Pienessä toimistohuoneessa Oulun keskustassa istuu hyväntuulinen ja nauravainen nainen, joka ei ole antanut kovien koettelemusten lannistaa itseään.
Tyrnäväläisen Isa Haatajan kaksostytöt olivat vain neljän kuukauden ikäisiä kun Isa jäi heidän ja teini-ikäisen poikansa yksinhuoltajaksi.
Ajatus tyttöjen isästä eroamisesta oli muhinut Isan mielessä jo raskausajasta lähtien. Lyhyen suhteen aikana oli käynyt ilmi, että mies oli kontrolloiva ja väkivaltainen.
Isa keräsi neljä kuukautta voimia rankan synnytyksen jälkeen, ja eräänä viikonloppuna hän lähti lapsineen äitinsä luokse, eikä enää palannut. Isa ei kertonut lähtöaikeistaan miehelleen etukäteen, sillä pelkäsi tämän reaktiota.
En pystynyt enää jäämään. Piti valita, että pysytäänkö elossa vai lähteekö henki. Alkoi olla liian vaarallista jäädä siihen suhteeseen. Isa Haataja
– En pystynyt enää jäämään. Piti valita, että pysytäänkö elossa vai lähteekö henki. Alkoi olla liian vaarallista jäädä siihen suhteeseen.
Lähtiessään Isalla oli mukana lapset, heidän tavaransa, televisio, nojatuoli ja jotakin astioita. Elämä piti aloittaa jälleen alusta.
– Piti käyttää pojan säästöt siihen, että hankittiin esimerkiksi huonekalut.
Tyrnävän kaltaisella pienellä paikkakunnalla asunnon löytäminen nopeasti ei ole aina helppoa, mutta Isalla kävi tuuri ja hän löysi uuden kodin jo parissa viikossa. Sen aikaan hän majoittui siskonsa luona.
Ero toi oman päätäntävallan takaisin
Vaikka Isa jäi käytännössä lähes tyhjän päälle, ero oli kuitenkin suuri helpotus. Enää ei tarvinnut elää suoranaisessa pelossa. Isan äiti, sisko ja kunnalta saatu hoitoapu olivat suureksi avuksi uudessa elämäntilanteessa.
Lisäksi huolehdittavana olivat enää vain omat lapset, kun uusperheessä lapsia oli ollut yhteensä seitsemän, joista neljä oli miehen aikaisemmasta liitosta.
– Kun lapsia oli enää vain kolme ja poistui se jatkuva pelko, elämästä tuli paljon helpompaa. Ei ollut myöskään painetta, että ruoka täytyy olla valmiina ja tiettyyn aikaan, keittiössä astiat järjestyksessä ja pyykit viikattuna kaapissa. Sai tehdä kaiken kuten itse halusi ja omaan tahtiin.
Isalle ero ei ollut ensimmäinen, sillä hänellä oli takanaan kymmenen vuoden mittainen avioliitto poikansa isän kanssa. Ero sujui rauhallisesti ja poika asui vuoroviikoin molempien vanhempiensa luona.
Nyt vanhin poika on jo täysi-ikäinen ja asuu omillaan.
Kaksoistyttöjen kanssa Isa jäi täysin yksin ja hänellä on lapsiensa yksinhuoltajuus. Isalle yksinhuoltajuus tarkoittaa sitä, että päiväkotiaikaa lukuun ottamatta hän on tyttöjensä kanssa lähes aina.
Omaa vapaa-aikaa ei juuri ole.
Vaikkei ollutkaan odotuksia ikuisesta onnesta, niin silti oli tosi vaikea myöntää, että me epäonnistuttiin tässä hommassa. Isa Haataja
– Sitä on monen vaikea ymmärtää, ettei ole mitään paikkaa mihin tytöt voisi viedä vaikka viikonlopuksi. Äitini pystyy vielä katsomaan heitä hetken aikaa, muttei enää isommassa määrin.
Ei kuvitelmaa ikuisesta avioliitosta
Pahinta aikaa Isalle eivät ole olleet erot lapsien isistä, vaan hetket jolloin hän on huomannut, ettei suhde tule kestämään. Myös Isan oma äiti oli yksinhuoltaja, joten uutta lasten kanssa jääminen yksin ei ollut.
– Vaikkei ollutkaan odotuksia ikuisesta onnesta, niin silti oli tosi vaikea myöntää, että me epäonnistuttiin tässä hommassa.
Uutta parisuhdetta Isa ei tällä hetkellä kaipaa. Arki tyttöjen kanssa kolmisin rutiineineen riittää. Ja jos uusi mies astuisikin elämään, Isan mielestä molempien tulisi säilyttää omat kodit.
Isan haaveissa on jatkaa opintoja ammattikorkeakoulussa tai mahdollisesti jopa yliopistossa.
Isa työskentelee tällä hetkellä toiminnanohjaajana Oulun seudun yhden vanhemman perheet -yhdistyksessä ja toimii vertaistukena muille eronneille vanhemmille. Yhdistys järjestää esimerkiksi olohuonetoimintaa, jossa yksinäiset vanhemmat voivat kohdata kaltaisiaan.
Isan mukaan tilaisuuksissa voi saada esimerkiksi vinkkejä muilta yksinhuoltajilta arjesta selviämiseen.
Isa on harvinaisen avoin ja rohkea kertoessaan paikoin jopa karua tarinaansa. Hän kuitenkin tietää, että voi kertomuksellaan auttaa samassa tilanteessa olevia, ja heitä hän on nähnyt olevan paljon.
– En minäkään nuorena suunnitellut, että olisin nyt kahteen kertaan eronnut pienten lasten yksinhuoltaja. Mutta minä selvisin ja haluan tarinallani kertoa, että muutkin voivat selvitä.