KOUVOLA 16-vuotias Aleksi Soijärvi hyppää kaukalosta vaihtoaitoon varusteet jäältä irronneen hyhmän peitossa. Aamuharjoituksissa hän haluaa antaa kaikkensa jokaiseen tilanteeseen.
– Oma unelmani on se, että jos pääsisin Liigaan pelaamaan tai jopa maajoukkueeseen. Tavoittelen unelmaa yrittämällä pelata joka päivä kovaa jäällä ja pistämällä sata prosenttia jokaiseen treeniin, sanoo Kouvolan KooKoon b-junioreissa pelaava Aleksi.
Vieressä isä Reino Soijärvi kuuntelee tarkkaavaisesti poikansa mietteitä. Juniorivalmentajana ja entisenä jääkiekkoilijana hän tietää tarkoin lajin ankarat vaatimukset.
– Oikeanlaisia kommentteja pojalta. Itse hän tavoitteensa laatii. Jääkiekko antaa paljon muutakin kuin ammattilaisuuden.
"Kaikella on kääntöpuolensa"
Reino Soijärven mielestä vanhempien merkitys nuoren pelaajan arjessa muuttuu juniorin varttuessa.
– Vanhempien tehtävä on tukea lasta tavoitteessa. Kun lapsi on nuorempi, isän ja äidin rooli on isompi ruokahuollossa ja siinä, että opetetaan oikeaa ravinnon, levon ja treenin suhdetta. Tässä vaiheessa se rooli ei enää ole hirveän iso.
Aina vanhemmat eivät kuitenkaan malta olla ottamatta kantaa juniorin kehitykseen. Vanhempien käsitykset nuoren taitotasosta voivat olla jopa epärealistiset. Pasmoja on sekoittanut entisestään nuorten pelaajien esiinmarssi ammattilaissarjoihin.
Esimerkiksi syyskuussa 15-vuotiaasta Mikko Kokkosesta tuli kaikkien aikojen nuorin liigapelaaja Suomessa. 18-vuotias Patrik Laine puolestaan pelaa häikäisevää tulokaskautta Pohjois-Amerikan NHL:ssä.
– Kaikella on aina kääntöpuolensa. Se, että nuoremmat ja nuoremmat nostetaan aikuisten kanssa pelaamaan, niin äkkiä tulee vanhemmille sellainen, että meidänkin Ville-Petterin pitää päästä pelaamaan kaksi vuotta vanhempien kanssa, että muuten siitä ei tule koskaan pelaajaa, sanoo KooKoo-junioreiden toiminnanjohtaja Vesa Torikka.
Nuoret kehittyvät yksilöllisessä tahdissa
Torikan mukaan valmentajat joutuvat jatkuvasti perustelemaan osalle vanhemmista, miksi juniori pelaa tietyllä sarjatasolla.
– Lähellä kärkeä olevien pelaajien vanhemmilta tulee eriäviä näkemyksiä, että mihin lapsi kuuluu. Sitten tulee tunteenpurkauksia ja pettymyksiä, jos nuori ei pääse tiettyyn sarjaan. Valmentajat kohtaavat keskusteluissa jopa epäasiallisuuksia.
16-vuotiaiden maajoukkueryhmästä vaihtuu yli 90 prosenttia, kun mennään 20-vuotiaisiin. Vesa Torikka
Yli 20 vuotta juniorityötä tehnyt Torikka painottaa, että lapset ja nuoret kehittyvät yksilöllisesti eri tahtiin. Tulevaa urakehitystä on vaikea ennustaa vielä pelaajan ollessa 16-vuotias.
– 16-vuotiaiden maajoukkueryhmästä vaihtuu yli 90 prosenttia, kun mennään 20-vuotiaisiin. Ei siinäkään vaiheessa pystytä sanomaan, että kenestä tulee ammattilainen ja kenestä ei.
Seurojen vastuulla on perustella vanhemmille valmentajien junioreja koskevat päätökset.
– Jos et perustele mitä teet, eikä sille ole hyviä perusteluja, niin palautetta tulee väistämättä. Ammattimaisen toiminnan ansiosta meidän seurassa tulee valituksia vanhemmilta entistä harvemmin, sanoo Vesa Torikka.
Juniorit vanhempiaan kylmähermoisempia
Aleksi Soijärveä vain pari vuotta vanhemman Patrik Laineen menestys rapakon takana ei hämää. Hän tietää, että ammattilaiseksi on pitkä matka.
Usein juniorit suhtautuvatkin kehitykseensä vailla vanhempiensa tasoista intohimoa. Syy tähän saattaa löytyä isän tai äidin menneisyydestä.
– He ovat ehkä itse joskus harrastaneet jääkiekkoa, mutta eivät ole onnistuneet siinä. Heillä voi olla ajatus, että se oma lapsi pääsisi ylemmäs, mitä itse on päässyt, sanoo Vesa Torikka.
Kuinka tärkeää sitten juniorin isälle lopulta on, että pojasta tulisi ammattilainen?
– Minulle se ei periaatteessa merkkaa mitään. Se on pojan oma unelma ja valinta. Itse olen pelannut tätä lajia paljon ja ammatiksenikin, niin poika on ollut syntymästä lähtien jäähalleissa mukana. Kai se oli luontainen siirtyminen pelaamiseen, kertoo Reino Soijärvi.