut sairastua.
Ilmansaasteet arvioidaan nykyisin Intian viidenneksi yleisimmäksi kuolinsyyksi. Delhissä niiden lasketaan koituvan jopa 30 000 ihmisen kuolemaksi vuodessa.
Saasteet ovat peräisin ennen muuta lisääntyneen liikenteen käyttämästä dieselistä, hiilivoimaloista ja tehtaista, mutta muitakin syitä on.
Syksyn ja talven taitteesta tekee erityisen saasteisen se, että Delhin ympäristön maanviljelijät panevat riisisadoista jääneet oljet pannaan palamaan, ennen kuin kylvävät pelloille talveksi vehnää. Tällä kertaa tuulet vielä sattuvat puhaltamaan savun kaikilta suunnilta suoraan Delhiin.
Viljelijöille on halvempaa polttaa oljet kuin palkata väkeä kantamaan ne pois, joten sakotkaan eivät ole tehneet tavasta loppua. Ympäristötutkija Polash Mukerjee patistaa hallitusta laatimaan strategian viljelijöiden avuksi. Niin kauan kuin sellaista ei ole, viljelijät totta kai hankkiutuvat arvottomista oljista eroon halvimmalla mahdollisella tavalla, Mukerjee sanoo.
Sama vaiva naapurimaassa
Liikennettä hallitus on viime vuosina yrittänyt hillitä pariviikkoisilla jaksoilla, joka on rajoittanut kunkin autoilijan ajelun joka toiseen päivään.
Uusimpana saasteentorjuntakeinona otettiin viime kuussa käyttöön älypuhelinsovellus, jonka avulla asukkaat voivat raportoida näkemistään ympäristörikkeistä, esimerkiksi roskien polttamisesta tai ruoan valmistamisesta avotulella katuvarressa.
Myös Intian naapurimaassa Pakistanissa haukotaan tällä hetkellä henkeä ilmansaasteiden vuoksi. Ilma Lahoressa ja useissa muissa Itä-Pakistanin kaupungeissa on ollut harmaana jo päiviä.
Lähteet: AP, AFP, Yle