Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 86307

Kolme kuollut ulosajossa Kemiönsaaressa

$
0
0

Kolme ihmistä on kuollut ja yksi loukkaantunut vakavasti liikenneturmassa Kemiönsaaressa varhain lauantaiaamuna. Auto oli ajautunut ulos tieltä Dragsfjärdintiellä kaarteessa, osunut puuhun ja kaatunut katolleen.

Ilmoitus tuli hätäkeskukseen ennen aamuviittä lauantaina.

Autossa oli neljä ihmistä. Heistä kolme kuoli. Vakavasti loukkaantunut on viety sairaalahoitoon. Onnettomuudessa menehtyneet sekä loukkaantunut olivat 20-42-vuotiaita miehiä. Omaiset ovat saaneet tiedon tapahtuneesta.

Poliisin alustavien tutkimusten mukaan autolla oli erittäin kova nopeus onnettomuushetkellä.

– Mahdotonta vielä arvioida mitkä kaikki asiat ovat onnettomuuteen vaikuttaneet, mutta alkutietojen perusteella on selvää, että kovaa vauhtia on käytetty, komisario Marko Luotonen Lounais-Suomen poliisilaitokselta kertoo.

Luotosen mukaan liukas tie ei ollut onnettomuuden syy, vaikka se saattoikin olla vaikuttamassa onnettomuuteen.

Tarkempia tietoja tutkinnan edistymisestä poliisi kertoo alkuviikon aikana.

Tie oli poikki poliisin tutkinnan takia. Se avattiin liikenteelle jälleen puolen päivän aikaan.

* Juttua päivitetty klo 12:47, lisätty komisario Luotosen kommentti ja tieto tien avaamisesta.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 86307

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>